Daesung

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kang Dae Sung)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Daesung vuonna 2012.

Kang Daesung (kor. 강대성, s. 26.4.1989), tunnetaan myös nimellä D-lite, on eteläkorealainen laulaja, juontaja ja satunnainen näyttelijä sekä lauluntekijä, joka tunnetaan parhaiten laulajana Big Bang-nimisessä yhtyeessä. Debyyttinsä jälkeen hän on julkaissut japaninkielisen albumin, muutamia soolosinglejä, esiintynyt musikaaleissa, näytellyt draamasarjassa What's up, osallistunut ohjelmiin Family Outing ja Night After Night. Hänet tunnetaan vitsikkäänä henkilönä televisiossa.

Daesung syntyi Itaewonissa ja kävi hetken aikaa Kyeonginin lukiota, mutta jätti kesken voidakseen keskittyä Big Bangiin. Lopulta hän läpäisi lukion pääsykokeet vuonna 2008 ja pääsi Kunghee Universityyn Soulissa.

2006–07: Big Bangin debyytti ja aikaisemmat teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daesung tavoitteli laulajan uraa vanhempiensa vastustuksesta huolimatta ja päätyi YG Entertainmentin palkkaamaksi koe-esiintymisen jälkeen. Hän esiintyi myöhemmin reality-sarjassa, joka kuvasi Big Bangin muodostumista viiden muun harjoittelijan kanssa: G-Dragon, T.O.P, Taeyang, Seungri ja So-1 (Jang Hyunseung). Hyunseung tippui ja Big Bang debytoi vuonna 2006 viidellä jäsenellä.

Yhtye oli julkisuudessa ensin kertaa 19. elokuuta 2006 YG Familyn 10. vuosipäivän konsertissa. 23. syyskuuta 2006 he esiintyivät televisiossa. Daesungin ensimmäinen soolo-single on "Useo bonda" (kor. "웃어본다") joka sisällytettiin BIGBANG 03-singlelle sekä yhtyeen ensimmäisellä albumilla Since 2007 joka julkaistiin vuoden 2006 lopussa. Albumi menestyi kohtalaisesti, mutta bändi saavutti julkisen suosion vasta vuonna 2007 kappalellaan "Lies" (Korean: 거짓말; Geojitmal) levyltä Always, joka sijoittui hyvin musiikkilistoille julkaisunsa myötä. Myös singlet "Last Farewell" (마지막 인사, Majimak Insa) mini-albumilta Hot Issue ja "Day by Day" (하루하루, Haru Haru) mini-albumilta Stand Up sijoittuivat hyvin listoilla.

Hieman Big Bangin debyytin jälkeen Daesungilla diagnosoitiin nystyröitä äänihuulissa. Hän kamppaili lähes vuoden äänensä kanssa ja hänelle kehittyi sosiaalisten tilanteiden pelko ja esiintymiskammo. Hän kuitenkin parani Gummyn ansiosta, sillä myös hänellä oli todettu sama tilanne aiemmin. Kaksikosta tuli läheisiä. Daesungin tilanne parani huomattavasti ennen Big Bangin toisen albumin julkaisua.

2008–09: Trot-soolo, Family Outing, Cats ja auto-onnettomuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useiden Big Bangin albumien ja EPeiden välissä jäsenillä oli mahdollisuus aloittaa sooloaktiveetit. Daesung julkaisi ensimmäisen trot-singlensä "Nal Bwa Gwisoon" (kor. "날 봐, 귀순", "Look at Me, Gwisun"). Daesung halusi kokeilla jotain erilaista, vaikka olikin huolissaan yhtyeen imagon heikentymisestä. Vuonna 2008 hän haki ja pääsi post-modernin musiikin osastolle Kyung Hee Universityyn. Laulaja osallistui myös TV-ohjelmaan nimeltä Family Outcasting pysyvänä esiintyjänä. Hän myös liittyi Cats-musikaalin korealaisen version esittäen Rum Tum Tuggeria. Hän aloitti juontopuuhat toimimana MBCn musiikkiohjelman Show! Music Core juontajana yhdessä Seungrin kanssa.

Big Bangin ollessa tauolla vuoden 2009 alussa, Daesung julkaisi toisen trot singlensä vuoden alussa, nimeltään "Daebakiya" ("대박이야", "Big Hit"). Hän myös aikoi osallistua Seungrin kanssa omaelämäkerralliseen musikaaliin nimeltä Shouting. Hän kuitenkin loukkaantui auto-onnettomuudessa elokuussa ennen musikaalin julkaisua ja joutui leikkaukseen. Onnettomuus tapahtui kun hän oli palaamassa kotiin Family Outingin kuvauksista. Daesung istui autoa ajaneen managerinsa vieressä etupenkillä, kun taas hänen koordinaattorinsa istui takapenkillä. Loukkaantuminen pakotti Daesungin keskeyttämään kaiken toiminnan. Daesung palasi julkisuuteen lokakuussa 2009 ja liittyi muun yhtyeensä kanssa keikalle.

2010: Muut soolojulkaisut, What's Up, Night After Night

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YG Entertainmentin mukaan hänen oli määrä julkaista soolo-albumi vuonna 2010 samaan aikaan T.O.Pin kanssa. Kumpikaan ei kuitenkaan julkaissut albumia sinä vuonna.

Daesungin uusi kappale, "Cotton Candy", julkaistiin vuonna 2010 tammikuun lopussa. Sen sävelsi Jung Ji Chen, mutta Daesung sanoitti kappaleen itse. Täysipitkää albumia ei julkaistu vieläkään. Vuoden 2011 alussa YG Entertainment ehdotti, että Daesung ja Seungri promoaisivat sitä vuoden aikana, mutta Daesungin osalle ei tehty mitään. Seungri sen sijaan julkaisi levyn tammikuussa 2011.

Vuonna 2010 Daesung aloitti MBCn draaman "What's Up" kuvaukset. Kuvaukset päättyivät helmikuussa 2011. Hän myös oli yksi talk show’n nimeltä "Night After Night" juontaja vuoden 2010 marraskuusta asti. Daesung esiintyi Lee Hyorin uudella albumilla "H-Logic" ja äänitti laulajattaren kanssa "How Did We Get"-nimisen kappaleen.

2011-2013: Big Bangin paluu ja D'scover

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Daesung Big Bangin Alive World kiertueella syyskuussa 2012.

Huhtikuussa 2011 Daesung julkaisi soolokappaleen "Baby don't cry", joka liitettiin Big Bangin neljännen mini-albumin special editioniin. Kappale esitettiin ensi kerran Big Show 2011-nimisessä konsertissa helmikuussa ja se sijoittui hyvin korealaisilla kappalelistoilla albumin nimikkokappaleiden kanssa. Toukokuun 31. Daesung oli osallisena auto-onnettomuudessa, jossa kuoli yksi moottoripyöräilijä. Tutkimusten myötä Daesung vapautettiin syytteistä, mutta hyllytettiin hetkellisesti Big Bangista. Tänä aikana Daesung vietti päivänsä töitä tehden ja vapaaehtoisena kirkossa jossa hän käy useasti.

Daesung esiintyi ensi kertaa julkisuudessa onnettomuuden jälkeen marraskuun kuudentena 2011 kun hän osallistui Pohjois-Irlannissa pidetteyyn MTV EMA-palkintogaalaan. Joulukuussa 2011 ja tammikuussa 2012 hän esiintyi myös YG Family-konserteissa jotka pidettiin Etelä-Koreassa ja Japanissa.

Musikaalidraama "What's up" alkoi MBN-nimisellä kanavalla joulukuun 3. päivä 2011. "Lunatic", Daesungin laulama kappale draaman soundtrackilta, julkaistiin nettiin myös samana päivänä.

Daesung teki comebackin muiden Big Bangin jäsenten kanssa maaliskuussa 2012 uudella Big Bangin mini-albumilla "Alive". Albumi sisältää Daesungin laulaman sooloraidan nimeltään "Wings". Daesung on itse sanoittanut kappaleen.

Daesung julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, "D'scover, 27. helmikuuta 2013. Albumi on kokonaan japaniksi ja sisältää 12 kappaletta, suurimmaksi osaksi covereita. Se sisältää myös Daesungin soolokappaleet "Wings" ja "Baby don't cry". Daesung piti soolokonsertin Japanissa Kobe World Memorial Hallilta 23. ja 24. maaliskuuta jota seurasi Tokion Nippon Budokan-keskuksen live 30. ja 31. maaliskuuta.

D'scover Tour 2013 Japanissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuaan ilmoitettiin että Daesung pitää neljä konserttia Kobessa ja Tokiossa promotakseen albumiaan. Kuitenkin 28.2. ilmoitettiin, että suuren kysynnän vuoksi Daesung pitäisi ylimääräiset 21 konserttia yli 17 kaupungissa, yhteensä 25 konserttia yli 18 kaupungissa. Kiertue alkoi 23.3. Koben World Memorial Hallilta ja päättyi 18.6. Kanagawan Yokohama Areenalle.

2014-2016: D'slove, Delight ja Encore-kiertue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2014 YGEX ilmoitti, että Daesung järjestää toisen kiertueen Japanissa. D'slove 2014 Japan Tour alkoi 11. kesäkuuta 2014 Yokohama-areenalla. Samana päivänä Daesung julkaisi mini-digitaalisen albumin Rainy Rainy, joka sisältää 4 laulua, juhlistaakseen kiertueensa alkua. Albumi nousi Japanin Itunes-listan kärkeen.

Daesung julkaisi toisen japanilaisen levynsä D'slove 16. heinäkuuta. Levy sijoittui ensimmäiseksi Oriconin päivälistalla julkaisupäivänään,myyden yhteensä 30 090 kopiota. Kappale "I Love You", jossa esiintyi myös Taro Hakase, julkaistiin fyysisenä singlenä yksittäisenä ja nousi viidenneksi Oriconin viikoittaisella listalla. Daesung jatkoi toista japanilaista kiertuettaan vierailullaan yhdeksässä kaupungissa ja houkutteli yhteensä 170 000 fania 17 konserttiin. Daesungista tuli ensimmäinen K-pop-laulaja, jonka kiertueelle osallistui yli 170 000 fania kahtena petäkkäisenä vuonna.

19. lokakuuta Daesung julkaisi kolmannen japanilaisen mini-albuminsa nimeltään Delight (japani: 「で ぃ ら い と」). Levy sisältää 9 versiota neljästä kappaleesta, jotka ovat Daesungin jo aikaisemmin Koreassa julkaistuja singlejä sekä kuuluisia japanilaisia kappaleita 70-luvulta. Hänen versionsa saivat kehuja alkuperäisiltä laulajilta. Delight nousi Oriconin päivittäisen listan kärkeen julkaisupäivänään, ja se myi 65 048 kappaletta. Albumi päätyi lopulta sijalle 64 Oriconin vuosittaisella listalle myytyään 79 000 kappaletta.

Kiittääkseen faneja tuestaan, YGEX ilmoitti, että Daesung pitäisi Encore-kiertueen Japanissa. Konsertit järjestettiin Yoyogin kansallisella satdiumilla 31. tammikuuta ja 1. helmikuuta 2015 sekä Osaka-jō Hallissa 10. ja 11. helmikuuta. Yoyogin toisessa konsertissa Linda Yamamoto, joka on laulun "Donimo Tomaranai" alkuperäinen laulaja, teki yllätysesiintymisen.

2017-nykypäivä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YGEX ilmoitti 2. joulukuuta 2016, että Daesung järjestäisi ensimmäisen domekiertueensa Japanissa, nimeltään D-lite Japan Dome Tour 2017. Kiertue alkoi Seibu Prince Domella 15. ja 16. huhtikuuta ja päättyi Kyocera Domella 22. ja 23. huhtikuuta. Kiertue houkutteli 150 000 fania kahteen kaupunkiin. Myöhemmin YGEX ilmoitti, että Daesung aloittaisi valtakunnallisen konserttisalikiertueen nimeltään DNA Show Vol.1, ja 28 konserttia sisältävä kiertue alkaisi elokuussa. Koska yli 350 000 ihmistä yritti ostaa lippuja konsertteihin, mikä oli yli kuusi kertaa suurempi määrä kuin odotettiin, lisättiin kiertueeseen vielä yhdeksän ylimääräistä konserttia. Yhteensä 39 konserttia 18 eri kaupungissa teki kiertueesta Daesungin suurimman maassa. Yhteensä 88 000 fania osallistui kiertueelle.

Hänen toinen japanilainen mini-albuminsa, nimeltään D-Day, julkaistiin samanaikaisesti Etelä-Koreassa ja Japanissa 12. huhtikuuta 2017. Levyllä oli seitsemän laulua, jotka olivat säveltäneet japanilaiset artsitit, mukaan lukien Ayaka, Hata Motohiro, Kameda Seiji ja Daesung. D-Day nousi niin Oriconin kuin Billboard Japan Albums -listan kärkeen.

Daesung oli mukana japanilaisen Dreams Come True -yhtyeen virallisella cover-albumilla kappaleella "Egao no Yukue" (笑顔 の 行 方, "Hymyilevien kasvojeni suunta"), joka julkaistiin alun perin vuonna 1990. Hän julkaisi myös 12.10.2017 digitaalisen Delight 2 -ep:n, jossa on kolme cover-kappaletta ja yksi alkuperäinen kappale. Julkaistuaan EP nousi useiden japanilaisten ​​online-musiikkipalvelujen kärkeen. Levyn suosion ansiosta ilmoitettiin, että Delight 2 julkaistaisiin fyysisessä muodossa 20. joulukuuta seitsemällä lisäkappaleella. EP debytoi sijalla kolme Oricon-listalla ja myi 45 267 kappaletta.

Daesung aloitti kaksivuotisen pakollisen asepalveluksensa 13. maaliskuuta 2018 27:n jalkaväkiosaston käynnistysleirillä Hwacheonissa, Gangwonin maakunnassa, aktiivisena sotilaana. Hänet vapautetaan 10. marraskuuta 2019 vaatimusten täyttämisen jälkeen.