Jalo Heikinheimo
Jalo Veikko Heikinheimo (3. tammikuuta 1890 Jyväskylä – 15. marraskuuta 1972) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat lääninrovasti Karl Abiel Heikel ja Augusta Hellman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Aino Dagmar Lähdeahon kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikinheimo kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta yhteiskoulusta vuonna 1910 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Hän suoritti lääketieteen alkututkinnon vuonna 1912 ja toimi sen jälkeen assistenttina yliopiston fysiologisessa laboratoriossa vuonna 1913–1915. Sotakorkeakoulun komentajakurssin hän suoritti vuosina 1929–1930.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heikinheimo osallistui etappitoimintaan Holmön - Jepuan suunnalla, kunnes liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennyspataljoonaan 6. huhtikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 28. heinäkuuta 1916 pataljoonan 4. komppaniaan ja edelleen pataljoonan haupitsipatteriin 13. joulukuuta 1916. Hän otti osaa asemasotaan Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluihin.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Heikinheimo saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan adjutantiksi Jääkäritykistöön ja otti osaa taisteluihin Tampereella. Tampereen valtauksen viime vaiheessa hän toimi hetken rintamaosasto A:n esikuntapäällikön tehtävissä. Myöhemmin hän johti kahta jalkaväkikomppaniaa Karkun ja Vammalan valtauksissa, joista viimeksi mainitussa haavoittui 18. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen sisällissodan jälkeen Heikinheimo määrättiin 30. kesäkuuta 1918 Suomen senaatin sota-asiaintoimituskuntaan, josta hänet siirrettiin edelleen 24. heinäkuuta 1918 sotilaspoliittisen ja sanomalehtitoimiston (K 3:n) toimistopäälliköksi. Sotaministerin adjutantiksi hänet nimitettiin 27. 1. 1919 ja 1. tammikuuta 1920 hänet nimitettiin vanhemmaksi adjutantiksi. Hänet siirrettiin 17. syyskuuta 1924 alkaen Pohjois-Savon rykmentin 1. pataljoonan komentajaksi, josta hänet komennettiin 29. kesäkuuta 1928 alkaen rykmentin Aliupseerikoulun johtajaksi. Joensuun sotilaspiirin päälliköksi hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933, josta hänet komennettiin 18. kesäkuuta 1937 Savon jääkärirykmentin 1. pataljoonan komentajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan Heikinheimo osallistui 1. Täydennysdivisioonan esikuntapäällikkönä, josta hänet siirrettiin myöhemmin päälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 3:een. Välirauhan aikana hän toimi 5. Armeijakunnan esikunnan koulutusasiain esiupseerina, josta hänet siirrettiin myöhemmin liikekannallepanotöiden johtajaksi Etelä-Pohjanmaan sotilasläänin esikuntaan ja edelleen Etelä-Hämeen sotilasläänin esikuntaan. Jatkosotaan hän osallistui Päämajan erikoistehtävissä, josta hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 20:n päälliköksi, missä tehtävässä hän oli vuoteen 1955 saakka, jolloin hänet siirrettiin Etelä-Hämeen sotilasläänin komentajan apulaiseksi, jota tehtävää hoiti sodan loppuun saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi koetehtaan johtajaksi lääketehdas Orionille. Orionia hän palveli vuoteen 1945 saakka, jolloin siirtyi Oikeusministeriön palvelukseen asiantuntijaksi sotilashenkilöiden armahdusasioita Tasavallan Presidentin esittelyyn valmisteltaessa. Hänet on haudattu Niittykumpuun.[2]
Opetustoimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikinheimo toimi Pohjois-Savon rykmentin upseerien sotilaspedagogisen kurssin johtajana vuonna 1925 ja rykmenttiin määrättyjen reserviupseerien koulutuksenjohtajana vuonna 1925 sekä 3. Divisioonan kanta-aliupseerien viestikurssien johtajana vuonna 1927.[1][2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikinheimo toimi Armeijan valistustyön järjestämistä suunnitelleen komitean jäsenenä vuonna 1918 ja Petsamon Suomeen liittämisen aiheuttamia toimenpiteitä suunnitelleen komitean jäsenenä vuonna 1920 sekä Vapaussodan invalidien liiton ensimmäisenä puheenjohtajana vuonna 1924 ja johtokunnan jäsenenä vuodesta 1925 alkaen. Suomen voimistelu- ja urheiluliiton hiihtojaoston varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 1922–1924 ja Jääkärikotisäätiön hallituksen jäsenenä vuosina 1929–1932 sekä Joensuun lyseon vanhempainneuvoston puheenjohtajana vuosina 1936–1937. Hän toimi myös Suomen armeijan edustajistossa Lützenin taistelun 300-vuotisjuhlassa vuonna 1932.[1][2]
Ammuntaharrastus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikinheimo oli Suomen ampujain liiton erikoismestari vapaakivääriammunnassa ja mestari pienoiskivääriammunnassa.[1][2]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikinheimo oli mukana perustamassa Suomen Sotilas -aikakauslehteä ja toimi lehden toimittajana vuosina 1919–1925 sekä julkaisi kirjoituksia useissa aikakaus- ja päivälehdissä.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset |
|---|
