Kappin vallankaappaus
Kappin vallankaappaus (saks. Kapp-Putsch) oli äärioikeiston yritys kaataa Weimarin tasavallan hallitus vuonna 1920. Se oli suora seuraus Versailles’n rauhansopimuksen hyväksymisestä.
Varhain vuonna 1919 Saksan armeijan vahvuudeksi arvioitiin 350 000 miestä. Sen lisäksi maassa oli ylimääräiset 250 000 miestä jäsenenä eri Freikorps-joukoissa, vapaaehtoisissa puolisotilaallisissa oikeistoryhmissä. Versailles’n rauhansopimuksen mukaan Saksan piti pienentää asevoimiensa kokoa 100 000 mieheen. Tämän takia odotettiin, että Freikorps lakkautettaisiin.
Maaliskuussa 1920 annettiin määräys, että merijalkaväkiprikaati Ehrhardt tuli lakkauttaa. Sen johtajat olivat kuitenkin vakaasti päättäneet vastustaa määräystä ja vetosivat kenraali Walther von Lüttwitziin, Berliinin Reichswehrin komentajaan. Von Lüttwitz, joka oli aikaisemmin organisoinut Freikorps-joukkoja 1918–1919 ja oli vakaumuksellinen monarkisti, vastasi kehottamalla Friedrich Ebertiä ja puolustusministeri Gustav Noskea luopumaan koko joukkojenvähennysohjelmasta. Kun Ebert kieltäytyi, von Lüttwitz määräsi merijalkaväkiprikaatin marssimaan Berliiniin. Se valloitti pääkaupungin 13. maaliskuuta. Von Lüttwitz oli siis kantava voima vuoden 1920 vallankaappauksen taustalla. Sen nimellinen johtaja oli Wolfgang Kapp, 62-vuotias virkamies ja intomielinen nationalisti.
Tässä vaiheessa puolustusministeri Noske kutsui armeijaa kukistamaan vallankaappausta. Hän sai vastaukseksi kuitenkin kieltäytymisen. Chef des Heeresleitung kenraali Hans von Seeckt, yksi Reichswehrin vanhemmista komentajista, totesi hänelle: ”Reichswehr ei ammu Reichswehriä kohti.” Hallitus, jonka oli pakko jättää Berliini, siirtyi Stuttgartiin. Samalla se antoi työläisiä yleislakkoon kehottavan julistuksen. Lakkokutsu sai massiivisen tuen ja koko maan lamaantuessa vallankaappausyritys romahti. Kapp ja von Lüttwitz, jotka olivat näin ollen kyvyttömiä hallitsemaan, joutuivat pakenemaan Ruotsiin.
Weimarin tasavalta pelastui vuodesta 1920 kahden syyn takia. Ensinnäkin työläiset yhdistivät voimansa puolustaakseen sitä. Toisekseen Kappilla ja von Lüttwitzillä oli puolellaan vain vähemmistö äärioikeistosta. Monet potentiaaliset kannattajat, mukaan lukien suurin osa Freikorpsien johtajista, katsoivat, että vallankaappausyritys oli huonosti ajoitettu ja siten kieltäytyivät liittymästä siihen.
Reaktiot ulkomailla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvosto-Venäjän diktaattori Vladimir Lenin neuvoi maaliskuussa 1920 Saksan kommunistisen puolueen johtajaa Paul Leviä, että Saksan kommunistien tulisi yhdistää voimansa Kappin vallankaappauksen oikeistolaisten elementtien kanssa – Lenin kutsui Kappia ja tämän oikeistolaisia tukijoita ”Saksan korniloviiteiksi”, viitaten venäläiseen vastavallankumoukselliseen kenraaliin Lavr Korniloviin. Leninin mukaan näin toimimalla olisi Versailles’n rauhansopimus kenties mahdollista tehdä tyhjäksi, minkä jälkeen taistelu Saksan porvarillisia elementtejä vastaan voisi jatkua esteettä ja kommunismin olisi kenties mahdollista levitä suureen osaan Eurooppaa.[1][2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pipes, Richard: The Unknown Lenin: From the Secret Archive. New Haven & London: Yale University Press, 1996. ISBN 978-0-300-06919-8 (englanniksi)
- ↑ Service, Robert W.: Lenin: A Political Life: Volume 3: The Iron Ring, s. 135-136. Indiana University Press, 1995. ISBN 978-0253351814 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kappin vallankaappaus Wikimedia Commonsissa
