Juho Kustaa Nikander

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta J. K. Nikander)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juho Kustaa (Johan Gustaf) Nikander (3. syyskuuta 1855 Lammi13. tammikuuta 1919 Hancock, Yhdysvallat) oli amerikansuomalainen pappi. [1]

Nikanderin vanhemmat olivat puuseppä Johan Gustaf Nikander ja Hedvig Maria Matintytär. Hän pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän alkeisopistosta 1874 ja suoritti teologisen erotutkinnon Helsingin yliopistossa 1879. Hänet vihittiin papiksi samana vuonna.[1]

Nikander toimi siirtolaispappina Yhdysvalloissa ja oli Suomi-Synodin esimies 1890–1897 ja 1903–1919. Hän oli mukana perustamassa Suomi-opistoa ja oli sen ensimmäinen johtaja 1896–1919. Hän oli Paimen Sanomien päätoimittaja ja käynnisti 1917 avustustoiminnan Suomen hädänalaisille. Hänelle myönnettiin 1906 Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvo.[2][1]

Nikander oli naimisissa vuodesta 1902 Hanna Kristina Rajalan kanssa.[1]

Nimellä J. K. Nikander:

  • Raamatun historia : Amerikan suomalaista nuorisoa varten. Suomalainen evank.-luteeril. kustannusliike, Hancock, Michigan 1906, 5. painos 1930, englanniksi nimellä Bible history for the Finnish youth of America  ; translation by John Wargelin. Finnish Lutheran book concern, Hancock. Michigan 1929, 1930, 1945
  • Suomi-opiston albumi 1896-1906 ; toim. J. K. Nikander. Suomalais-Luteerilainen Kustannusliikkeen Kirjapaino, Hancock, Michigan 1906
  • Tartu kiinni : Suomi-opiston juhla-julkaisu ; toim. J. K. Nikander. Suomi-opisto, Hancock, Michigan 1911
  • Suuri uskonpuhdistaja Martti Luther : nelisataisen riemuvuoden muistoksi. Suomal-lut. kustannusliike, Hancock, Michigan 1917
  • Pienempi Raamatun historia : Amerikan suomalaisia lapsia ja nuorisoa varten. Suom. -lut. kustannusliike, Hancock, Michigan 1923
  • Dear uncle : letters ; by J. K. Nikander and other pioneer pastors (K. L. Tolonen, Abel Kivioja, Matti Tarkkanen) ; transl. by Raymond W. Wargelin. Parta Printers, New York Mills 1984
  1. a b c d Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899
  2. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 6, p. 399
Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.