Mohammad Abdille Hassan

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Hullu-Mullah)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mohammad Abdille Hassanin muistomerkki Mogadishussa, Somaliassa.

Sayyid Mohammad Abdille Hassan (somaliksi Sayid Maxamed Cabdille Xasan, arab. محمد بن عبد الله حسان‎, Muḥammad ibn ‘Abdu-llāh Ḥassān, 1856 Somalia21. joulukuuta 1920 Imi, Etiopia) oli somalialainen kansanjohtaja ja emiiri, joka perusti itsenäisen Dervissivaltion vastustaakseen sekä naapurivaltion Etiopian laajentumispyrkimyksiä että eurooppalaisten valtakuntien Britannian ja Italian siirtomaahankkeita Afrikan sarven alueella. Hän on vaikutusvaltaisimpia henkilöitä Somalian historiassa.

Vuosina 1899–1920 käydyn Dervissisodan aikana hän johti menestyksekästä vastarintaa valloittajien sotaretkikuntia vastaan. Sayid Mohamad oli myös uskonoppinut, runoilija ja uskonnollinen johtaja. Näkökulmasta riippuen häntä pidetään joko somalialaisena kansallissankarina ja itsenäisyystaistelijana tai uskonnollisena kiihkoilijana ja yksinvaltiutta tavoitelleena kapinoitsijana. Esimerkiksi Britannian aikalaislehdistössä häntä kutsuttiin pilkkanimellä "Hullu-mullah", johtuen siitä, että hän soti Britannia vastaan.[1][2][3][4][5]

Varhaiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mohammadin isä oli Ogadenista ja hänen äitinsä kuului Dhulbahante -klaaniin Buuhoodle kaupungista. Hän syntyi Talehin alueella 1856, jolloin Somalia oli Britannian protektoraatti. Hän kasvoi paimentolaisheimonsa keskuudessa ja ihaili poikavuosinaan äidinisäänsä Sade Mogania, joka aikanaan oli arvostettu soturipäällikkö. Mohammad oppi taitavaksi ratsastajaksi ja opetteli Koraanin ulkoa, ja työskenteli uskonnonopettajana vuonna 1875. 1870-luvun lopulla hän matkusti Adeniin, Jemeniin, jossa hän värväytyi palomieheksi höyrylaivaan. Pestinsä ansiosta Mohammad saattoi tutustua laajemmin islamilaiseen maailmaan ja sen merkittäviin keskuksiin. Hän teki myös useita pyhiinvaellusmatkoja Mekkaan ja Medinaan, jossa hän liittyi suufilaisuuden tiukan puhdasoppista muotoa korostaneeseen Salihiyya-lahkoon. Lahkon saarnamiehenä hän kiersi pohjois-Somaliaa, joka tuolloin kuului jo Brittiläiseen Somalimaahan, puhuen muun muassa materialismiin ja ylellisyyteen keskittynyttä ajan henkeä vastaan. Hänen suosionsa jäi alkuun vähäiseksi, mutta puhujanlahjansa kuitenkin kehittyivät. Hän kirjoitti myös runoja, joilla hän vahvisti sanomansa vaikutusta.[1][3]

Mohammad muutti takaisin klaaninsa alueelle NugaalIin. Muutettuaan takaisin hän meni oli vierailemaaan Berbera kaupunkiin ja huolestui katolisten lähetyssaarnaajien saamasta vaikutusvallasta ja ajautui huonoihin väleihin brittihallinnon kanssa. Hän uskoi vahvasti Somalian kuuluvan vain Somalia laisille ja hänellä heräsi ajatus kapinasta, joka karkottaisi vieraiden valtojen edustajat pois Somaliasta lopullisesti. Hänen esikuvanaan oli mahdiksi, islamilaiseksi vapahtajaksi, julistautunut Muhammad Ahmad, joka oli noussut vastustamaan Egyptin ja Britannian armeijoita Sudanissa 1880-luvulla. Myös Muhammad Ahmad oli saanut aikanaan brittilehdistöltä pilkkanimen, "Hullu-mahdi". Vaikka historiallisina hahmoina Mohammad ja Muhammad Ahmad olivat molemmat samassa ajassa samankaltaisia vaiheita eläneitä karismaattisia ja intomielisiä johtajia, Mohammad ei koskaan julistautunut vapahtajaksi. Hänen seuraajansa alkoivat kutsumaan häntä Sayyidiksi, joka merkitsee profeetta Muhammadin jälkeläistä.[1][3]

Dervissien vastarinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Dervissisota

1890-luvun lopulla keisari Menelik II:n hallitsema Etiopia oli lisännyt sotilaallista painetta Somaliaa kohtaan ja alkanut tehdä sota- ja ryöstöretkiä somalien maille. Menelikin tarkoitus oli kohottaa Etiopia antiikin ajan Aksumin kuningaskuntaa vastaavaan loistoon. Mohammad rupesi valmistautumaan aseelliseen vastarintaan Etiopian torjumiseksi. Hän alkoi kouluttamaan dervisseiksi nimeämistään seuraajista armeijaa. Joukko oli alkuun pienilukuinen, mutta hyvin motivoitunut. 1899 etiopialainen sotaretkikunta tunkeutui Somaliaan ja varasti suuren joukon kameleita, jotka siirrettiin etiopialaisten rakentamaan linnakkeeseen Ogadenissa. Mohammad johti dervissinsä hyökkäyksen linnakkeen varuskuntaa vastaan ja onnistui sekä valtaamaan linnakkeen että palauttamaan kamelit omistajilleen. Tapauksen ansiosta hänen maineensa kasvoi ja hän sai lisää seuraajia. Vaikka Mohammad pyrki ajamaan kaikkien somalien yhdistymistä yhteisen asian taakse heimoista, dynastioista ja klaaneista riippumatta, hän solmi usein perinteisen tavan mukaan heimopäälliköiden kanssa poliittisia liittoutumia, jotka vahvistettiin avioliitoilla klaanien välillä. Hän sai laajaa kannatusta eri puolilla Somaliaa, mutta myös vihollisia: esimerkiksi Somalian eteläosissa jotkut vastustivat häntä voimakkaasti ja suuri läntinen Isaaq-klaani asettui mieluummin brittien tueksi.[1][3][6]

Koska Mohammad ja hänen heimonsa kuuluivat Britannian hallitsemaan Somalimaahan, dervissiliikkeestä tuli seuraavaksi ongelma briteille. Vuosina 1901-1904 Etiopian ja Italian tukema Britannia teki neljä suurta sotaretkeä Mohammadia vastaan. Joukot koostuivat pääosin joko etiopialaisista tai Mohammadia vastustaneista somaleista värvätyistä siirtomaasotilaista, joita johtivat brittiupseerit ja jotka oli aseistettu brittiläisin ja italialaisin asein. Italian laivasto osallistui aktiivisesti mm. pommittamalla rannikkoalueilla sijanneita dervissien tukikohtia, kyliä ja kaupunkeja. Britit ja heidän liittolaisensa sekä kärsivät tappioita että saavuttivat voittoja, mutta eivät pystyneet täysin kukistamaan sissisotaa käyneitä dervissejä, jotka vetäytyivät Italian hallitsemalle alueelle Majeerteeniin. Siellä Mohammad onnistui solmimaan rauhan Italian kanssa vuonna 1905, ja rauhanteon yhteydessä Italia tunnusti Mohammadin Nugaaliin alueen hallitsijaksi.[1][3][6][7]

Tappioita kärsinyt dervissiarmeija vahvistautui, ja aloitti uudet sotatoimet brittejä vastaan vuonna 1908. Britit alkoivat harkita poistumista Afrikan sarvesta ja vuonna 1910 Somalian protektoraatin hylkäämistä päätettiin kokeilla. Siirtomaaviranomaiset poistuivat osasta rannikon kaupunkeja, mutta heidän poistumistaan seurasi useita klaanien välisiä kahakoita. Seuraten kolonialismin moralistisena perusteluna käytettyä ajatusta Pax Britannicasta viranomaiset palasivat pian takaisin. Dervissit jatkoivat brittien vastustamista Mohammadin johdolla. Vuonna 1914 Euroopassa puhkesi ensimmäinen maailmansota. Joskus on esitetty, että Mohammad olisi liittoutunut Saksan keisarikunnan ja Osmanien valtakunnan kanssa samalle puolelle, ja että dervissit olisivat käyneet sotaa heidän tuellaan, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Käytännössä ainoa saksalainen, joka pääsi Mohammadin puheille oli mekaanikko nimeltään Emil Kirsche, joka oli paennut Somalimaahan sen jälkeen, kun ranskalaiset joukot olivat vallanneet Djiboutin. Kirsche vietiin Mohammadin puheille, ja hänelle näytettiin lajitelma erilaisia kivääreitä, jotka hänen tuli korjata. Osmaneihin Mohammad suhtautui suopeammin kuin kristittyihin ja Osmanien valtakunta lähetti 1917 hänelle kirjeen, jossa hänet virallisesti nimitettiin Somalian emiiriksi. Kirje jäi kuitenkin matkalla italialaisten käsiin, joten on mahdollista, ettei Mohammad koskaan saanut tietää nimityksestään. [6][7]

Vuonna 1920 britit ja italialaiset käynnistivät suuren operaation ja hyökkäsivät dervissien kimppuun maalta, mereltä ja ilmasta. Talehia, joka oli toiminut Mohammadin hallinnon keskuksena ja jonka puolustusta hän oli vahvistanut rakennuttamalla useita linnakkeita, pommitettiin ilmasta käsin voimakkaasti. Se oli ensimmäisiä kaupunkeja, jotka joutuivat pommituksen kohteeksi. Dervissit joutuivat vetäytymään ja Mohammad kuoli flunssaan joulukuussa. Viimeiset dervissiyksiköt hajosivat hänen kuolemansa jälkeen.

  1. a b c d e Jestice, Phyllis (toim.): Holy People of the World: A Cross-cultural Encyclopedia (vol. 2), s. 354. ABC-Clio, 2004. ISBN 1576073556
  2. Who is Seyyid Mohamed Abdillahi Hassan? An Ethiopian Hero or a Somalia Nationalist Who Championed for the Goal of Greater Somalia Haudland, Somalilandpress 2.1.2014. Viitattu 9.7.2016
  3. a b c d e C.E. Bosworth, E. van Donzel, W.P. Heinrichs, Ch. Pellat (toim.) et al.: The Encyclopaedia of Islam (vol. 7, Mif-Naz), s. 389-390. Brill. ISBN 90-04-09419-9
  4. Nicolle, David: The Italian Invasion of Abyssinia, 1935–36, s. 5. Osprey, 1997. ISBN 9781782001614
  5. Tiedonkeruumatkaraportti: Tiedonkeruumatka Somalimaahan UM, Poliisi & Maahanmuuttovirasto. 29.9.2010. Viitattu 11.7.2016
  6. a b c Millman, Brock: British Somaliland: An Administrative History, 1920-1960, s. 17-20. Routledge, 2013. ISBN 1317975448
  7. a b Robert Gerwarth, Erez Manela: Empires at War: 1911-1923, s. 47-48. Oxford University Press, 2014. ISBN 0198702515