Johan Koivula
Johan Elis Valfrid Koivula (12. lokakuuta 1895 Rauman maalaiskunta – 15. tammikuuta 1957) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat liikemies Juho Kustaa Koivula ja Maria Aleksandra Ringbom. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Tyyne Amanda Juholan kanssa, josta hän erosi ja avioitui uudelleen puhelinvälittäjä Elsi Irene Ytterlinin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koivula kävi kansakoulun ja suoritti kurssimuotoisen keskikoulun Rauman yhteislyseossa vuonna 1919. Hän suoritti täydennyskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1924.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koivula työskenteli liikeapulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 26. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koivula astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918. Sotilasvalan vannottuaan ja palvelusitoumuksen allekirjoitettuaan hänet ylennettiin vänrikiksi. Takaisin Suomeen hän palasi 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan, mistä hänet komennettiin Satakunnan rintamalle ja määrättiin 21. helmikuuta 1918 alkaen päälliköksi Satakunnan ryhmään kuuluneeseen Porin pataljoonan 1. komppaniaan.[3] Hän otti osaa komppanian päällikkönä taisteluihin Pomarkussa. Pomarkun valtauksen jälkeen hänet nimitettiin 13. maaliskuuta 1918 alkaen Turun pataljoonan väliaikaiseksi komentajaksi, josta tehtävästä hänet siirrettiin myöhemmin 1. komppanian päälliköksi ja otti osaa taisteluihin Ikaalisissa sekä Mannanmäen-Kyröskosken akselilla, missä hän haavoittui 21. maaliskuuta 1918 ja joutui hoidettavaksi Ikaalisten kenttäsairaalaan.[1][2]
Koivula palasi haavoista parannuttuaan Turun pataljoonaa ja sai sen komentajan viransijaisuuden 16. huhtikuuta 1918 alkaen ja johdatti pataljoonansa taisteluihin etenemällä Karkusta Kauvatsalle, missä suoritti varsinaisen päällikön poissa ollessa Turun pataljoonan ja Kristiinan reservipataljoonan yhdistämisen Porin rykmentin III pataljoonaksi. Näin muodostetun pataljoonan komentajan sijaisena hän otti osaa taisteluihin Laitikkalassa ja Alvettulassa sekä etenemiseen Hauholle.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen Koivula siirrettiin Varsinais-Suomen rykmentin III pataljoonaan, missä hän toimi 9. komppanian päällikkönä. Myöhemmin palveli edellämainitusta rykmentistä muodostetun Turun vartiopataljoonan 3. komppanian päällikkönä. Turusta hänet siirrettiin 23. lokakuuta 1918 Lapin ryhmään, missä hänet sijoitettiin päälliköksi II pataljoonan 8. komppaniaan.[1][2]
Koivula erosi armeijasta 28. joulukuuta 1918 ja liittyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Lapin (T.l.) suojeluskuntaan. Lapissa (T.l.) hän palveli 17. tammikuuta – 30. kesäkuuta 1919 välisen ajan, jonka jälkeen hänet siirrettiin Rauman ja Rauman maalaiskunnan suojeluskuntaan, missä hän palveli 28. marraskuuta 1924 saakka. Vuoden 1925 tammikuussa hän erosi suojeluskunnista ja astui takaisin armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin Polkupyöräpataljoona 1:een, josta hän erosi 31.. lokakuuta 1927 ja siirtyi liikealalle.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koivula otti osaa talvisotaan huoltopäällikön apulaisena Jalkaväkirykmentti 6:ssa ja osallistui taisteluihin Pasurissa, Salmenkaidassa, Kyläpaakkolassa ja Vuosalmella. Välirauhan aikana hän jatkoi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin myöhemmin talouspäälliköksi Viestipataljoona 19:ään. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin komppanianpäälliköksi 89. Perävaunuautopataljoonaan, missä hän palveli kunnes joutui vuonna 1942 sairautensa takia hoidettavaksi sotilassairaalaan.[2]
Sairaalasta päästyään hänet siirrettiin Porin lentokentälle palkkanormien-, työvoiman- ja veropidätystarkastajaksi saksalais-suomalaiseen työvoimalautakuntaan. Vielä vuonna 1942 hän siirtyi Porin työvoimapiiriin metsätyö- ja kuljetuspäälliköksi, missä tehtävässä hän palveli sodan loppuun saakka. Sotien jälkeen hän toimi Porissa yksityisenä liikemiehenä auto- ja puutavara-alalla. Hänet haudattiin Poriin.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I - VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.