Idänkukonkannus
| Idänkukonkannus | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ranunculales |
| Heimo: | Leinikkikasvit Ranunculaceae |
| Suku: | Kukonkannukset Consolida |
| Laji: | orientalis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Idänkukonkannus (Consolida orientalis, syn. Delphinium orientale) on yksivuotinen, purppuranpunakukkainen leinikkikasvi.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Idänkukonkannus kasvaa 20–60 cm korkeaksi. Pysty varsi on haaraton tai niukkahaarainen, ja ainakin yläosastaan sirottavakarvainen. Alimmat varsilehdet ovat pitkäruotisia, ylemmät lähes ruodittomia. Lehtilapa on 3–5-osainen ja toistamiseen kapealiuskainen. Kukinto on kapeahko, harsu ja monikukkainen terttu. Alimpien kukkien tukilehdet ovat liuskaisia ja ylimpien ehyitä. Kukkien esilehdet ovat tyviosasta kukkaperän kanssa yhdiskasvuisia ja kukkapohjukseen tai sen yli ulottuvia. Vastakohtaiset, purppuranpunaiset kukat ovat 2–3 cm leveitä. Verhiö on teriömäinen ja viisilehtinen. Ylimmän verholehden kannus on 6–12 mm pitkä. Terälehtiä on vain yksi ja sen lapa on kolmiliuskainen. Mesikannus on verholehden kannuksen sisällä. Emin vartalo on karvainen. Suomessa idänkukonkannus kukkii heinä-elokuussa. Kukinnan jälkeen kukkiin muodostuu yksi, 20–25 mm pitkä karvainen tuppilo, joka kapenee toispuolisesti jyrkästi lyhyeksi odaksi. Siemenet ovat väriltään punaruskeita. Monien muiden leinikkikasvien tapaan myös idänkukonkannus on myrkyllinen.[1]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänkukonkannus on alun perin kotoisin Etelä-Euroopasta Pyreneiden niemimaalta ja Balkanilta.[2] Suomessa idänkukonkannusta on tavattu Etelä- ja Keski-Suomessa Vaasan korkeudelle saakka, sekä yksittäisiä esiintymiä myös pohjoisempana Oulun korkeudelle asti.[1] Suuri osa Suomessa tehdyistä lajin havainnoista on kuitenkin 1900-luvun loppupuolelta.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa idänkukonkannus on tulokaslaji, jota tavataan toisinaan myllyillä, satamissa ja kaatopaikoilla.[1]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänkukonkannusta viljellään myös koristekasvina.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).