J. A. Hobson
John Atkinson Hobson (6. heinäkuuta 1858 Derby – 1. huhtikuuta 1940 Lontoo)[1][2] oli brittiläinen talousteoreetikko ja yhteiskuntatieteilijä. Hänet tunnetaan varsinkin imperialismin taloudellisia syitä koskevasta teoriastaan, joka vaikutti marxilaisiin imperialismiteorioihin, vaikka Hobson ei itse kannattanutkaan marxilaisuutta.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hobsonin vanhemmat olivat derbyshireläinen sanomalehdenkustantaja William Hobson ja Josephine Atkinson.[2] Hobson opiskeli Oxfordin yliopiston Lincoln Collegessa ja opetti klassista sekä englanninkielistä kirjallisuutta kouluissa Favershamissa ja Exeterissä, kunnes muutti vuonna 1887 Lontooseen.[1][2] Henry Georgen teoriat herättivät hänessä kiinnostuksen taloustieteeseen. Hobson tutustui Lontoossa myös Fabian Societyn vasemmistoälyköihin. Hän alkoi julkaista taloutta ja yhteiskuntaa käsitteleviä tutkielmia, joista ensimmäinen oli yhdessä liikemies Albert Mummeryn kanssa kirjoitettu The Physiology of Industry (1889). Teoksessa esitelty alikulutusteoria haastoi klassisen taloustieteen. Se sai kielteisen vastaanoton aikansa taloustieteilijöiltä.[1]
Hobson toimi Manchester Guardian -lehden kirjeenvaihtajana Etelä-Afrikassa toisen buurisodan aikana. Hän päätyi tuolloin näkemykseen, jonka mukaan imperialismi oli laajenevan kapitalismin suora seuraus ja että buurisota oli finanssikapitalismin etujen puolustamiseksi lietsottu keinotekoinen konflikti.[2] Palattuaan Englantiin Hobson kiteytti näkemyksensä teoksissaan War in South Africa (1900), Psychology of Jingoism (1901) ja Imperialism (1902), joista varsinkin viimeinen teki hänestä kansainvälisesti tunnetun imperialismin kriitikon ja teoreetikon. Hän jatkoi kirjoittamista Manchester Guardianiin, ja hänen artikkeleitaan julkaistiin myös English Review-, Independent Journal- ja Nation-lehdissä.[2]
Hobson vastusti Britannian osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan ja liittyi siksi vuonna 1914 perustettuun Union of Democratic Control -kansalaisjärjestöön. Hän ehdotti kansainvälisen organisaation perustamista sotien ehkäisemiseksi, mutta suhtautui kielteisesti maailmansodan jälkeen perustettuun Kansainliittoon, joka hänen mielestään oli vain ”uusi voittajien pyhä allianssi”. Hän arvosteli jyrkästi myös Versailles’n rauhansopimuksen sisältöä. Vuodesta 1919 Hobson kuului vasemmistolaiseen Independent Labour Party -puolueeseen ja kirjoitti vasemmistolaisiin lehtiin, kuten New Leader, Socialist Review ja New Statesman. Hobson kieltäytyi vuonna 1931 hänelle tarjotusta päärinarvosta. Hän julkaisi vuonna 1938 omaelämäkerran Confessions of an Economic Heretic.[2]
Teoriat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teoksessaan Imperialism (1902) Hobson esitti tunnetuimman teoriansa, jonka mukaan imperialismi ja imperialistiset sodat olivat seurausta kapitalismista ja suurpääoman tarpeesta löytää uusia markkina-alueita ja sijoituskohteita.[1] Hobsonin mukaan siirtomaavalloitussodat eivät olleet niitä käyville valtioille taloudellisesti järkeviä, koska ne tulivat kalliiksi ja siirsivät huomiota ja resursseja pois emämaassa tarvittavista yhteiskunnallisista uudistuksista. Niitä käytiinkin pelkästään niistä taloudellisesti hyötyvien pienten pääomapiirien ja kapitalistiluokan vuoksi. Kapitalismista seuraavan alikulutuksen ja monopolisoitumisen vuoksi kotimaiset markkinat ja sijoitusmahdollisuudet eivät riittäneet tyydyttämään suuryrityksiä ja pääomaa. Hobson oli uranuurtaja imperialismin taloudellisten selitysten kehittämisessä.[3] Hänen malliaan on kuitenkin kritisoitu yksipuolisuudesta.[1]
Varhaisissa teoksissaan Hobson kehitteli myös maankorkoa koskevia teorioita.[1] Vuonna 1909 julkaisemassaan teoksessa The Industrial System hän väitti kapitalismin johtavan haitalliseen alikulutukseen ja työttömyyden kasvuun, kun tulot kasautuivat varakkaille, jotka säästivät ne kuluttamisen sijaan. Hobsonin mukaan ongelma voitiin ratkaista verotuksen avulla toteutettavilla tulonsiirroilla ja monopoliyritysten kansallistamisella.[2][1] Hobsonin teoria vaikutti mahdollisesti Britannian valtiovarainministeri David Lloyd Georgen vuonna 1909 esittämään ”kansanbudjettiin” (People’s Budget).[2]
Hobson kannatti myöhemmällä iällään sosialismia, mutta piti Karl Marxin teorioita virheellisinä eikä kannattanut vallankumousta.[2] Tästä huolimatta hänen teoriansa imperialismin syistä innoitti 1900-luvun alun marxilaisia ajattelijoita, kuten Vladimir Leniniä ja Lev Trotskia.[1] Hänen alikulutusteoriallaan puolestaan oli vaikutusta keynesiläiseen taloustieteeseen.[4]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Physiology of Industry, Albert Mummeryn kanssa (1889)
- Problems of Poverty (1891)
- Problem of the Unemployed (1896)
- Evolution of Modern Capitalism (1894)
- John Ruskin: Social Reformer (1898)
- War in South Africa (1900)
- Psychology of Jingoism (1901)
- The Social Problem (1901)
- Imperialism: A Study (1902)
- The Industrial System (1909)
- Towards International Government (1914)
- Work and Wealth (1914)
- Wealth and Life (1929)
- Confessions of an Economic Heretic (1938)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h David A. Dieterle: ”Hobson, John”, s. 141–143 teoksessa Economic Thinkers: A Biographical Encyclopedia (David A. Dieterle). ABC-CLIO 2013. Google Books (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i J. A. Hobson (englanniksi) Spartacus Educational (John Simkin). Viitattu 24.8.2021.
- ↑ Western colonialism: Economic imperialism (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2021.
- ↑ Bernard Porter: Hobson, John Atkinson (englanniksi) The Oxford Companion to British History, Encyclopedia.com. Viitattu 24.8.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- John A. Hobson (englanniksi) Marxist Internet Archive
