Kostjonkin kulttuuri

Kostjonkin kulttuuri (vanh. Kostenkin kulttuuri, Kostjonkin–Avdejevon kulttuuri; ven. Костенковско-авдеевская культура) oli nykyisen Ukrainan alueella vallinnut kivikautinen, jääkauden aikainen mammutinmetsästäjien kulttuuri noin 26 000–12 500 vuotta sitten.

Kivikautisten metsästäjien jäljiltä on löydetty mammutinluusta tehtyjä neuloja, naista kuvaavia patsaita ja majojen jäänteitä. Mammutin luuta käytettiin monipuolisesti: tarve-esineisiin, rakennusaineena ja polttoaineena, mutta työkalujen terät tehtiin vain kivestä. Kostjonkin seuduilla on monia kurumaisia jokilaaksoja, joihin metsästäjät ajoivat mammuttilaumoja. He rakensivat monentyyppisiä asumuksia, muun muassa kupumaisia, mammutinluilla tuettuja majoja alueilla, joissa ei ollut puita, sekä pitkiä talomaisia majoja puusta. On myös löydetty lihavia alastomia naisia esittäviä kuvia, venuspatsaita.^[1]

Noin 30 000 vuotta vanha löydetty neula viittaa siihen, että ihmisillä oli nahasta ommellut vaatteet. Kostjonkin kulttuurin kukoistus alkoi noin 25 000 BP. Joissain Kostjonkin haudoissa vainajilla on yllään luuhelmillä koristettu takki. Kostjonkin kulttuuri kytketään myös Willendorfin naispatsaslöytöihin Kostjonkin–Willendorfin kulttuuriksi 30 000–20 000 vs, jonka tuottamat patsaat muistuttavat itäistä Gravette-tyyliä. Näin Kostjonki kuului laajaan Gravetten tyyliseen, jääkauden kylmintä vaihetta edeltävään kulttuurialueeseen.

Etelä-Venäjän tasangon mammutinmetsästys loppui noin 12 500 kalenterivuotta sitten,^[2] kun mammutit kuolivat alueelta sukupuuttoon.

Kostjonkin keihäänkärjet

Kaksipuolisesti iskettyjen keihäänkärkien on väitetty muistuttavan paleointiaanien Clovisin kärkiä. Erään lähteen mukaan Kostjonki I:stä on löydetty kaksipuolisesti iskettyjä, pitkiä ja tasaperäisiä, hieman Clovisin kärkiä muistuttavia kärkiä Aurignacin kulttuurin ajoilta. Tämä viittaa siihen, että kaksipuolisesti isketyt, hienosti työstetyt piikivikärjet olisivat Solutrén traditiota vanhempia. Samantyyppisiä laakerinlehtikärkiä on löydetty Kostjonki IV:sta Gravetten ajoilta.^[3] Laakerinlehtimäisiä, tosin ei aivan täysin loppuun työstettyjä kärkiä on löydetty myös Kostjonkin–Telmanskajan ylemmästä kerrostumasta.

Idempää Permin läheltä Byzovajasta ajalta noin 29 000–28 000 vuotta sitten on löydetty ellipsimäisiä, laakerinlehtimäisiä, pienehköjä, melko litteitä veitsiä tai kärkiä, jotka saattavat muistuttaa Itä-Siperian kärkiä.^[4] Läheisen Garhin ylemmästä kerrostumasta on löydetty leveäkantaista kolmiota muistuttavia Streletskajan kulttuurin tyyppisiä kärkiä.

Arotundran asutusvaiheet

Ukrainan arotundra toimi "asutuspumppuna", jossa lämmin jääkauden vaihe loi kasvillisuudelle hyvät olosuhteet. Se salli riistaeläinten ja väestön levittäytymisen pohjoiseen, kun taas kylmä vaihe pakotti ne siirtymään etelään. Arotundran jokilaaksot oli asutettu 24 000 - 20 000^[5] ja noin 17 000 - 16 000 vuotta sitten^[6] alkaen.^[7]^[8] Välissä oli luultavasti 2 000 - 3 000 vuotta kestänyt kylmä vaihe, jolloin asutus joko väheni huomattavasti tai hävisi kokonaan.^[9] Arotundran tasankojen väestö muutti etelään tai tuhoutui.^[7]

Kylmähuippu oli noin 20 000 - 18 000 BP.^[10] Monia asutuspaikkoja on kuitenkin ajoitettu kylmään kauteen 19 000 -1 6 000 BP.^[6] Eräiden tietojen mukaan Itä-Euroopan tasangon keskiosa olisi ollut autioimmillaan 18 000 - 16 000 BP,^[10] mihin ajoituksia on tuhatta vuotta kohden puolet-kolmasosa lämpimän ajan ajoituksista. Erityisen harvaa asutus olisi ollut 18 000 ja 16 000 BP.^[11] Tämä perustuu ajoituksiin, joista ei voi tehdä paikkojen vähyyden takia suoria johtopäätöksiä. Myös vanhempien radiohiiliajoitusten epätarkkuus vaikeuttaa tulosten analysointia.^[10]

Ukrainan arotundralla käytiin kauppaa, Donjoen laaksoon kulkeutui piikiveä 150 km:n päästä, ja Dneprin ja Desna-joen asutuksiin kulkeutui kaupan välityksellä Mustanmeren kotiloita 600 km:n päästä etelästä. Desnan jokilaaksoon kuljetettiin myös meripihkaa 200 km:n päästä.^[12] Tämä kertoo joko liikkuvasta elämäntavasta niukkatuottoisella arotundralla^[12] tai kaupasta.

Geenitutkimukset

20–25-vuotiaana kuollut, soikeaan kuoppaan sikiöasentoon haudattu mies kantoi äitilinjan haplotyyppiä U2.^[13] U on Euroopan vanhin haplotyyppi.