Kenttäratsastus

Kenttäratsastus
Piirteet
Tyyppi	ratsastus
Lajiryhmä	hevosurheilu
Varusteet	kypärä, turvaliivit
Infobox OKNimi-testi OK

Ratsukko maastoesteellä kenttäkilpailun kestävyyskokeessa.

Kenttäratsastus on kilparatsastuksen laji, jossa ratsukko suorittaa koulu-, rataeste- sekä maastoeste- eli kestävyysosuudet lyhyellä aikavälillä. Kenttäratsastus on ollut olympialaji vuodesta 1912 lähtien. Laji on erittäin monipuolinen ja vaativa, ja sitä kutsutaan usein ratsastuksen kuninkuuslajiksi: se vaatii hevoselta ja ratsastajalta luottavaista yhteistyötä, nopeutta ja kestävyyttä. Kenttäratsastuksessa on eritasoisia luokkia, jotka on suunniteltu niin, että ratsukko voi taitojen kasvaessa järkevästi edetä helpommista luokista vaativampiin. Kilpailut jaetaan lyhyisiin ja pitkiin.

Kilpailut

Pitkä kenttäkilpailu

Pitkä kilpailu on täydellisin kenttäratsastuksen kilpailumuoto. Se edellyttää ratsastajalta kokemusta kaikilta kilpailun osa-alueilta ja hevosen taitojen tuntemusta sekä hevoselta kaikkien osa-alueiden hyvää hallintaa. Pitkä kilpailu on kolmipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä ratsastetaan kouluratsastuskoe, jonka tarkoituksena on osoittaa hevosen tottelevaisuus ja eteenpäinpyrkimys sekä liikkeiden joustavuus ja irtonaisuus. Koulukokeen painoarvo on jonkin verran suurempi kuin estekokeen. Kestävyyskoe, kenttäratsastuksen sielu, on vuorossa toisena päivänä. Kestävyyskokeessa, jota myös maastoestekokeeksi kutsutaan, kuuluu jopa 30 ripeässä laukassa ylitettävää kiinteää maastoestettä. Pitkän kilpailun maastoestekoe on yleensä 7–11 minuutin pituinen. Tasosta riippuen hevosen tulee edetä radalla keskimäärin 530–570 metriä minuutissa. Tarkoituksena on panna koetukselle hevosen nopeus, kestävyys, rohkeus ja hyppytaito maastossa. Kestävyyskoe on selkeästi vaativampi kuin kaksi muuta koetta yhteensä. Kolmantena päivänä suoritetaan vielä esteratsastuskoe. Sen tarkoituksena on osoittaa, että hevonen on rasittavan kestävyyskokeen jälkeen säilyttänyt halukkuutensa, tarmonsa ja tottelevaisuutensa.

Lyhyt kenttäkilpailu

Ratsukko maastoesteellä kenttäkilpailun kestävyyskokeessa

Lyhyessä kilpailussa kaikki osakokeet ratsastetaan yhtenä päivänä tai jaettuna kahdelle tai kolmelle päivälle niin, että ensimmäisenä on aina kouluratsastuskoe, toisena esteratsastuskoe ja viimeisenä maastoratsastuskoe. Yhden päivän kilpailun tarkoituksena on pikemminkin kehittää sekä hevosta että ratsastajaa näissä kolmessa lajissa ja kehittää hevosen teknistä taitoa, rohkeutta ja hyppykykyä kuin todella koetella hevosen fyysistä voimaa ja kestävyyttä. Lyhyet kilpailut ovatkin lähinnä osa valmentautumista pitkiin kenttäkilpailuihin.

Eläinlääkärin tarkastukset

Koska kenttäratsastus on hevoselle vaativa laji, eläinlääkärin tarkastukset ovat tärkeä osa lajia. Pitkän kilpailun aikana hevonen tarkastetaan viisi kertaa (ensimmäisen kerran hevosen saapuessa kisapaikalle, viimeisen kerran ennen esteratsastuskoetta), lyhyen kilpailun aikana kolmesti. Suoritukseen pääsee vain hyvinvoivalla hevosella.

Pistelasku

Kilpailun kokonaistulos muodostuu kolmen osakokeen yhteispisteistä. Voittaja on ratsukko, jonka kolmessa kokeessa saama yhteenlaskettu miinuspistemäärä on pienin. Kouluratsastuskokeessa kukin tuomari arvostelee radan liikeryhmät numeroin 0-10, jossa 0 on "ei esitetty" ja 10 "erinomainen". Tuomarien antamat pisteet lasketaan yhteen, näistä vähennetään mahdolliset väärinratsastukset, tulos muutetaan prosenteiksi (kuinka monta prosenttia enimmäispistemäärästä on saavutettu), ja eri tuomarien antamista prosenttiluvuista lasketaan keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella. Lopullinen tulos saadaan, kun prosenttiluku vähennetään luvusta 100. Kestävyyskokeessa virhepisteitä saa kunkin vaiheen ihanneajan ylityksestä (kultakin ihanneajan ylittävältä alkavalta sekunnilta 0,4 virhepistettä) sekä virheistä esteillä (esim. ensimmäinen tottelemattomuus esteellä 20 virhepistettä, toinen tottelemattomuus samalla esteellä 40 vp ja satulasta suistuminen hylkäys). Esteratsastuskokeessa virhepisteitä saa esteen tai sen osan pudottamisesta (4 vp), ensimmäisestä tottelemattomuudesta (4 vp), satulasta putoamisesta (hylkäys) tai ihanneajan ylityksestä (1 vp kultakin alkaneelta sekunnilta). Ratsukko voidaan myös hylätä kesken kilpailun useista eri syistä. Tällaisia ovat muun muassa hevosen poistuminen kouluradalta, kolmas kieltäytyminen esteellä maastoradalla, kumoonratsastus, satulasta suistuminen, ulkopuolisen kielletyn avun vastaanottaminen sekä hevosen sopimaton kohtelu. Uudet säännöt löytyvät SRL:n materiaalisalkusta kenttäratsastussääntöjen kohdalta.

Kenttäratsastus Suomessa

Kenttäkilpailu on ratsuväen vanha ratsastuskilpailumuoto, jossa suomalaisetkin menestyivät ennen toista maailmansotaa kohtuullisesti myös kansainvälisellä tasolla: suomalaisupseeri Hans Olof von Essen saavutti vuoden 1928 kesäolympialaisten kenttäkilpailussa 5. sijan. Laji koki Suomessa uuden tulemisen 1980-luvulla. Suomen tunnetuin ja menestyksekkäin kenttäratsastaja on Piia Pantsu, jonka saavutuksia ovat maailmanmestaruuspronssi vuodelta 2002 sekä voittoja ja sijoituksia maailman vaativimmista kenttäkilpailuista. Muita nykyaikojen menestyneitä suomalaisia kenttäratsastajia ovat muiden muassa Cajus Aminoff, Katri Wäyrynen ja Sanna Siltakorpi.

Maailmanmestaruuskilpailut

Katso myös: Luettelo kenttäratsastuksen maailmanmestaruuskilpailujen voittajista

Kenttäratsastuksen maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty vuodesta 1966 lähtien neljän vuoden välein. Niissä kilpaillaan sekä joukkue- että yksilömestaruuksista.

Lajin vaarat

Kenttäratsastuskilpailun kestävyyskoe on niin fyysisesti kuin henkisestikin vaativa, ja sekä kenttähevosia että -ratsastajia menehtyy maailmalla tapaturmaisesti sen suorituksessa lähes vuosittain. Onnettomuudet liittyvät yleensä maastoesteillä sattuviin kumoonratsastuksiin, joissa hevonen saattaa katkaista raajansa tai kaatua pahasti ratsastajan päälle. Toisaalta sekä hevonen että ratsastaja usein selviävät hurjankin näköisestä kumoonmenosta pelkällä säikähdyksellä.

Onnettomuuksien tärkein ehkäisykeino on se, että ratsukko osallistuu vain taitojaan ja kuntoaan vastaaviin kilpailuihin ja kilpailee ainoastaan parhaassa vireessään. Jos ratsastaja kestävyyskokeen aikana tuntee, ettei kaikki ole täysin kohdallaan, hänen on viisainta keskeyttää kilpailu. Erityisesti olympialaisissa kestävyyskoe on tässä suhteessa ongelma, sillä varsinkin joukkuekilpailuun päätyy ratsukoita jotka eivät ole täysin kilpailun tasolla.

Onnettomuuksia pyritään ehkäisemään maastoratojen ja -esteiden hyvällä suunnittelulla. Esteet rakennetaan kiinteiksi ja jykevän oloisiksi, koska tällaiset esteet hevonen joko hyppää rohkeasti ja hyvin tai yleensä kieltäytyy kokonaan hyppäämästä. Hevoselle pyritään myös antamaan tilaa kiertää este, jos rohkeus pettää. Lisäksi esteiden rakenteilla pyritään välttämään erityisesti kaikkein vaarallisimmat kumoonratsastukset, joissa hevonen heittää kuperkeikan suoraan ratsastajansa päälle.

Hevosten jalat suojataan kestävyyskoetta varten mahdollisimman hyvin. Sekä jalkoja että rungon alapuolta saatetaan myös rasvata, jotteivät ne juuttuisi kiinni esteisiin. Ratsastajalla ovat pakollisia sekä kypärä että selkää ja sisäelimiä suojaava turvaliivi. Brittitutkijat selvittivät olympialajeista vaarallisimman pahimmat riskitekijät, jotta lajin turvallisuutta voitaisiin kehittää. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voitaisiin ryhtyä täsmällisiin toimiin turvallisuuden parantamiseksi.

Tiedelehti Equine Veterinary Journalin maaliskuun numerossa julkaistu tutkimus perustui vuodesta 2005 vuoteen 2015 Isossa-Britanniassa järjestettyjen yksipäiväisten kenttäratsastuskilpailujen aineistoon. Tänä aikana brittien kenttäratsastuskilpailuissa kuoli 16 ratsastajaa ja 69 hevosta.

Aiheesta muualla

• Kenttäratsastus Suomen Ratsastajainliiton verkkosivuilla
• Kenttäratsastus Hevosmaailma.netissä (Arkistoitu – Internet Archive)