Binominen nimistö

Tieteellinen luokittelu

• Tieteellinen luokittelu
• Taksonomia
• Systematiikka
• Kladistiikka

Luokittelun tasot

• yläkunta / domeeni
• kunta
  • alakunta
    • osakunta
      • yläjakso, yläkaari
• pääjakso / kaari
  • alajakso / alakaari
    • osajakso / osakaari
      • yläluokka
• luokka
• lahko
• heimo
• tribus
• suku
• sektio
• sarja
• laji
  • alalaji
• muunnos / serotyyppi
• muoto
• erityismuoto
• lajike / rotu

Termejä

• taksoni
• fenetiikka
• kladistiikka
• tyyppilaji
• binominen nimistö
• holotyyppi
• Luettelo systematiikassa yleisistä latinan- ja kreikankielisistä sanoista
• rengaslajit
• Integrated Taxonomic Information System

Kasvien luokittelu

• Angiosperm Phylogeny Group
  • APG II -luokittelu
  • APG III -luokittelu
• Cronquistin luokittelu
• Kasvien luokitus Linnén teennäisjärjestelmän mukaan

Binominen nimistö (binominen = kaksiniminen) on eliölajien nimeämisessä yleismaailmallisesti sovellettu ja sovittu käytäntö, jossa kunkin lajin tieteellinen nimi koostuu kahdesta osasta: suvun nimestä ja itse lajia kuvaavasta osasta, lajimääritteestä eli lajiepiteetistä. Esimerkiksi ihmisen tieteellinen nimi on Homo sapiens, jossa Homo tarkoittaa ihmisten sukua ja sapiens on sukuun kuuluvaa lajia määrittävä lajimäärite. Eri suvuissa voi olla samoja lajimääritteitä, kuten esimerkiksi peltokanankaalilla (Barbarea vulgaris) ja kanervalla (Calluna vulgaris), jolloin ne ovat erotettavissa toisistaan erilaisten sukunimien perusteella. Sukunimeä voidaan käyttää yksinään, jolloin se tarkoittaa koko sukua eli kaikkia kyseisen suvun lajeja. Lajimääritettä käytetään vain sukunimen yhteydessä, eikä se yksinään tarkoita mitään lajia. Ihmisen tieteellisen nimen (Homo sapiens) sana sapiens tarkoittaa suoraan suomennettuna viisasta, mutta se ei ole yksin minkään lajin nimi.

Biologisten lajien ja muiden taksonien yleismaailmallisen nimistön tehtävänä on mahdollistaa kielirajat ylittävä yhteisymmärrys sen suhteen, mistä lajista milloinkin on kyse. Nimistön kielenä on perinteisesti latina, ja tieteellisistä nimistä on siksi käytetty myös nimitystä latinalainen nimi. Tieteellinen nimi on kuitenkin oikeampi nimitys, koska usein nimi (tai sen osa) on peräisin kreikan kielestä ja joskus muistakin kielistä, ja muutettu latinalaiseen asuun. Lisäksi nimet eivät aina noudata latinan sanastoa tai kielioppisääntöjä, vaan ovat sovinnaisia.

Binomisen nimistön eli lajeille käytetyn kaksisanaisen tieteellisen nimen otti käyttöön Carl von Linné 1700-luvun puolessavälissä teoksessaan Systema Naturae. Aikaisemmin lajien nimet olivat olleet muodoltaan sekä sanamäärältään vaihtelevia. Binomisten nimien käyttöönoton myötä lajien nimistä tuli muodoltaan samankaltaisia ja tieteellisiä nimiä ei tarvinnut enää kääntää kielestä toiseen.

Lajia alempien taksonien nimet

Lajia alemmat taksonit nimetään hieman eri tavoin eri eliökunnissa. Eläimillä alalajin nimissä käytetään trinomista nimistöä eli binomisen lajinimen perään lisätään vielä kolmas sana, joka on erilainen kullakin saman lajin eri alalajilla.

Kasveilla lajia alempien taksonien nimissä on taksonomisen tason ilmoittava lyhenne ja sen jälkeen kyseisen taksonin nimi, esimerkiksi nokkasaran (Carex lepidocarpa) alalaji kuusamonnokkasara on tieteelliseltä nimeltään Carex lepidocarpa subsp. jemtlandica. Jos lajia alempi taksoni jakautuu vielä edellistä alempiin taksoneihin, lisätään nimen perään alemman tason tunnus ja jälleen uusi nimi. Esimerkiksi meriluikan (Eleocharis uniglumis) alalajin niittymeriluikan (Eleocharis uniglumis subsp. uniglumis) muunnos pikkuniittymeriluikka on tieteelliseltä nimeltään Eleocharis uniglumis subsp. uniglumis var. fennica.

Auktori

Biologiaan liittyvissä teksteissä kirjoitetaan tieteellisen nimen perään usein auktorimerkintä, jossa on tieteellisen nimen antajan nimi sekä nimenantovuosi. Kasvitieteessä käytetään tunnetuista nimen antajista koko nimen sijaan vain tiettyä lyhennettä: esimerkiksi L., joka tarkoittaa Carl von Linnétä. Eläinlajien nimissä auktorin nimi ja vuosiluku laitetaan sulkuihin, jos lajin sukunimiosa on vaihtunut sen jälkeen kun alkuperäinen lajinimi annettiin. Esimerkiksi ritariperhonen on edelleen samassa Papilio-suvussa, johon Linné sen kuvasi vuonna 1758. Hän kuvasi myös isoapollon Papilio-sukuun kuuluvaksi, mutta Latreille antoi vuonna 1804 apolloperhosen sukunimeksi Parnassius, ja siitä syystä lajinimen auktorimerkintä laitetaan sulkeisiin seuraavan esimerkin mukaisesti:

• Papilio machaon Linnaeus, 1758

Parnassius Latreille, 1804

• Parnassius apollo (Linnaeus, 1758)

Myös kasveilla auktorimerkintä laitetaan sulkuihin suvun muuttuessa, mutta lisäksi nimen perään lisätään sen henkilön nimi (tai nimilyhenne), joka teki muutoksen.

Lajinimien kirjoitussääntöjä ja käytäntöjä

• Lajinimen jälkiosaa eli lajimääritettä ei käytetä irrallaan, vaan ainoastaan kaksiosaisen nimen osana.
• Lajitason tieteelliset nimet kirjoitetaan kursiivilla, esimerkiksi Homo sapiens. Käsin tai kirjoituskoneella kirjoitetussa tekstissä ne alleviivataan.
• Ensimmäinen termi (suvun nimi) kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, mutta jälkimmäinen pienellä, esimerkiksi Canis lupus ja Anthus hodgsoni. (Tästä modernista käytännöstä poiketen Linné alun perin kirjoitti aina myös jälkimmäisen osan isolla, ja myöhemminkin alussa oli tapana kirjoittaa isolla jälkimmäinen osa, jos se perustui erisnimeen, esim. Berberis Darwinii).
• Tieteellisissä kirjoituksissa mainitaan usein kaksisanaisen nimen jälkeen tutkija, joka ensin on julkaissut lajin tieteellisen kuvauksen eli auktori, ja yleensä myös julkaisun painatusvuosi. Kasvi- ja sienitieteessä tunnetuilla auktoreilla on virallisesti sovitut nimilyhenteet. Esimerkiksi Amaranthus retroflexus L.
• Kun tieteellistä nimeä käytetään tavallisen nimen kanssa, se yleensä seuraa sulkeissa, esimerkiksi "varpunen (Passer domesticus) on yleinen lintu."
• Tieteellinen nimi pitäisi kirjoittaa kokonaisuudessaan, kun se ensi kerran mainitaan, tai kun monta lajia samasta suvusta on lueteltuna samassa tekstissä tai raportissa. Sen jälkeen siihen voidaan viitata käyttämällä vain suvun etukirjainta, esimerkiksi Canis lupus → C. lupus. Jossain harvoissa tapauksissa lyhyempi tapa on vakiintunut tavalliseen käyttöön, esimerkiksi bakteeri Escherichia coli on usein kirjoitettu E. coli ja Tyrannosaurus rex on usein vain T. rex.
• Lyhennettä "sp." tai "spec." käytetään silloin, kun oikea lajinimi ei ole tiedossa, esimerkiksi Canis sp. tarkoittaa "(jokin) Canis-suvun laji". Lyhenne "spp." (monikko) tarkoittaa "useita tämän suvun lajeja".
• Lyhennettä "cf." käytetään, kun tunnistaminen ei ole varma, mutta suvun lajeista epäilykset kohdistuvat juuri kyseiseen taksoniin. Esimerkiksi Corvus cf. monedula tarkoittaa, että lajin tunnistus on hieman epävarma, mutta kyseessä on "todennäköisesti naakka".
• Sukutasoa ylempien eliöryhmien, esimerkiksi heimojen ja lahkojen nimiä ei tieteellisessä tekstissä kursivoida.

Ongelmia

Laji on käsitteenä siinä määrin häilyvä, ettei nimeäminen ole aina yksinkertaista. Vaikka periaatteena on, että vanhin annettu nimi pyritään säilyttämään virallisena ja muuttumattomana, on joskus epäselvyyksiä siitä, mikä alkuperäinen nimi on. Lisäksi tiedon tarkentuessa suku saattaa muuttua tai yhdistyä toiseen sukuun, jolloin tieteellinen nimikin muuttuu. Tästä kaikesta seuraa, että tietyllä lajilla saattaa olla kaksi tai useampia yleisesti käytettyjä tieteellisiä nimiä, mikä aiheuttaa sekaannusta.

Lisäksi eri eliöryhmillä on omat, hieman toisistaan poikkeavat nimistösääntönsä, mikä aiheuttaa ongelmia. Lajia ylempien taksonien nimet ovat uniikkeja vain lajiryhmien sisällä. Siten esimerkiksi Oenanthe voi tarkoittaa sekä kasvi- että eläinsukua.

Katso myös

• Lajikuvaus
• Holotyyppi
• Synonyymi
• Luettelo systematiikassa yleisistä latinan- ja kreikankielisistä sanoista
• Luettelo kasvitieteilijöiden auktorilyhenteistä
• Luettelo sienitieteilijöiden auktorilyhenteistä

Aiheesta muualla

• Puulajien nimistö (Arkistoitu – Internet Archive) Metla