Harmoisten sairashuoneen joukkomurha
Harmoisten sairashuoneen joukkomurha oli Suomen sisällissodan aikana 10. maaliskuuta 1918 Kuhmoisten Harmoisten kylässä tapahtunut joukkomurha. Kapteeni Hans Kalmin johtamat valkoiset teloittivat Kuhmoisten taistelun yhteydessä punakaartin Harmoisten kenttäsairaalan 11 potilasta ja kaksi miespuolista sanitääriä. Valkoisten mukaan Kalm ei itse osallistunut verilöylyyn ja oli täysin tietämätön tapahtumista, koska hän johti samaan aikaan valkoisten puolustusta Kuhmoisten kirkonkylässä Jämsän suuntaan hyökkääviä punaisia vastaan.[1] Väitteet perustuvat kahden eloonjääneen kertomuksiin, valkoisten antamiin selontekoihin ja muuhun oheismateriaaliin. Surmatyön tekijöitä on joissakin teoksissa pyritty nimeämään, mutta alkuperäislähteissä ei ole syyllisten nimiä. Ketään ei sen vuoksi voida luotettavasti nimetä syylliseksi surmaan. [2][3]
Lähtöasetelma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuhmoisissa taistelu oli 10. maaliskuuta kiivaimmillaan. Seutu oli Tampereen itäisin suoja-alue. Punaiset pyrkivät valtaamaan kirkonkylän, mutta epäonnistuivat lopulta aikeessaan. Pitäjän etelälaidalla Harmoisten kylässä oli kylän sairashuone järjestetty punakaartin sairaalaksi, jonka väitetään toimineen ”vasemmistolaisen Punaisen Ristin” alaisuudessa.[4]
Tämän kertomuksen ”vasemmistolainen Punainen Risti” on organisaationa täysin tuntematon eikä sitä esiinny missään muussa yhteydessä. Alun perin punaiset olivat harkinneet turvauduttaisiinko kansainvälisen Punaisen Ristin apuun, mutta lopulta päätettiin tulla toimeen ilman ja perustettiin oma järjestö, joka ei ollut riippuvainen porvarillisista lääkäreistä. Työväen Järjestyskaartia varten oli jo 8. marraskuuta 1917 perustettu lääkintähuoltoelin nimeltään Ensi-Avun Osasto, jonka toiminta jäi kuitenkin vähäiseksi. Suomen Punaisen Kaartin yleisesikunnan varsinaisessa järjestämiskokouksessa 5. helmikuuta 1918 perustettiin yleisesikunnan jaostoksi ambulanssiosasto, jonka päälliköksi määrättiin levyseppä F. A. Hyrsky. Ambulanssiosasto oli raha-asioissa sekä hallinnollisesti intendenttilaitoksen alainen ja siirrettiin ylipäällikkö Eero Haapalaisen käskystä yleisesikunnan alaisuuteen 22.2.1918 [5]
Punakaartin Ensiavun ja Punaisen Ristin välillä vallitsi eräänlainen kilpailuasetelma. Ensiapu pyrki itsenäisyyteen SPR:n ja suomalaisten lääkärien suhteen, joskin Lahdessa huonolla menestyksellä. Rosénin mukaan punakaartin haavoittuneet ja sairaat, myös venäläiset, alkoivat itse pyrkiä ensiapuosastojen ohi Punaisen Ristin lääkärien ja sairaaloiden potilaiksi. Osapuolten välejä heikensi edelleen Helsingissä helmikuun alussa 1918 tapahtunut lääketieteen kandidaatti Gösta Schybergsonin murha. Ylipäällikkö Haapalainen julkaisi 31. tammikuuta tiedonannon punakaarteille tähdentäen SPR:n luvanneen hoitaa puolueettomasti molempien osapuolten haavoittuneita, mutta siitäkään huolimatta ei vältytty erilaisilta selkkauksilta.lähde?
Sodan alussa punakaarti omaksui periaatteen, että molempien osapuolten haavoittuneita tuli hoitaa puolueettomasti. Vaikka punakaarti oli eräin paikoin muun muassa keskisen rintaman alueella suosiollinen SPR:lle, niin punakaartin Lahden rykmentin, jonka joukot taistelivat myös täällä Harmoisissa, johtajien asenne oli ehdottoman kielteinen. SPR:n Lahden osaston toiminta vaikeutui jo heti alussa, kun yhteistyöstä lääkärien kanssa ei päästy sopimukseen.[6]
Tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalmin pataljoonan 1. komppania oli kiertämässä Kuhmoisten punaisten selustaan ja osa joukosta hyökkäsi yllättäen kylään, josta punakaarti joutui perääntymään. Sairashuoneeseen jäi 13 haavoittunutta ja muutamia sanitäärejä. Noin viideltä iltapäivällä saapui paikalle osasto valkoisia. Joukkoa johti ylioppilas Artturi Paimela ja mukana oli 1. komppanian vääpeli fil. maist. Albert Gyllenbögel. Teloitukset aloitettiin välittömästi. Eloonjääneen punakaartilaisen mukaan ampujat kehottivat ”Valmistautumaan siirtymään helvettiin, sillä kuolema tulee 5 minuutin kuluttua!” Piiloutuneet sairaanhoitajat siirrettiin pihalle ja miespuoliset ammuttiin. Potilaat ammuttiin vuode vuoteelta edeten vuoteisiinsa. Myös sairaalassa olleista naisista kerrotaan kahden myöhemmin tulleen teloitetuiksi. Kaksi säästettiin sillä perusteella, että he osasivat ruotsia.[7]
Toinen pelastunut oli Verneri Jooseppi Juuri.[8] Häneen osui kaksi luotia, kaulaan ja leukaan. Hän tekeytyi kuolleeksi heittäytyen lattialle ja pakeni ikkunasta läheiseen latoon, jossa olevilla pyykeillä hän sitoi haavansa. Toinen pelastunut oli K. Nuutila, joka makasi taaimmaisessa vuoteessa. Hän sai laukauksen kasvoihinsa, vaikka yritti niitä kädellään suojata, ja menetti tajunsa päiväkausiksi. Tajuissa käydessään Nuutila havaitsi vielä kuinka muita henkitoreissa olleita lopetettiin. Hänen päällään ollut verinen lakana revittiin syrjään, mutta ilmeisesti kasvoille hyytynyt veri teki hänestä kuolleen näköisen. Nuutila pääsi pakoon ja paikallisten avustamana Padasjoelle. Eräs vaikeroiva jätettiin ampumatta, koska hänen uskottiin kuolevan myöhemmin. Luoti oli nimittäin mennyt läpi pään.lähde?
Vaiheet kahakan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkoinen komppania poistui seuraavana päivänä paikalta ja ilmeisesti monia sivullisia ehti käydä sairashuoneella tilanteen toteamassa. Valkoiset tulivat kylään uudelleen toisena päivänä tapauksen jälkeen. Vasta pari viikkoa myöhemmin paikalliset saivat käskyn haudata 13 ruumista ampumistuomion uhalla. Hautaajille tuli ongelmaksi että ruumiita oli vain 11, mutta avuksi tuli läheisen tien varresta löydetyt kaksi ruumista, joilla luku täytettiin. Oliko kyseessä sanitäärien ruumiit, sitä tarina ei kerro. Uhrit haudattiin Nikulan talon peltoon.lähde?
Jaakko Paavolaisen mukaan valkoisten myöhemmin antama selostus tilanteesta näyttää epäuskottavalta. Tämän selostuksen laati Ensimmäisen komppanian vääpeli Albert Gyllenbögel Kalmin pataljoonan muistokirjaan.[9] Selostuksessa mainitaan sairaalasta ammutun ja sängyissä olleen valkoisten tullessa terveitä aseistettuja miehiä, jotka sen pidemmittä mutkitta saivat tuomionsa. Paavolainen arvelee, että ”on mahdollista että laukauksia on tullut sairaalan suunnalta, mutta väite että sala-ampujat olisivat vetäytyneet sänkyihin on verrattain fantastinen.” Tapausta käytti punaisen lehdistö hyödykseen propagandassaan.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: näihin viitataan vain kerran, onkohan oikein |
- Jaakko Paavolainen (1967): Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918, 2 Valkoinen terrori.
- Heikki Ylikangas (1993): Tie Tampereelle. ISBN 951-0-18897-2.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kai Donner, T. H. Svedlin, Heikki Nurmio: Suomen Vapaussota osa 5, s. 92–93.
- ↑ Virtapohja, Kalle: Lauri Pihkala - koko kansan Tahko, s. 89–93. Docendo, 2022. ISBN 978-952-382-200-9
- ↑ Liukkonen, Marjo: Hennalan naismurhat 1918, s. 127. (Väitöskirja) Vastapaino, 2018.
- ↑ Paavolainen 1967, Ylikangas 1993
- ↑ Romo Anna Elina: Suomen historian Pro gradu-tutkielma. Tammikuu 2007 Joensuun yliopisto, sivu 77 Viitattu 30.3.2017
- ↑ Arno Forsius: Lääkintähuolto Lahdessa vuoden 1918 taistelujen aikana. Osa 1. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Meriluoto, V: Kärsimysten teiltä, s. 189 KA
- ↑ Valtiorikosylioikeuden ja valtiorikosoikeuksien arkisto - Fb:298 Valtiorikosoikeuksien aktit, 45/341 - 45/420 1918-1918. Akti 45/414 Juuri, Verner Jooseppi; Kansallisarkisto: jakso 852 / Viitattu 8.1.2024. Harmoisten tapahtumista kuulustelupöytäkirjassa 12.7.1918 sekä Hattulan Pekolan suojeluskunnan lausunnossa 20.7.1918
- ↑ Kalm, Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa
- ↑ Hämeen Voima, 19.03.1918, nro 31, sivu 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. "Pöyristyttävää raakuutta. Valkokaartilaiset surmanneet avuttomia sairaita ja vanginneet sairaanhoitajat." / Viitattu 3.6.2023