Kateřina Emmons

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Katerina Emmons)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Kateřina Emmons
Kateřina Emmons
Maa:  Tšekki
Naisten ammunta
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008 10 m ilmakivääri
Hopeaa Hopeaa Peking 2008 50 m pienoiskivääri,
asennot
Pronssia Pronssia Ateena 2004 10 m ilmakivääri

Kateřina Emmons tyttönimeltään Kůrková (s. 17. marraskuuta 1983 Plzeň) on tšekkiläinen ampuja ja olympiavoittaja. Hän kilpailee kivääriammunnassa.

Ensimmäisen arvokisamitalinsa Kurkova saavutti voittaessaan kultaa MM-kilpailuissa 2002. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti muun muassa olympiapronssia ja Euroopan mestaruuden. Deauvillestä vuonna 2007 hän voitti toisen Euroopan mestaruutensa.

Kurkova avioitui vuonna 2007 yhdysvaltalaisen ampujan Matthew Emmonsin kanssa ja vaihtoi myös sukunimeään. Hänen nykyinen valmentajansa on Petra Kůrky. Seuratasolla Emmons edustaa Rapid Plzeňiä.

Pekingissä 2008 Emmonsista tuli kisojen ensimmäinen olympiavoittaja. Hän otti kultaa tuloksella 503,5, ja voitti toiseksi tulleen venäläisen Ljubov Galkinan 1,4 pisteellä.[1] Pienoiskiväärin 50 metrin asentokilpailussa Emmons jäi hopealle hävittyään Kiinan Du Lille noin kolmella pisteellä. Emmonsin ero pronssille jääneeseen Kuuban Eglis Yaima Cruziin oli vain 0,1 pistettä.[2]

Emmons on 168 cm pitkä ja painaa 56 kg.

  1. Tshekkiin ensimmäinen kulta Iltalehti.fi. 9.8.2008. Kustannusosakeyhtiö Iltalehti. Viitattu 9.8.2008.
  2. Du Li gives China shooting gold Canada.com. 14.8.2008. Canwest Digital Media. Viitattu 14.8.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.