Hertan maailma

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Hertan maailma (videopeli))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hertan maailma on Niina Grönholmin[1] luoma animaatio- ja mobiilipelisarja, joka on julkaistu vuonna 2008.[2] Lasten arkisiin asioihin keskittyvä animaatio- ja pelisarja on ollut ilmestymisestään lähtien Pikku Kakkosen suosituimpien verkkosisältöjen joukossa. Animaatiosarjaa on näytetty myös Ruotsin SVT-kanavalla.[3] Sittemmin Hertan seikkailut ovat laajentuneet myös kansien väliin väritys- ja kuvakirjojen muodossa.

Hertan maailma Ylellä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönholm sai alun perin idean lasten ajanvietesivuston perustamiseen vuonna 2006. Seuraavana vuonna hän perusti Alpakka Median, jonka puitteissa Hertan maailmaa tuotetaan.[2] Animaatiosarja julkaistiin vuoden 2008 alussa.[3] Alpakka on tuottanut myös Pojat-nimistä animaatiosarjaa.[4] Hertan maailman oli Pikku Kakkosen verkkosivuilla vuoteen 2018 saakka. Kesällä 2018 Yleisradion Pikku Kakkonen julkaisi neljä uutta animaatiota nimeltä Hertta liikenteessä -tietoiskut. Vuonna 2019 Hertan Maailman Mustikkaretki- ja Ruskaretki julkaistaan uudella tekniikalla Pikku Kakkosen mobiilisovelluksessa.

Hertan maailma -peli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hertan maailma oli Pikku Kakkosen ensimmäinen animaatiosarja, jolla oli myös oma digitaalinen pelimaailma.[3] Peli julkaistiin vuonna 2008 samaan aikaan sarjan kanssa.[5] Grönholm halusi pelimaailman, jota hänen omat lapsensa voisivat pelata. Kun sellaisia ei löytynyt, Grönholm päätti luoda sellaisen itse. Grönholm päätyi ottamaan yhteyttää Yleen, jossa sattumalta oltiin uudistamassa sisältöjä. Aiempaa kokemusta animaatioiden tai pelien tekemisestä hänellä ei ollut.[6] Tavoitteena oli tehdä lapsille turvallinen verkkoympäristö. Hertan maailma oli pelattavissa verkossa kymmenisen vuotta ja oli yksi Pikku Kakkosen suosituimpia verkkosisältöjä.[5] Suomalaisia lapsille suunnattuja nettipelejä pyöritti muutenkin lähinnä Yle, joka jakoi pelit suomenkielisiin Pikku Kakkonen ja ruotsinkielisiin BUU-klubben -peleihin. Esimerkiksi vuonna 2009 pelejä pelasi noin 100 000 pelaajaa viikossa.[7] Peli keskittyi lasten arkeen.[5] Siinä suoritettiin pieniä tehtäviä kuten leikittiin nukkekodilla, tehtiin salaattia, lähdettiin onkimaan ja pestiin koira. Esimerkiksi nukkekotiminipeli nousi yllättäen suosituksi esikouluikäisten poikien keskuudessa. Pelin oli käsikirjoittanut Grönholm.[7] Ylen verkkosivujen lisäksi peli oli pelattavissa älylaitesovelluksella.[8] Peli on pelattavissa Suomen pelimuseossa.[9] Suunnitteilla on ollut myös lisää pelejä älylaitteille.[10]

Hertan maailma -kuvakirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi vuosina 2010-2013 yhteensä 19 erilaista kirjatitteliä Hertan maailmasta, mukaan lukien kuusi kuvakirjaa. Alpakka Media Oy julkaisi neljä uutta kuvakirjaa vuonna 2016.

Hertan maailman muu tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hertan maailma ensimmäiset oheismateriaalit tuli markkinoille vuonna 2010 Emi Music Finlandin kanssa yhteistuotantona syntynyt Hertan maailma -musiikkicd oli Emma-ehdokkaana parhaasta lastenlevystä vuonna 2010. Emi Music Finland julkaisi myös kaksi tuotantokautta Hertan maailma -animaatiojaksoja syksyllä 2009. Ensimmäiset lelut tulivat kauppohin syksyllä 2009 Suomen suurimman lelutukkurin Amo Oy:n kautta. Alpakka Media Oy ja Amo Oy solmivat uuden leluyhteistyön vuonna 2016 ja seuraavana jouluna tuotettiin yli kahdenkymmenen lelun valikoima kotimaisiin kauppoihin. Hertan maailma on toiminut Oulun ja Kajaanin puolessa välissä sijaitsevan Rokua Health & Spa -kylpylän palvelumuotoilutuotteena vuosina 2010-2013.

Oulun Osuuspankki myönsi Niina Grönholmille vuonna 2017 Taitaja-stipendin. Perusteluissa todettiin Grönholmin luoneen mediamaailmallaan turvallista sisältöä lapsille verkkoon yksinyrittäjänä vuodesta toiseen.[1]

  1. a b Taitaja-stipendit Hertan maailman Niina Grönholmille ja pikajuoksija Samuel Purolalle Kaleva. Viitattu 18.2.2019.
  2. a b Hertan maailma www.hertanmaailma.fi. Arkistoitu 27.9.2016. Viitattu 24.9.2016.
  3. a b c Tarina www.alpakkamedia.fi. Arkistoitu 25.9.2016. Viitattu 24.9.2016.
  4. Tuotannot www.alpakkamedia.fi. Arkistoitu 23.9.2016. Viitattu 24.9.2016.
  5. a b c 100 suomalaista peliä Suomen pelimuseo. Viitattu 12.4.2021.
  6. Hertta syntyi äidin suojelunhalusta Kaleva. 14.11.2017. Viitattu 12.4.2021.
  7. a b Hertta kietoo lapset verkkoon 18.12.2009. Yle Uutiset. Viitattu 12.4.2021.
  8. Alatalo, Anni: Pikku Kakkosen kosketusnäyttösovellus testissä 13.02.2013. Yle. Viitattu 12.4.2021.
  9. Lähde, Antti: Muistatko vielä nämä suomalaiset klassikkopelit? Nämä 100 pääsevät Tampereen pelimuseoon Aamulehti. 4.1.2017. Viitattu 12.4.2021.
  10. Mikkola, Arja: Alpakka Media haluaa laajentua Pohjoismaihin kosketusnäyttöpeleillä Kaleva. 18.10.2013. Viitattu 12.4.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]