Merita Berg
Merita Berg | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1991 |
Ammatti | laulaja-lauluntekijä |
Muusikko | |
Aktiivisena | 2016– |
Tyylilajit | indie, pop, rock, soft rock, sophisti-pop |
Levy-yhtiöt | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Merita Berg (s. 1991 Kirkkonummi)[1] on suomalainen artisti ja laulaja-lauluntekijä, joka tunnetaan yhtyeistään Hullu Ruusu ja Rosita Luu.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Berg debytoi musiikintekijänä vuonna 2017 Antti Hermajan kanssa yhteisellä Hullu Ruusu -yhtyeellään, jonka ensialbumin julkaisi Helmi Levyt. Albumi sai kriitikoilta innostuneen vastaanoton ja esimerkiksi Helsingin Sanomien kriitikko Oskari Onninen kirjoitti debyyttilevystä neljän tähden arvion saatesanoin "Mielenterveysindien uusi tähti on syttynyt." [2] Yhtye julkaisi myös toisen albumin, Rehab (2019), mutta hajosi pian sen jälkeen.
Rosita Luu sai alkunsa Bergin sooloprojektina, jossa Hermaja on kuitenkin mukana laulunkirjoittajana ja tuottajana, Bergin vastatessa suurimmasta osasta sanoituksista ja melodioista. Yhtye on julkaissut neljä pitkäsoittoa: SOS (2018), Samettisuu (2020), Maaginen elävä (2022)[3] ja Yöeläin (2024). Rosita Luun albumeilla on kuultu ennakkoluulottomasti kaikuja laajalti musiikin eri tyylilajeista. Merita Bergin lyriikoiden pohjavire on ihmisyyttä, erheitä ja isoja tunteita syvästi ymmärtävä, eikä Rosita Luun maailmassa mikään ole mustavalkoista tai pyhää.[4]
Rosita Luun Samettisuu-albumi oli vuonna 2021 ehdolla Emma-gaalassa Kriitikoiden valinta- ja Vuoden yleisöäänestys -kategorioissa. Albumi listattiin julkaisuvuotenaan mm. Soundin Vuoden kotimainen albumi -listan sijalle kolme. [5]
Artistin tuorein albumi Yöeläin (2024) huomioitiin muun muassa vuoden 2024 levyt -listauksissa Yleisradion musiikkitoimittaja Susanna Vainiolan poimintona [6] sekä Soundi -lehdessä.[7] Lisäksi albumi nousi tammikuussa 2025 ehdolle vuoden albumiksi riippumattomien levy- ja tuotanyhtiöiden yhdistys IndieCo ry:n toimesta osana Indie Awards 2025 -tapahtumaa.[8]
Berg on kuvaillut Yöeläin -albumin olevan yhdistelmä outoutta, ulkopuolisuuden ylistystä, varjojen tummuutta mutta myös keveyttä ja leikkisyyttä. Kappaleissa viritetään pommeja makkarissa, eksytään jyrkkiin kotibileisiin, liidetään toden ja kuvitellun rajapinnalla aamuyön tunneilla eikä eilisestä ruikuteta, vaikka haava sisällä roihuaa yhä. Bergin pyrkimyksenä on loppujen lopuksi kommentoida lauluillaan jotakin mahdollista, tunnistettavaa tunnetta tai kokemusta ulkopuolelle, ulkopuolisille. [9] Äänitteellä soivat monenkirjavat vaikutteet, kuten sophisti-pop, soft rock, trip hop, synth-pop, R&B ja gospel.[10]
Kokoonpanot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rosita Luu toimii esiintyvänä artistina keikkaillen viisihenkisellä yhtyeellä sekä duona erilaisissa ympäristöissä klubeilta festivaaleihin.[11] Rosita Luun livekokoonpanossa perinteisessä täydessä yhtyeessä Bergiä säestävät nykyisin Meri Wallenius (kitara), Karoliina Laukola (rummut), Olli Puolakka (basso) ja Antti Vuorenmaa (koskettimet). Keikkoja soittaa myös duoversio, jossa Berg esiintyy useimmiten yhdessä sähkökitaristi Meri Walleniuksen kanssa. Isoimmilla keikoilla on toisinaan mukana Antti Hermaja (puhaltimet, kitara).
Bändin livekokoonpanon entisiä soittajia ovat Arwi Lind (rummut), Teemu Vänskä (koskettimet), Otso Kauniskangas (koskettimet), Aleksi Karppinen (rummut), Jenni Kinnunen (kitara) ja Tuukka Tervo (basso).
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hullu Ruusu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hullu Ruusu (2017, Helmi Levyt)
- Rehab (2019, Helmi Levyt)
Rosita Luu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- SOS (2018, Helmi Levyt)
- Samettisuu (2020, Helmi Levyt)
- Maaginen elävä (2022, Playground Music Finland)
- Yöeläin (2024, Playground Music Finland)[12]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Haastattelu: Tuottelias itseinhosta huolimatta – Rosita Luu tekee musiikkia mielenterveysongelmista ja ulkopuolisuudesta Soundi.fi. 1.3.2022. Viitattu 9.4.2023.
- ↑ Levyarvostelu | Hullun ruusun debyyttilevyn tasoisia äänitteitä ilmestyy noin yksi vuodessa Helsingin Sanomat. 4.10.2017. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ ”Mun pitää saada olla sellainen kuin olen” – haastattelussa Rosita Luu Rumba.fi. 2.3.2022. Viitattu 9.4.2023.
- ↑ Rosita Luu Alt Agency & Management. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ Rosita Luu Playground Music Finland. Viitattu 12.1.2025. (englanti)
- ↑ Ylen musiikkitoimittajat valitsivat omat suosikkinsa vuoden 2024 albumeista Yle Luovat sisällöt ja media. 9.12.2024. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ Vuoden 2024 parhaat albumit – Soundin kriitikoiden valinnat julki Soundi.fi. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ Admin: Indie Awards 2025 ehdokkaat ovat.. | ..Indieco.fi.. indieco.fi. 8.1.2025. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ "En usko onneen tai onnellisuuteen, uskon tyytyväisyyteen" – Rosita Luu eli Merita Berg ei elämänfilosofiaansa kaunistele Soundi.fi. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ Instagram www.instagram.com. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ Rosita Luu Alt Agency & Management. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ ”Yöeläin”. 2024-09-06. fi