Ihmisen luuranko

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ihmisen luusto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ihmisen luuranko on ihmisen tukirangan luista koostuva osa. Aikuisella ihmisellä on keskimäärin 206 luuta. Luurangossa on kaksi pääosaa: aksiaalinen luuranko (kallo, selkäranka, kylkiluut ja rintalasta: yhteensä 80 luuta) ja raajojen luuranko (olkapää, käsivarsi, ranne, käsi, lantio, jalka, nilkka ja jalkaterä: yhteensä 126 luuta).[1] Luut liittyvät toisiinsa nivelistä, joita kehossa on yli 300. Jotkin luut liittyvät toisiinsa rustoilla tai sidekudoksella.[2]

Suurimmat luut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvassa naisen luuranko edestä ja suurimpien luiden nimet (suluissa kuvassa näkyvä latinan- tai englanninkielinen nimitys):[1]



selkäranka (spinal column):











Sikiön luusto alkaa kehittyä joko suoraan sidekudoksesta tai rustoisesta mallista luutumalla. Luutuminen kestää pitkään, ja vastasyntyneen tulevasta luustosta osa onkin edelleen rustoista. Tämä on itse asiassa erittäin hyödyllistä muun muassa mahdollistaen normaalin synnytyksen, sillä lapsen osittain rustoinen kallo joustaa. Syntymisen jälkeen viimeisetkin rustot kallosta alkavat luutua, ja aikuisella kallo on kiinteä ja joustamaton. Jos kallon luut eivät luudu normaalisti syntymän jälkeen, voi seurauksena olla esimerkiksi pää- tai suulaen halkio.

Erot lähisukulaisten luurankoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen luuranko poikkeaa lähimpien yhä elävien sukulaislajien luustosta muun muassa siinä, että se mahdollistaa pystyasennon. Pystyasennon vuoksi ihmisen luusto on jäykempi ja suorempi. Selkäranka on suorempi, ja tavallisesti seisovan ihmisen jalat osoittavat lantiosta alaspäin melko lailla selkärangan suuntaisesti, eivätkä käänny polvista. Pystyasennon vuoksi ihmisen jalat ovat suhteessa pitemmät ja kädet suhteessa lyhemmät kuin muilla nykyisin elävillä kädellisillä. Toinen tärkeä ero sukulaislajeihin on huomattavan suuri aivokoppa, joka mahdollistaa suuremmat aivot. Lisäksi ihmisen elävillä lähisukulaisilla kylkiluiden koossa pitämä ruumiinontelo on hartioiden kohdalta kapeampi ja levenee kohti vatsan seutua, kun taas ihmisen rintakehä on leveämpi. Tämä on sopeutumaa ihmisen muita kädellisiä paremmasta kyvystä metsästää; liharuoka sulaa helpommin eikä edellytä niin isoa suolistoa.

Lapsella punaista luuydintä on suhteellisesti enemmän kuin aikuisella. Iän myötä luuydin alkaa kuitenkin muuttua keltaiseksi, ja aikuisella punaista luuydintä onkin enää pitkien luiden (kuten reisiluun) ja isojen litteiden luiden (esimerkiksi lapaluun) ytimessä. Luuytimen luovutuksessa otetaan nimenomaan punaista luuydintä, joka kykenee tuottamaan terveitä verisoluja.

  1. a b Parker 2014, s. 41–42.
  2. Parker 2014, s. 44.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Tämä anatomiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.