Aika lähteä – lauluja Kaarina Saloselta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kaarina Salonen Band)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aika lähteä – lauluja Kaarina Saloselta on Kaarina Salonen Bandin vuonna 2011 julkaistu EP. Levyn julkaisi Konkurssi Records. Kappale Askeleita pimeässä versioitiin myös Irinan Askeleita-levylle nimellä Syksy. Eeva-lehden levyarvostelun mukaan Aika lähteä -levyn tekstit ja sävellykset ovat helposti samaistuttavia sovitusten nostaessa kappaleet pois tavallisuudesta. Arvostelija Anne Kantola piti levyllä erityisesti Onnen kerjäläinen -kappaleesta.[1]

Kaarina Salonen Band

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarina Salonen Band perustettiin yksinomaan sovittamaan ja soittamaan Kaarina Salosen tekemiä sävellyksiä ja sanoituksia. Äänitykset tehtiin kesällä 2011. Projektia veti yhtyeen rumpali, Kaarinan veljenpoika J Salonen. Muuten soittajiksi valikoitui Irinan kiertuebändistä sekä monista muista musiikkiproduktioista tuttuja henkilöitä. Äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana toimi järvenpääläinen Aku Rannila, joka on ollut tekijänä useissa hittikappaleissa. [2] [3]

Levyn kappaleiden säveltäjänä ja sanoittajana toiminut Kaarina Salonen menehtyi pitkän sairastamisen jälkeen juhannuksena 2012 rintasyöpään.[4] 10 % levyn myyntituotoista lahjoitetaan Roosa nauha -kampanjaan. Salonen oli Dallapé-orkesterin perustajajäsenen Martti Jäppilän lapsenlapsi.

  • Lotta Rautiainen – laulu
  • Jussi Saxlin – basso
  • Antti Pitkäjärvi – koskettimet
  • Janne Kasurinen – kitara
  • Miika Colliander – kitara
  • J Salonen – rummut
  1. Aika lähteä 3:35
  2. Ilona Roswita 3:49
  3. Askeleita pimeässä 4:09
  4. Yö ei kysy lupaa 3:52
  5. Onnen kerjäläinen 4:10
  6. Oh My Love 2:37

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Oh My Love (2016)
  1. Anne Kantola: Lähdön lopullisuus. (levyarvostelu) Eeva, tammikuu 2014.
  2. Biisinikkarit kannustavat Laivakankaan koululaisia musisoimaan Kaleva.fi. Viitattu 26.4.2017.
  3. tanja.kuisma@media.fi: Jonas sävelsi Emmalle viisubiisin – eniten kuunnelluin Youtubessa Uusimaa. Viitattu 26.4.2017.
  4. Katja Repo: Voimaa musiikista. Syöpä -lehti, toukokuu 2012, s. 6-9. Artikkelin verkkoversio. (suomeksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]