Tämä on hyvä artikkeli.

Luettelo miekkailutermeistä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kokilli)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lameeliiveihin pukeutuneita florettimiekkailijoita. Oikealla oleva miekkailija hyökkää syöksymällä ja vasemmalla oleva väistää osuman kvartti-väistöllä ja siirtymällä samalla ristiaskeleella taaksepäin.

Miekkailutermistö on lajin pitkän historian vuoksi yksi kaikkien urheilulajien rikkaimmista.[1] Urheilumiekkailu muotoutui kohti nykyistä muotoaan etenkin Aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovissa 1600-luvulla. Monet tuolta ajalta peräisin olevat miekkailun säännöt ja liikkeet ovat edelleen käytössä.[2] Tämän vuoksi miekkailussa käytetään laajasti ranskankielistä sanastoa, ja esimerkiksi kansainvälisissä kilpailuissa tuomarit tuomitsevat ottelut tavanomaisesti ranskaksi. Miekkailusta ryhdyttiin puhumaan urheiluna 1890-luvulla. Ensimmäiset varsinaiset miekkailukilpailut järjestettiin 1890-luvun alussa. Vuonna 1896 floretti ja säilä olivat lajeina ensimmäisissä olympialaisissa Ateenassa, ja kalpa tuli mukaan kilpailuohjelmaan vuonna 1900 Pariisissa.[2] Urheilumiekkailun lisäksi miekkailusanastoa käytetään myös historiallisessa ja näyttämömiekkailussa.[1]

Taulukon rivit voi aakkostaa kunkin sarakkeen jäsenten mukaan painamalla halutun otsikon yhteydessä olevaa nappia.

suomi ranska osa-alue selitys kuva
hyökkäys attaque[3] tekniikka vastustajaa kohti kättä ojentamalla suoritettu liike aseen kärjen osoittaessa pätevää osuma-aluetta.[4]
riposti riposte[3] tekniikka hyökkäyksen väistämisen jälkeen suoritettu hyökkäysliike[4]
vastariposti contre-riposte[3] tekniikka ripostin väistämisen jälkeen suoritettu hyökkäysliike[4]
väistö parade[3] tekniikka aseella suoritettu puolustusliike, joka estää vastustajan hyökkäystä osumasta[4]
suora väistö parade directe[3] tekniikka väistö, joka suoritetaan hyökkäykseen nähden samaan linjaan. Väistöt nimetään sen linjan mukaan jossa ne suoritetaan, esimerkiksi kvartti-väistö.[4]
kiertoväistö parade en contre tekniikka väistö, joka suoritetaan hyökkäykseen nähden vastakkaiseen linjaan. Kiertoväistöt nimetään sen linjan mukaan, johon ne päättyvät, esimerkiksi kontrasiksti.[4]
pysäytys arrêt[3] tekniikka vastahyökkäys, joka suoritetaan hyökkäystä vastaan[4]
kyykky-arrêt tekniikka pysäytys, jossa vastahyökkääjä välttää hyökkääjän osuman menemällä nopeasti kyykkyyn samalla ojentamalla asekätensä tätä kohti
jatko remise[3] tekniikka hyökkäys, joka suoritetaan välittömästi ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen ilman, että asekättä koukistetaan välissä[4]
toisto redoublement [3] tekniikka hyökkäys, joka suoritetaan vastustajaa vastaan, joka on väistänyt ensimmäisen hyökkäyksen ilman ripostia[4]
uusinta reprise d'attaque [3] tekniikka uusi hyökkäys välittömästi varoasentoon palaamisen jälkeen[4]
ottelualue la piste[3] välineet 14 x 1,5–2 metrin suuruinen alue, jolla miekkailuottelut käydään[4]
aloittakaa allez komennot komento, jonka jälkeen miekkailijat aloittavat miekkailun[4]
seis halte komennot komento, joka pysäyttää miekkailuottelun[4]
vartalokontakti corps à corps[3] säännöt "vartalo vartaloa vasten": miekkailijat koskevat toisiinsa ottelun aikana[4]
ryntäys flèche[3] tekniikka hyökkäysliike ristiaskeleella; myös nimillä flessi, nuoli[4]
kierros tour kilpailut kilpailun osa[4]
osuma touche[3] tekniikka onnistuneesti suoritettu pisto tai säilällä myös lyönti, josta miekkailija saa pisteen[4]
etuoikeus priorité[3] säännöt floretin ja säilän taistelusopimuksien mukaan määräytyvä periaate, joka määrää kumpi miekkailijoista sai osuman molempien merkkivalojen palaessa[4]
vapaamiekkailu assaut[3] kilpailut kahden miekkailijan välinen ystävyysottelu[4]
ottelu match[3] kilpailut kahden miekkailijan välinen taistelu, joka otetaan huomioon kilpailussa[4]
kilpailu compétition kilpailut useista otteluista koostuva tapahtuma, jonka tarkoituksena on selvittää miekkailijoiden paremmuus[4]
vaihe temps[3] tekniikka yksinkertaisen miekkailuliikkeen suorittamiseen kuluva aika[4]
yksi-kaksi une-deux[3] tekniikka hyökkäysliike, jossa hyökkäys suoritetaan samassa linjassa, josta liike alkoi niin, että terä käy hyökkäyksen aikana vastakkaisella linjalla[4]
heittopisto coupé[3] tekniikka hyökkäys, jossa hyökkääjän terä kulkee hyökkäyksessä vastustajan terän ylitse ja pisto suoritetaan vastakkaiseen linjaan liikkeen alun suhteen[4]
varoasento en garde[3] tekniikka asento, jossa miekkailijat ovat ennen hyökkäyksen aloittamista ja johon palataan hyökkäyksen jälkeen[4]
perusasento tekniikka asento, jossa suoritetaan miekkailutervehdys. Miekkailija seisoo selkä suorassa jalat 90° kulmassa toisiinsa nähden kantapäät vastakkain.
vastatempo contre-temps[3] tekniikka aseliike, joka suoritetaan vastustajan pysäytystä vastaan[4]
oletteko valmiit? etês-vous prêts? komennot tuomarin kysymys ennen ottelun aloittamista allez-komennolla[4]
syöksy fente[3] tekniikka miekkailun tärkein hyökkäysliike[4] Syöksy
siirto, dégagement[3] dégagement[5] tekniikka terän siirtäminen vastustajan terän alitse sidonnan välttämiseksi[4]
linja ligne[3] tekniikka tietty hyökkäyksen suunta. Floretti- ja kalpamiekkailussa käytetään kahdeksaa eri linjaa.[5]
ylälinjat lignes supérieures[3] tekniikka linjat, jotka ovat miekkailijan asekäden yläpuolella tämän ollessa varoasennossa[6]
alalinjat lignes inférieures[3] tekniikka linjat, jotka ovat miekkailijan asekäden alapuolella tämän ollessa varoasennossa[6]
sisälinjat lignes internes[3] tekniikka linjat, jotka ovat miekkailijan asekädestä katsottuna rintakehän puolella tämän ollessa varoasennossa
ulkolinjat lignes externes[3] tekniikka linjat, jotka ovat miekkailijan asekädestä katsottuna rintakehän vastakkaisella puolella puolella tämän ollessa varoasennossa
priimi prime[3] tekniikka ensimmäinen linja. Terä osoittaa alaspäin ja terä on sisälinjassa miekkailijan ranne pronaatiossa.[5]
sekondi seconde[3] tekniikka toinen linja. Terä osoittaa alaspäin ja terä on ulkolinjassa ranne pronaatiossa.[5]
terssi tierce[3] tekniikka kolmas linja. Säilämiekkailun peruslinja, jossa ottelijat ovat varoasennossa. Terä ylöspäin ulkolinjassa ranne pronaatiossa.[5]
kvartti quarte[3] tekniikka neljäs linja. Terä osoittaa hieman ylöspäin sisälinjassa ranne supinaatiossa.[5]
kvintti quinte[3] tekniikka viides linja. Terä osoittaa hieman ylöspäin sisälinjassa ranne pronaatiossa. Säilässä terää pidetään pään yläpuolella suojaamassa siihen kohdistuvilta iskuilta.[5]
siksti sixte[3] tekniikka kuudes linja. Kalpa- ja florettimiekkailun peruslinja, jossa ottelijat ovat varoasennossa. Terä osoittaa hieman ylöspäin ulkolinjassa ranne supinaatiossa.[5]
septimi septime[3] tekniikka seitsemäs linja. Terä osoittaa hieman alaspäin sisälinjassa ranne supinaatiossa.[5]
oktaavi octave[3] tekniikka kahdeksas linja. Terä osoittaa hieman alaspäin ulkolinjassa ranne supinaatiossa.[5]
teräänlyönti battement[3] tekniikka isku vastustajan terään omalla aseella[4]
hyppy balestra[3] tekniikka lyhyt hyppy eteenpäin, yleensä hyökkäystä valmisteleva liike.[7]
väistin la coquille [3] välineet aseen kädensuoja[8]
kokilli la coquille[3] välineet kts. väistin[8]
sähköase välineet ase, joka voidaan kytkeä sähköiseen merkinantolaitteeseen[8]
kylmä ase välineet ase, jota ei voida kytkeä sähköiseen merkinantolaitteeseen[8]
vartalojohto, "körppäri" saks. Körperkabel välineet sähköjohto, jolla ase yhdistetään merkinantolaitteeseen[8]
lamee lame[3] välineet sähköä johtava asuste (floretissa liivi, säilässä takki), jota käytetään erottamaan pätevä osuma-alue epäpätevästä.
flikki flick tekniikka piiskanomainen pisto floretissa ja kalvassa, joka käyttää hyväksi terän taipuisuutta
valehyökkäys feinte[3] tekniikka hyökkäystä valmisteleva liike, jossa pyritään johtamaan vastustajaa harhaan todellisen hyökkäyksen suunnasta ja reagoimaan väärin[4]
envelopment enveloppement[3] tekniikka liike, jossa vastustajan ase sidotaan ja kuljetetaan täysi ympyrä omalla aseella ilman, että kontakti aseiden välillä katoaa[7]
plastron, suojaliivi[4] plastron protecteur[3] välineet miekkailijan takin alla oleva suojaava vaate.
kypärä masque[3] välineet päätä ja kaulaa suojaava metalliverkosta valmistettu suojus[4]
maski masque[3] välineet ks. kypärä[4]
askel-syöksy marcher-fente tekniikka miekkailuaskeleen ja syöksyn yhdistävä hyökkäys[4]
askel-ryntäys marcher-flèche tekniikka miekkailuaskeleen ja ryntäyksen yhdistävä hyökkäys[4]
välttö derobement[3] tekniikka vastustajan teräänlyönnin tai sidonnan välttäminen siirrolla[4]
kaksoispisto coup double[3] säännöt tilanne, jossa molemmat miekkailijat saavat piston yhtäaikaisesti (kalvalla)[4]
sidonta prise de fer[3] tekniikka vastustajan terän pitäminen pois hyökkäyslinjasta omalla terällä[4]
ristiaskel la passe avant[3] tekniikka askel, jossa miekkailijan jalat ohittavat toisensa.[4] Säilässä ristiaskeleet ovat kiellettyjä.
erä poule kilpailut 5–7 miekkailijan muodostama osa kilpailua, jossa kaikki kilpailijat ottelevat vuorollaan toisiaan vastaan[4]
joukkueottelu rencontre kilpailut kahden 3+1:n miekkailijan muodostaman joukkueen välinen ottelu[4]
tuomari arbitre[3] kilpailut miekkailuottelun säännönmukaisuutta valvova henkilö[4]
varoitus l'avertissement säännöt tuomarin keltaisella kortilla ilmoittama rangaistus[4]
rangaistusosuma une touche de pénalisation säännöt tuomarin punaisella kortilla ilmoittama rangaistus, jonka seurauksena vastustajalle merkitään osuma[4]
doublé doublé[3] tekniikka hyökkäys, jossa suoritetaan kaksi siirtopistoa peräkkäin välttäen samalla vastustajan kiertoväistö[7]
pronaatio pronation[3] tekniikka kyynärvarren sisäänkierto siten, että kämmen osoittaa alaspäin[6]
supinaatio supination[3] tekniikka kyynärvarren uloskierto siten, että kämmen osoittaa ylöspäin[6]
croisé croisé[3] tekniikka vastustajan aseen siirtäminen ylälinjasta alalinjaan tai päinvastoin hyökkäyksen valmistelussa[6]
plaqué coup plaqué[3] tekniikka pistoaseilla tehty hyökkäys, joka ei osu aseen kärjellä eikä siksi rekisteröidy merkinantolaitteeseen.[9]
fraasi phrases d'armes[3] säännöt joukko miekkailijoiden peräkkäin suorittamia liikkeitä ja vastaliikkeitä, esim. hyökkäys-väistö-riposti-vastariposti[3]
painallus pression[3] tekniikka hyökkäystä valmisteleva liike, jossa vastustajan terää painetaan omalla aseella[3]
indeksi indice kilpailut annettujen ja vastaanotettujen osumien erotus kilpailuissa.[3]
kulma angulation tekniikka ranteen asento, jota muuttamalla aseen kärki saadaan kohdistettua vastustajaan[3]
  1. a b Brief glossaries of fencing FIE. Viitattu 16.3.2008. (englanniksi)
  2. a b Gérard Six: Fencing History - Brief history of a technique, of a science, an art, a sport and (or) a method of education FIE. Viitattu 23.1.2008. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj Dictionnaire de l'escrime synec-doc.be. Viitattu 30.1.2008. (ranskaksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as Miekkailun viralliset säännöt Suomen Miekkailuliitto. Viitattu 29.1.2008.
  5. a b c d e f g h i j Yksi kaikkien–ja kaikki yhden puolesta! Miekkailijan alkeisvihko. neljäs versio, 1/ 2005. Suomen Miekkailuliitto. Arkistoitu 20.10.2006.
  6. a b c d e Glossary of Fencing Terms Saskatchewan Fencing Association. Arkistoitu 11.1.2008. Viitattu 30.1.2008. (englanniksi)
  7. a b c Glossary of Terms British Fencing. Arkistoitu 13.2.2008. (englanniksi)
  8. a b c d e Aseenkorjausopas Suomen Miekkailuliitto.
  9. Definitions of fencing terms Fitness Fencing. Arkistoitu 11.1.2008. Viitattu 30.1.2008. (englanniksi)