Halonit
Halonit ovat bromia sisältäviä CFC-yhdisteiden tapaisia yhdisteitä. Haloneista tunnetuimpia ovat bromidifluorikloorimetaani (CBrClF2) ja bromitrifluorimetaani (CBrF3). Haloneja on käytetty palonsammutusaineina automaattisissa sammutusjärjestelmissä ja käsisammuttimissa.[1] Halonit ovat tehokkaita sammutusaineita, ne eivät vahingoita mitään materiaaleja eivätkä jätä muutenkaan jälkiä käytöstä. Tämän takia ne ovat olleet yleisesti käytössä esimerkiksi tärkeissä tietokone- ja palvelinkeskuksissa sekä museoissa. Sammutusteho perustuu palamisen kemiallisen reaktion katkaisemiseen. Edellä mainitut halonit ovat hengitettynä käytännössä vaarattomia, kunhan altistus jää mahdollisimman vähäiseksi. Tulen kanssa reagoidessaan halonit muodostavat kuitenkin myrkyllisiä yhdisteitä.[2]
Halonit tuhoavat otsonikerrosta paljon tehokkaammin kuin CFC-yhdisteet. Halonien käyttö ja niitä sisältävien tuotteiden myynti on siksi kielletty Suomessa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta[3]. Halonit ovat myös kasvihuonekaasuja. Halonien korvaamiseksi onkin kehitetty vastaavaan tehoon perustuvia sammutuskaasuja, joiden haittavaikutus otsonikerrokseen on vähäinen tai haittavaikutusta ei ole lainkaan. Haloneja on korvattu myös muun muassa argonilla, typellä ja hiilidioksidilla. Näiden teho perustuu tulen tukahduttamiseen ja ne ovat täysin vaarattomia ympäristölle, koska kaikkia näitä aineita on luonnollisesti muutenkin ilmakehässä, joskin hiilidioksidi on kasvihuonekaasu. Haittapuolena on kuitenkin vaarallisuus ihmiselle. Kaasut syrjäyttävät hapen ilmasta ja samassa tilassa olevat henkilöt ovat vaarassa tukehtua.
Haloneista käytetään usein koodinimiä, joiden numerosarjat ilmoittavat yhdisteen alkuainekoostumuksen. Esimerkiksi CBrClF2 on toiselta nimeltään haloni 1211 ja CBrF3 on haloni 1301. Ensimmäinen numero on molekyylin hiiliatomien lukumäärä. Toinen numero kertoo fluorin, kolmas kloorin ja neljäs bromin määrän. Alkuaineet ilmoitetaan siis järjestysluvun mukaisessa järjestyksessä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hart, Craine & Hart: Organic Chemistry – A Short Course, s. 199. Houghton Mifflin, 1999. ISBN 0-395-90225-8
- ↑ Basic facts about halon (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Finlex: Valtioneuvoston päätös otsonikerrosta heikentävistä aineista