Inhottujärvi
| Inhottujärvi | |
|---|---|
 Pomarkunjoen sääntelypato Inhottujärven luoteispäässä Riuttansalmella |
|
| Valtiot | Suomi |
| Paikkakunta | Pori (Noormarkku), Pomarkku |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Laskujoki | Noormarkunjoki (Oravajoki, Hanhijoki), Pomarkunjoki [1] |
| Järvinumero | 36.021.1.001 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 43,1 m [1] |
| Rantaviiva | 24 km [1] |
| Pinta-ala | 4,49 km² [1] |
| Tilavuus | 0,0039 km³ [1] |
| Keskisyvyys | 0,8 m [1] |
| Valuma-alue | 2 086 km² [1] |
| Keskivirtaama | 21 m³/s (MQ) [2] |
 Inhottujärvi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Inhottujärvi (myös Inhottu[3]) on Karvianjoen vesistöön kuuluva järvi, joka sijaitsee pääosaltaan Noormarkussa Porissa ja pienemmältä osaltaan Pomarkussa Satakunnan maakunnassa.[1]
Vesistösuhteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järvi on Karvianjoen vesistön keskusjärvi. Pohjoisesta siihen laskee Kynäsjoki, joka saa alkunsa Karvianjoen yläjuoksun vedet keräävästä Kynäsjärvestä. Idästä siihen laskee Lassilanjoki, joka saa alkunsa Lavian Karhijärvestä.[1]
Inhottujärvi on bifurkaatiojärvi. Tämä tarkoittaa, että järvellä on kaksi lasku-uomaa. Inhotunjärven lasku-uomia ovat Pomarkunjoki, joka laskee Isojärveen Pomarkun ja Siikaisten rajalla, ja Noormarkunjoki, joka laskee Eteläjoen nimellä mereen Ahlaisissa Porissa. Näistä Noormarkunjoki laskee Inhottujärvestä kahtena haarana: Oravajokena ja Hanhijokena, jotka virtaavat jokien väliin jäävän Oravasaaren kahden puolen. Inhotunjärven ohella myös Pomarkun Isojärvi on bifurkaatiojärvi. Sen vedet päätyvät mereen toisaalta Merikarvianjoen kautta Merikarvialla ja toisaalta Pomarkun Salmusojan, Noormarkun Poosjärven ja Ahlaisissa mereen laskevan Pohjajoen muodostaman vesireitin kautta.[1]
Vesistöhistoriaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karvianjoen vesistöalueella on etenkin 1900-luvulla, mutta osittain jo aiemmin tehty lukuisia vesistöjärjestelyjä, joissa järviä on laskettu ja puroja ja jokia perattu etenkin viljelymaan kuivattamiseksi. Tämän seurauksena vesistön suurimmista järvistä muun muassa Kynäsjärvi, Karhijärvi, Inhottujärvi ja Isojärvi ovat säännösteltyjä.[1]
Veden laatu ja kuormitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Inhottujärvi on vetensä laadun puolesta rehevä, humuspitoinen, matala järvi, joka on vähitellen kasvamassa umpeen, ja sen käyttökelpoisuusluokka on välttävä. Ravinne- ja kiintoainekuormitusta aiheuttavat etenkin valuma-alueen maa- ja metsätalous, suo-ojitukset, turvetuotanto sekä haja- ja taajama-asutus.[4]
Mataloituminen ja umpeenkasvu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Umpeenkasvu on järvissä luontaista, mutta esimerkiksi veden pintaa laskemalla ihminen voi nopeuttaa sitä suuresti. Säännöstelyllä lasketussa Inhottujärvessä on tapahtunut juuri näin, ja sitä onkin luonnehdittu olemukseltaan tyypilliseksi lasketuksi järveksi, jolle on tyypillistä pitkälle ulapalle ulottuva kasvusto. Kasvillisuuden leviämistä edistävät lisäksi säännöstelyn myötä samalla korkeudella pysyvä vedenpinta ja tästä seuraava tulvien puute, ja samaan suuntaan vaikuttaa myös järveen tuleva ravinne- ja kiintoainekuormitus.[5]
Linnusto ja luontoarvot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monen muun umpeenkasvavan järven tavoin Inhottujärvi on tärkeä lintujärvi. Se kuuluu valtioneuvoston vuonna 1982 vahvistamaan valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja myös Natura 2000 -ohjelmaan. Lintujärvenä järvi on luettu yhdeksi Etelä-Suomen parhaista. Rehevöitymisen myötä lintumäärät ovat kuitenkin radikaalisti vähentyneet. Järvellä esiintyviä lintulajeja ovat muiden muassa kaakkuri, mustakurkku-uikku, kaulushaikara, laulujoutsen, uivelo, ruskosuohaukka, kurki, luhtahuitti, liro, kalatiira, mustatiira ja pikkulepinkäinen. Nisäkkäistä esiintyy muiden muassa saukko. Järvityypiltään järvi on rehevä osmankäämi-sarpiotyypin järvi. [6][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Saari, Tuuli: Selvitys Inhottujärven säännöstelystä ja tilan parantamisesta. (Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportterja 3/2006) Turku: Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2006. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 26.3.2012).