Itä-Slovakian talonpoikaiskapina
Itä-Slovakian talonpoikaiskapina | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Haniskan kylässä Prešovin alueella sijaitseva kapinan muistomerkki.
| |||||||
| |||||||
Osapuolet | |||||||
Kapinalliset |
Itä-Slovakian talonpoikaiskapina tai Kolerakapina[1] oli pääasiassa nykyisen Itä-Slovakian alueella elokuussa 1831 tapahtunut talonpoikaiskapina. Se oli sarja spontaaneja osittain toisistaan erillisiä kansannousuja, joiden välitön syy oli erityisesti koleraepidemian leviämisen luoma paniikki sekä viranomaisten estotoimenpiteiden vastustaminen. Kapinan juuret olivat kuitenkin talonpoikaiston tyytymättömyydessä omaan heikkoon asemaansa vallalla olleessa feodaalijärjestelmässä. Se oli Slovakian historian laajimpia feodalismin vastaisia kansanliikkeitä.
Kansannousun aikana kapinalliset ryöstelivät, tappoivat ja kiduttivat maanomistajia sekä muita paikallisen yhteiskunnan ylempiin luokkiin kuuluneita henkilöitä. Sillä ei koskaan ollut yhtenäistä komentoa, minkä vuoksi Itävallan armeija pystyi kukistamaan sen noin kahdessa viikossa. Kapinaan otti osaa noin 45 000 ihmistä, joista 119 teloitettiin sen jälkeisissä oikeudenkäynneissä.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Slovakian ja Unkarin asema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyisen Slovakian alueet olivat kuuluneet Unkarin kuningaskuntaan jo 1000-luvulta alkaen. Unkari taas oli osa Itävallan keisarikuntaa, jota johdettiin pääkaupunki Wienistä. Unkari oli jäänyt muun Euroopan kehityksestä jälkeen, ja sen talous oli maatalouskeskeinen.[2][3]
Unkarin historiassa oli tapahtunut ennen vuotta 1831 vain yksittäisiä talonpoikaiskapinoita. Niistä merkittävin oli vuonna 1514 puhjennut György Dózsan kapina, jonka kukistuminen johti maaorjuuden vakiintumiseen koko valtakunnassa.[4] Maaorjuus lakkautettiin Unkarissa vuonna 1785, mutta talonpoikien asemaan ei tullut heidän toivomaansa parannusta. Suuraatelisto omisti yhä suurimman osan viljelyskelpoisesta maasta, jota talonpoika joutui vuokraamaan ansaitakseen elantonsa. Itä-Slovakiassa suurmaanomistajien omistukset olivat lähes 80 prosenttia kaikesta maapinta-alasta. Maaseutuväestö maksoi korkeita veroja maanomistajan lisäksi myös kirkolle ja valtiolle. Ruumiilliset rangaistukset ja muut pakkokeinot olivat yleisiä.[2]
Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen Euroopassa tapahtui tasaisin väliajoin väkivaltaista vallankumousliikehdintää. Vuonna 1830 Ranskassa oli tapahtunut Heinäkuun vallankumous ja Belgia oli itsenäistynyt Alankomaista Belgian vallankumouksessa.[5]
Vuoden 1831 tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1830 sato oli heikko, ja seuraavan vuoden kesällä tilanne Spišin ja Zemplínin alueilla läheni nälänhätää. Jo tällöin alueella syttyi paikallisia mellakoita.[2]
Venäjän armeija oli kukistanut Puolan kapinan vuonna 1830 ja tuonut suuria määriä sotilaita Itävallan koillisrajalle. Heidän mukanaan alueelle levisi Bengalista liikkelle lähtenyt koleraepidemia. Seuraavan vuoden kesäkuussa epidemia levisi Karpatoruteniaan nykyisen Slovakian ja Koillis-Unkarin alueelle. Noin kaksi kuukautta kestänyt epidemia johti yli 200 000 ihmisen kuolemaan.[1]
Itävallan viranomaiset eivät täysin ymmärtäneet koleran syitä. Hoito- ja karanteenikeinot eivät olleet tarkoituksenmukaisia ja aiheuttivat siksi vastustusta paikallisten keskuudessa. Liikkumiskiellot iskivät suoraan talonpoikien elinkeinoon, kun markkinoiden, elonkorjuun sekä kausityön perässä muuttaminen Unkarin alangoille muuttui lähes mahdottomaksi. Monet toimenpiteistä olivat hätäisiä ja vaikeasti ymmärrettäviä lukutaidottomille talonpojille. Erityisesti kuolleiden joukkohautaaminen, jumalanpalvelusten peruuttaminen sekä väärästä lääkityksestä johtuneet terveiden lasten kuolemantapaukset nostattivat kostomielialaa hallitsijoita vastaan.[1] Kesän mittaan köyhälistössä alkoi levitä huhu paikallisten viranomaisten pyrkimyksestä hävittää yhteiskunnan heikompiosaiset koleran ja sen hoitotoimenpiteiden avulla.[6]
Heinäkuun 1831 aikana Unkarin kaupungeissa oli levottomuuksia, jotka eivät kuitenkaan edenneet täyteen kansannousuun asti. Väkivaltaisimmat mellakat tapahtuivat Pestissä, jossa sotilaat ampuivat 16 opiskelijoihin ja kaupungin köyhälistöön kuulunutta ihmistä. Myös Miskolcissa sekä Košicessa asukkaat vastustivat viranomaisten epidemianestotoimia.[6]
Kapinan kulku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itä-Slovakian talonpoikaiskapina puhkesi 27. heinäkuuta Zemplínissä lähellä Trebišovin kaupunkia. Levottomuudet levisivät elokuun alussa Spišiin ja Šarišiin sekä myöhemmin Aboviin, Gemeriin, Novohradiin, Turieciin, Tekoviin ja Liptoviin. Kapinalliset kieltäytyivät tekemästä töitä, ja useassa kylässä he kiduttivat ja tappoivat niitä, joita pitivät syypäinä huonoon tilanteeseensa. Uhreiksi joutuivat muun muassa virkamiehet, maanomistajat, suurtilojen työnjohtajat, papit, lääkärit, apteekkarit sekä juutalaiset kauppiaat. Aateliston kartanoiden tuhoaminen ja heidän omaisuutensa ryöstäminen oli yleistä. Aseinaan kapinalliset käyttivät lähinnä tavallisia maataloustyövälineitä, kuten talikkoja ja kirveitä.[6]
Kansannousun spontaanista luonteesta johtuen kapinallisilla ei ollut yhteistä komentoa. Tiettävästi joitain yrityksiä liittää Slovakian tapahtumat osaksi yleiseurooppalaista vallankumousliikehdintää oli olemassa, mutta niistä ei ole säilynyt merkittäviä todisteita eivätkä ne johtaneet mainittaviin saavutuksiin. Kapinallisia yhdistivät lähinnä vastenmielisyys hallitsevaa luokkaa kohtaan, kuolemanpelko sekä valmius korjata epäkohdat väkivallalla.[7] Kapinallisten keskuudessa levisi myös huhu Venäjän armeijan aikomuksesta hyökätä alueelle auttaakseen heitä. Kapinaan osallistuneet talonpojat pyrkivät usein kostamaan mahdollisimman nopeasti paikallisille vallanpitäjille. Kapinan tavoitteet eivät välttämättä olleet kaikille osallistujille selvät. Kapinalliset ajautuivatkin nopeasti eristyksiin toisistaan, minkä takia kapina kukistui nopeasti. Esimerkiksi Trebišovin alueella pikaisesti koottu sotilasjoukko kukisti paikalliset kapinalliset noin viikossa. Taisteluissa kuoli 11 kapinallista, mutta tässä vaiheessa levottomuudet olivat levinneet Zemplínin naapurimaakuntiin.[2][8]
Valtaosa kapinaan osallistuneista kuului talonpoikaistoon, mutta Spišin alueella kapinaan liittyi myös paikallisia kaivostyöläisiä. Kapinaan osallistuneita oli kaikkiaan noin 45 000.[9] Slovakiassa kapina kosketti 160 kylää tai kaupunkia, joita oli eniten Zemplínissä (78), Spišissä (31) ja Šarišissa (25). Abovissa kapinaan osallistuneita paikkakuntia oli 19 ja Gemerissä seitsemän. Levottomuudet tukahdutettiin elokuun loppuun mennessä.[10]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talonpoikaiskapina kesti noin kaksi viikkoa, kunnes Itävallan armeija ja viranomaiset onnistuivat kukistamaan sen. Tämän jälkeen kapinaa tukeneille alueille perustettiin väliaikaisia tuomioistuimia, joissa pidettiin yhteensä 4 000 syytetyn oikeudenkäynnit. Syytetyistä kuolemaan tuomittiin 119, joista 64 Zemplínissä ja 47 Spišissä. Suurin osa rangaistuksista oli ruoskintoja ja muita ruumiinrangaistuksia, ja ne suoritettiin julkisilla paikoilla. Unkarilainen Ignác Eötvös nuorempi vastasi kapinan syiden ja talonpoikien valitusten tutkimisesta, terveystilanteen kehityksen tarkkailemisesta sekä järjestyksen ylläpitämisestä. Hän kehotti tuomioistuimia suosimaan maltillisia rangaistuksia. Teloitettujen määrän lisääntyessä Itävallan keisari Frans I kielsi kuolemantuomioiden antamisen 4. marraskuuta 1831.[10]
Vaikka talonpoikaiskapina ei välittömästi johtanut feodaalijärjestelmän lakkauttamiseen, se vaikutti tuleviin uudistuksiin pelkällä tapahtumisellaan.[11] Unkarin feodaalijärjestelmä kumottiin vallankumousvuosien 1848–1849 aikana.[9]
Myöhemmät käsitykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapina oli nykyisen Slovakian alueen historian suurimpia feodaalijärjestelmää vastustaneita liikkeitä.[2] Itävallan virkakoneistossa oli heti kapinan jälkeen kilpailevia tulkintoja sen syistä. Eötvös piti koleraa ja sen pelkoa syynä sille, miksi aiemmin rauhalliset talonpojat yhtäkkiä menettivät kykynsä rationaaliseen ajatteluun. Yleisempi käsitys oli kuitenkin demokraattisten ja vallankumouksellisten aatteiden leviäminen ja niitä kannattavien agenttien järjestämä salaliitto. Myös Venäjän armeijan osuutta pidettiin luultavana.[5]
Slovakialaisen historiantutkija Daniel Rapantin 1930-luvulla valmistunut tutkimus piti kansannousua yhteiskunnallisena liikkeenä, jonka perimmäinen tarkoitus oli vastustaa sortavaa yhteiskuntajärjestelmää. Sen osallistujilla ei voinut olla yhtenäistä päämäärää, eikä sillä ollut kansallista ulottuvuutta.[12]
Nykyään historioitsijat pitävät tärkeimpinä välittöminä syinä kansannousun puhkeamiselle odottamatonta koleraa, heikkoa satoa, kansalle käsittämättömiä hoitotoimenpiteitä sekä salaliittoteorioiden leviämistä. Lisäksi Venäjän armeijan osuutta pidetään tärkeänä. Vaikka todisteita kapinallisten ja Venäjän yhteistyöstä ei ole löytynyt, pelkkä talonpoikien usko venäläisten tulevaan apuun kiihdytti kapinaa.[5] Vasta kukistetusta Puolan kapinasta huolimatta Unkarin koillisosien slaavit suhtautuivat Venäjään varsin myönteisesti.[7]
Kapina ei olisi kuitenkaan syttynyt ilman maaseutuköyhälistön tunnetta omasta toivottomuudestaan. Maanomistajien ylilyönnit sekä talonpoikien epäoikeudenmukaisiksi koetut velvollisuudet olivat omiaan kasvattamaan tyytymättömyyttä järjestelmää kohtaan. Lisäksi Unkarin talonpoikaiston viljelemä maa-ala oli 1800-luvun alkuvuosikymmeninä pienentynyt. Väestönkasvu ja maanomistajien uudet viljelytekniikat pilkkoivat vanhoja viljelymaita entistä pienemmiksi. Myös ajan konservatiivinen henki ja puheet järjestelmän ajattomuudesta saivat talonpojat yrittämään väkivaltaista muutosta.[11]
Muistaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapinasta kertovia muistolaattoja on Slovakiassa Čaklovin ja Zámutovin kylissä sekä Vranov nad Topľoun kaupungissa. Vuonna 1938 Haniskan kylään valmistui suuri kapinaa kuvaava muistomerkki.[13]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mannová, ym.: A Concise History of Slovakia. Academic electronic Press, 2000. ISBN 80-88880-42-4 (englanniksi)
- Škvarna, Dušan: Východoslovenské roľnícke povstanie roku 1831. Studia Academica Slovaca, 2001, s. 238–248. Bratislava: STIMUL - Centrum informatiky a vzdelávania FF UK. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 27.10.2024. (slovakiksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Škvarna 2001, s. 238–239.
- ↑ a b c d e Žifčáková, Agnesa: Východoslovenské roľnícke povstanie v roku 1831 korzar.sme.sk. 17.10.2001. Viitattu 25.10.2024. (slovaque)
- ↑ Mannová 2000, s. 168–169.
- ↑ Mannová 2000, s. 100–103.
- ↑ a b c Škvarna 2001, s. 244.
- ↑ a b c Škvarna 2001, s. 240–241.
- ↑ a b Škvarna 2001, s. 245.
- ↑ Škvarna 2001, s. 241–242.
- ↑ a b Mišíková, Alena: Východoslovenské roľnícke povstanie v lete roku 1831 (pdf) minv.sk. Viitattu 25.10.2024. (slovakiksi)
- ↑ a b Škvarna 2001, s. 243–244.
- ↑ a b Škvarna 2001, s. 247–248.
- ↑ Tajták, Ladislav: Očistil východoslovenské roľnícke povstanie roku 1831 od mýtov a legiend www.sme.sk. 19.4.1997. Viitattu 25.10.2024. (slovaque)
- ↑ Východoslovenské roľnícke povstanie rtvs.sk. 13.9.2016. Viitattu 25.10.2024. (slovaque)