Canicross

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Koirajuoksu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Canicross eli koirajuoksu on Euroopassa syntynyt laji, joka kehitettiin valjakkokoirien harjoittamiseen lumettomalla maalla ja se lukeutuu valjakkourheiluun. Siitä on sittemmin tullut suosittu harrastus ja kilpalaji koiran rotuun tai kokoon katsomatta. Koirakko etenee niin nopeasti kuin ohjaaja jaksaa juosta. Nimi tulee sanoista canis, koira latinaksi ja cross, maasto. Toisin kuin voisi kuvitella, iso ja vahva koira ei ole paras kaveri canicrossiin. Alamäessä vahva koira vetää helposti liian kovaa, jolloin juoksija joutuu jarruttamaan ja kuluttamaan voimiaan.

Canicrossin aloittaminen ei ole vaikeaa tai kovin kallista. Koiralle tarvitaan sopivat valjaat, mieluiten erityisesti vetämiseen tarkoitetut, ohjaajalle vetovyö ja joustava köysi, jossa on joustamaton osio. Joustamattoman osion tarkoituksena on säilyttää hallinta esimerkiksi toisten koirakkojen tai lenkkeilijöiden ohituksissa. Vetovyön tulee olla riittävän paksu ja korkea, vyötäröä tukeva, ja siinä on avoin koukku koiran kiinnittämiseen. Näin kädet jäävät vapaaksi, tasapaino hallitaan paremmin ja koiran saa nopeasti irti tarpeen vaatiessa. Oikeanlaisessa vyössä koiran veto kohdistuu lantion keskelle ja vetää lantiota etuviistoon, mihin juoksun tulee suuntautua. Pienenkin koiran veto auttaa, kun asento on oikea.

Keskikokoiset koirat kykenevät tyypillisesti juoksemaan noin kahden minuutin kilometrivauhtia, joten ne ovat huomattavasti maailman nopeimpiakin pitkän matkan juoksijoita nopeampia. Koiran harjoittelussa usein haastavinta onkin saada koira koulutettua työskentelemään tasaisesti koko suorituksen ajan. [1]

Aloittaessa harjoittelua pitää koira opettaa kulkemaan edellä. Tässä voidaan hyödyntää mahdollisesti jo opittua eteen-käskyä tai opettaa erikseen vedä-käsky. Useat koirista ovat aluksi hämmentyneitä, onhan niitä opetettu kulkemaan ihmisen vierellä vetämättä. Koiralle kannattaa laittaa aina eri varusteet vetämisharjoituksiin ja normaaleille hihnalenkeille, jotta se oppii milloin saa vetää ja milloin ei. On muistettava kunnioittaa toisia kulkijoita. Takaa ohittaessa on ilmoitettava lähestymisestä, ja koira on aina otettava lähemmäs ohjaajaa itseään. Muita ihmisiä ohitse rynnivä koira saattaa pelottaa ja vieraat koirat voivat provosoitua.

Canicrossissa voi myös kilpailla. Luokkia on kaiken tasoisille. Harrastajaluokissa matka on lyhyt ja reitti helppo. Kilpailut ovat avoimia kaikille rokotetuille koirille. Virallisia kilpailuja Suomessa järjestää VUL, Suomen Valjakkourheilijoiden liitto, osana valjakkourheilun kesälajeja, tai sulanmaanlajeja. Kilpailut ilmenevät liiton kilpailukalenterista.

Suomenmestarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2017 Suomenmestarit (Ohkola, 7.10.2017[2])

  • Miehet - Marko Punavaara, KVKS
  • Naiset - Rita Karjalainen, IKSY
  • Veteraani, miehet - Tero Mäkinen, IKSY
  • Veteraani, naiset - Kirsi Immonen, KVKS
  • Nuoret - Patrik Siekkinen, K-SPKY
  • Viesti - Uudenmaan Vetokoiraurheilijat, UVU
  1. Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry: Lajiesittely valjakkourheilun kesälajit VUL.fi. 2015. Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry. Viitattu 26.9.2017.
  2. Uudenmaan Vetokoiraurheilijat: 1-koiran kärryluokka ja koirajuoksu SM, tulokset sm2017ohkola.azurewebsites.net. 7.10.2017. Arkistoitu 8.10.2017. Viitattu 7.10.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]