Takkirauta
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
- Austeniitti (γ-rauta; pkk-hila)
- Bainiitti
- Martensiitti
- Sementiitti (rautakarbidi; Fe3C)
- α-ferriitti syntyy austeniitista ( tkk-hila)
- δ-ferriitti jähmettyy sulasta ( tkk-hila)
- Perliitti (eutektikumi α + Fe3C)
- Hiiliteräs (max 2,1 % hiiltä)
- Ruostumaton teräs (sis. kromia vähintään 10,5 %)
- HSLA-teräs (korkea lujuus, niukka seostus)
- Työkaluteräkset (suuri lujuus; karkaistuja)
- Valurauta (>2,1 % hiiltä)
- Kankirauta (alh. hiilipitoisuus)
Takkirauta on rautaseos, jossa on noin 4–5 % hiiltä. Takkirautaa saadaan masuunin tuotteena pelkistettäessä rautamalmia koksilla. Raudan sulaessa masuunissa se valuu kiinteän koksikerroksen läpi, jolloin siihen imeytyy jonkin verran hiiltä muodostaen eutektisen seoksen. Takkirauta on hyvin haurasta ja kovaa, ja sitä on mahdotonta muokata mekaanisesti. Niinpä metallurgisessa teollisuudessa takkirauta mellotetaan joko valuraudaksi, teräkseksi tai kankiraudaksi polttamalla siitä ylimääräinen hiili pois.
Menetelmän takkiraudan tuottamiseksi kehitti englantilainen Abraham Darby I (1678–1717). Aikoinaan takkirauta laskettiin masuunista muotteihin ja valettiin rautaharkoiksi (harkkorauta), jotka sitten toimitettiin terästehtaalle ja sulatettiin ennen mellotusta. Nykyään lähes kaikki terästehtaat toimivat rautatehdas–terästehdas-kombinaatteina: takkirauta lasketaan masuunista sulana suoraan konvertteriin, jossa se konvertoidaan teräkseksi.