Spastisuus

Spastisuus tai jäykkähalvaus tarkoittaa sairauden aiheuttamaa lihasjäykkyyden lisääntymistä. Spastisen lihaksen jänteys on kohonnut, ja pienikin ärsytys nostaa sitä entisestään. Spastisuutta esiintyy kohonneesta liikettä vastustavasta jänteydestä aina kivuliaisiin, kouristaviin spasmeihin. Sileän lihaksiston spasmeja ei yleensä pidetä spastisuutena.

Spastisuus voi ilmetä esimerkiksi lihasten jäykkyytenä, nivelten vähentyneenä liikkeenä, kipuna tai epämukavuuden tunteena ja toimintakyvyn heikkenemisenä.

Spastisuus ei välttämättä aiheuta potilaalle halvausoireen lisäksi muuta merkittävää haittaa, eikä sitä välttämättä hoideta jollei se vaikeuta normaalia elämää tai ole kivuliasta.

Syyt

Spastisuus johtuu selkäytimen tai aivojen liikehermoradan vauriosta. Pitkäkestoisen spastisuuden taustalla piilee usein keskushermostoperäisen perussyyn lisäksi virheellisistä liikemalleista ja lihasten tai nivelten käyttämättömyydestä johtuvia lihaksen sisäisiä muutoksia. Heikentynyt lihasvoima ja lihasten vääristyneet toimintamallit aikaansaavat lihaskireyksiä, jotka saattavat lisätä entisestään lihasten jäykkyyttä ja epänormaaleja liikemalleja. Spastisuus saattaa joissain tapauksissa jopa mahdollistaa esimerkiksi potilaan kävelyn toimimalla ”sisäisenä kävelysauvana” lihasvoimaltaan heikon alaraajan tukena.

Spastisuuteen usein liittyvä puristuksen tunne saattaa johtua ainakin osin lihasten heikentyneestä verenkierrosta. Tämän taustalla on se, ettei lihasten verenkiertoa ylläpitävä niin sanottu lihaspumppumekanismi toimi enää normaalisti. Lihaskudoksen aineenvaihdunnan ja sen hermostollisen ohjauksen heikentyminen voivat johtaa myös puutuneisuuteen, tunnon heikkenemiseen, lihaskudoksen ”kovettumiseen” ja kosketusarkuuteen.

Spastisuuden tavallisimpia syitä ovat aivoverenkiertohäiriöt, kasvaimet, aivo- ja selkäydinvammat, hydrokefalia ja MS-tauti sekä Parkinsonin tauti, lapsilla raskaudenaikaiset häiriöt, keskosuus ja hapenpuute. Myös CP-vamma voi aiheuttaa spastisuutta. Spastisuutta voi syntyä myös joidenkin lääkkeiden, erityisesti psyykenlääkkeiden sivuvaikutuksena.

Hoito

Pitkäaikaisen spastisuuden paras hoito koostuu lääkehoidon ja fysioterapeuttisten menetelmien yhdistelmästä.

Manuaalinen eli käsin toteutettava liiketerapia on spastisuuden keskeisin fysioterapeuttinen hoito. Se koostuu yleensä useiden eri tekniikoiden yhdistelmästä kuten kierroista, venyttelyistä ja lihasten ravistelusta. Faskiakäsittelyt näyttäisivät ”avaavan” spastisten lihasten lihaskalvoja, mikä lievittää spastisuuten liityviä epämiellyttäviä tuntemuksia, kuten puristuksen tunnetta.

Spastisuutta voidaan hoitaa myös säännöllisellä asentohoidolla kuten hyvillä istuma- ja lepoasennoilla, seisomatelineen käytöllä ja sekä erilaisten toiminnallisten tai venyttävien käsi- ja jalkatukien avulla.

Rentouttavan vaikutuksen omaava baklofeeni on tavallisin suun kautta annettava spastisuutta vähentävä lääke. Sitä voidaan annostella myös pumpulla suoraan selkäytimeen, mikä vähentää haittavaikutukset murto-osaan. Kivuliaisiin spasmeihin voidaan käyttää titsadiinia ja yöllisiin spasmeihin klonatsepaamia. Lisälääkitykseksi voidaan kokeilla myös kannabinoidi-pohjaista lääkettä.

Muita hoitoja ovat lihaksiin pistettävä pitkävaikutteinen botuliini ja sähköstimulaatio. Joskus harvoin turvaudutaan selektiiviseen dorsaaliseen ritsotomiaan, jossa katkaistaan selkäytimeen meneviä tuntohermoja. Se soveltuu ainoastaan erittäin vaikeista oireista kärsiville potilaille, jotka eivät kävele. Tilapäisenä hoitona voidaan käyttää myös diatsepaamia.

Joillekin kaliumpitoiset elintarvikkeet, kuten appelsiinimehu ja mahdollisesti banaanit, ovat auttaneet spastisuuteen.