Jumalan lahja
Jumalan lahja Kauko Röyhkä | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | loka-joulukuussa 1992 | |
Julkaistu | 1993 | |
Tuottaja(t) | Ari Vaahtera | |
Tyylilaji | Poprock | |
Kesto | 45.09 | |
Levy-yhtiö | EMI/Herodes | |
Kauko Röyhkän muut julkaisut | ||
Olennainen välittyy 1992 |
Jumalan lahja 1993 |
Kaunis eläin 1994 |
Jumalan lahja on suomalaisen muusikon Kauko Röyhkän järjestyksessään 14. albumi. Se julkaistiin vuonna 1993. Levy oli viimeinen Röyhkän albumi, joka ilmestyi vinyylilevynä, kunnes Kaksi lensi tuulen mukaan julkaistiin LP:nä vuonna 2011.
Useat levyn kappaleet ovat saaneet innoitusta okkultismista, josta Röyhkä oli tuohon aikaan kiinnostunut. Röyhkä on sanonut haastattelussa, että levyä pidettiin sen ilmestyessä saatanallisena vaikka siinä oli hänen mukaansa enemmän kyse rakkaudesta, luonnollisuudesta ja eroottisuudesta.[1]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sävellykset ja sanoitukset Kauko Röyhkä, paitsi kappaleen "Pohjoinen taivas" sanoitus Maritta Kuula ja Kauko Röyhkä sekä kappaleen "Katse" sanoitus Uuno Kailas. Kappaleet "Katse" ja "Saksalaisten tuho" on aiemmin levyttänyt yhtye 500 kg lihaa albumilleen Akvaario.
Sovitukset Kauko Röyhkä Combo.
A-puoli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kultainen aasi – 3.54
- Mikä estää sua? – 2.55
- Kuka keikuttaa venettäni? – 2.22
- Noita – 3.54
- Arvostettu suku – 3.16
- Oikea asenne – 3.32
B-puoli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pohjoinen taivas – 5.32
- Faarao – 3.29
- Lilith – 4.58
- Katse – 2.31
- Saksalaisten tuho – 4.25
- Jumalan lahja – 4.16 [2]
Tekijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muusikot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kauko Röyhkä - laulu, kitara
- Timo Vikkula - kitarat, kosketinsoittimet, taustalaulu
- Ari Vaahtera - basso, syntetisaattori, kosketinsoittimet
- Tero Kling - rummut, huilu, taustalaulu
sekä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jyrki Sahla - taustalaulu
- Roope Karikoski - taustalaulu
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Äänitys ja tuotanto: Ari Vaahtera, Herodes-studio, loka-joulukuussa 1992
- Kansi: Jani
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Rautaniemi, Matti: ”Kuka on Peke?” – Kauko Röyhkän haastattelu Virta. 13.5.2004. Viitattu 6.4.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Spotify: Kauko Röyhkä – Jumalan Lahja open.spotify.com. Viitattu 10.11.2022.