Dunderbergin konepaja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta K. F. Dunderbergin konepaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

K. F. Dunderbergin konepaja oli suomalainen omana aikanaan keskisuuri metalliteollisuusyritys, joka toimi Tampereen Nalkalassa osoitteessa Näsilinnankatu 29 1800-luvun lopulta aina 1950-luvulle saakka.

Vuonna 1854 kupariseppämestari C. G. Dunderberg perusti Tampereelle oman kupari- ja levysepänliikkeensä. Liike siirtyi 1886 hänen pojalleen Karl Fredrik Dunderbergille (1861–1928), joka laajensi sen vähitellen konepajaksi ja valimoksi. 1900-luvun alussa Dunderbergin konepajassa oli noin sata työntekijää. Konepajan yhteydessä oli myös naulatehdas, joka kuitenkin lopetettiin 1930. K. F. Dunderbergin kuoltua liikettä johti hänen leskensä Maria Dunderberg (1873–1949). [1]

Dunderbergin konepaja valmisti muun muassa höyrykoneita, lokomobiileja, keskuslämmitys- ja vesijohtolaitteita, höyrykattiloita, höyrylaivoja sekä erilaisia koneistoja sahoja, myllyjä, leipomoita ynnä muita varten. 1930-luvulla konepaja valmisti myös bensiini- ja petrolikäyttöistä K.F.D.-venemoottoria.[1]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Juhani Valanto: Dunderbergien tarina. Hämeen Museoseura ry, Tampere 2004. ISBN 952-91-8147-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]