Haurasloikko
| Haurasloikko | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Saniaiset Pteridophytina |
| Luokka: | Polypodiopsida |
| Lahko: | Polypodiales |
| Heimo: | Loikkokasvit Cystopteridaceae |
| Suku: | Loikot Cystopteris |
| Laji: | fragilis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Haurasloikko (Cystopteris fragilis) on pohjoisella pallonpuoliskolla laajalle levinnyt hento saniainen.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haurasloikon maavarsi on lyhyt ja väriltään musta. Lehdet kasvavat juurakosta harvahkoina kimppuina 5–25 cm korkeiksi. Ruoti on 1/3–2/3 lehtilavan pituudesta. Kapeanpuikea lapa on kaksi kertaa parilehdykkäinen. Lehdykät ovat kapeanpuikeita ja lyhytsuippuisia, pikkulehdykät ovat puikeita, hammaslaitaisia tai liuskaisia ja suippotyvisiä. Ainakin lehden tyvipuoliskossa pikkulehdykät ovat vuorottain. Lehtien alla sijaitsevat itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä. Suomessa haurasloikon itiöt kypsyvät heinä-elokuussa. Itiöpesäkkeiden kypsyessä niiden katesuomut varisevat pois.[1]
Haurasloikosta tunnetaan Pohjoismaissa kaksi alalajia, yleinen kalliohaurasloikko (ssp. fragilis) ja harvinainen kalkkihaurasloikko (ssp. dickieana). Alalajien erot ovat lähinnä niiden itiöissä. Ensin mainitulla itiöt ovat tiheään piikkisiä, jälkimmäisen itiöt ovat piikittömiä ja matalaharjuisia.[1][2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haurasloikkoa tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Ukrainan ja Venäjän eteläosia ja mantereen aivan arktisimpia alueita. Lajia tavataan myös Pohjois-Afrikassa, Turkissa sekä laajalla mutta hajanaisella alueella Keski-Aasiassa, Siperiassa ja Kiinassa. Pohjois-Amerikassa lajia kasvaa lähes koko mantereella. Se on levinnyt laajalle myös Grönlannissa.[3]
Suomessa haurasloikkoa kasvaa koko maassa. Runsain laji on Etelä- ja Lounais-Suomessa.[4] Alalajeista kalliohaurasloikko on Suomessa vallitseva. Kalkkihaurasloikkoa on tavattu ainoastaan Pohjois-Karjalasta, Kainuusta ja Lapista.[1] Uusimman tutkimuksen mukaan Suomessa tavatut kalkkihaurasloikot eivät kuitenkaan välttämättä kuulukaan kyseiseen alalajiin, vaan olisivat yksi kalliohaurasloikon muoto.[5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haurasloikolle tyypillisiä kasvupaikkoja ovat kallionraot, erityisesti seinämillä, siirtolohkareilla, louhikoissa, rakkakentillä, muureilla ja kiviaidoilla. Toisinaan lajia saattaa tavata tuoreissa metsissä kannoillakin. Alalajeista kalkkihaurasloikko on kalkinsuosija.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 52.
- ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 52.
- ↑ Den virtuella floran: Stenbräken (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 7.10.2011.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Haurasloikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 7.10.2011.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Hakutulos hakusanalla haurasloikko[vanhentunut linkki]. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 7.10.2011.