Henriette Nissen-Saloman

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Henriette Nissen Saloman)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Henriette Nissen-Saloman 1840-luvulla.

Henriette Nissen-Saloman (18191879) oli ruotsalainen oopperalaulaja, äänialaltaan mezzosopraano. Hänen opettajiaan olivat laulupedagogi Manuel García ja pianonsoittoa opettanut säveltäjä Frédéric Chopin. Nissen esiintyi vuosina 1843–1848 eri puolilla Eurooppaa ja Skandinaviassa, 1849–1850 Leipzigin Gewandhausin konserteissa. Sen jälkeen hän esiintyi kiertueilla miehensä, tanskalaisen säveltäjän Siegfried Salomanin kanssa.[1] Hän oli Jenny Lindin aikalainen[2].

Henriette Nissen-Saloman 1870-luvulla.

Nissen-Saloman opetti vuodesta 1859 Pietarin konservatoriossa, jossa hänellä oli useita suomalaisia oppilaita, tunnetuimpana Alma Fohström. Hän julkaisi vuonna 1881 laatimansa lauluoppijakson.[1]

”Pohjolan leivoseksi” sanottu Nissen-Saloman konsertoi 1850 myös Suomessa: lokakuussa Turussa ja Helsingissä ja esiintyi vielä marraskuussa Loviisassa matkalla Pietariin viulisti Otto von Königslöwin konsertissa.[3] Pietarissa hänen oppilaitaan olivat Fohströmin lisäksi Anna Forstén ja Ida Basilier.[4]

  1. a b Nissen-Saloman, Henriette, Tietosanakirja, osa 6, palsta 1215, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1914
  2. Henriette Nissen-Saloman (1819−1879), Levande Musikarv. Viitattu 19.8.2020 (ruotsiksi, englanniksi)
  3. Kuha, s. 84
  4. Kuha, s. 459

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.