Luvaton viljelys
Luvaton viljelys oli aiemmin Suomen rikoslain mukainen rikos, joka loukkasi toisen oikeutta kiinteän omaisuutensa hyödyntämiseen.
Luvattomasta viljelyksestä oli säännökset nyttemmin muutetussa rikoslain 33. luvussa ja sillä tarkoitettiin määrättyjen luonnontuotteiden luvatonta ottamista tai vahingoittamista.[1]
Rikoslain 33. luvun sisältö muutettiin täysin vuonna 1990, ja sen säännökset siirrettiin soveltuvin osin lähinnä lain 28. lukuun, jossa säädetään varkaudesta, luvattomasta käytöstä ja hallinnan loukkauksesta, sekä lain 35. lukuun, jossa säädetään vahingonteosta.[2]
Luvaton viljelys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luvaton viljelys oli sellaisten rikosten yhteisnimitys, joihin eri muodoissa syyllistyi se, joka luvattomasti käytti hyväkseen toisen kiinteään omaisuuteen kuuluvaa maata, metsää tai kalavettä. Luvattomaksi viljelykseksi luettiin rikoslain 33. luvussa muun muassa seuraavat teot:[3]
- haaskaus (RL 33:1)
- toisen maalla tapahtunut luvaton kaskeaminen tai kydettäminen (RL 33:4)
- toisen maalla tapahtunut luvaton rakentaminen, kaivaminen, kyntäminen, kylväminen tai istuttaminen (RL 33:5)
- kotieläimien tahallinen syöttö toisen maalla (RL 33:9)
- kulkutien ottaminen yli toisen pihamaan, taikka pellon, niityn tai istutuksen, jos siitä saattoi olla toiselle vahinkoa (RL 33:11).[1]
Laajimmillaan käsitteeseen luvaton viljelys merkityksessä toiselle kuuluvan oikeuden luvaton käyttö, erotuksena varkaudesta tai vahingonteosta, luettiin myös luvaton metsästys toisen metsässä ja luvaton kalastus tai ravustus toisen vedessä.lähde?
Haaskaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haaskaukseen syyllistyi se, joka toisen maalla, ilman laillista oikeutta, tahallaan oli kaatanut kasvavan puun tai vahingoittanut sitä taikka ottanut kuivunutta tahi tuulen kaatamaa puuta taikka kasvavasta puusta varpuja, oksia, juuria, tuohia, kuoria, lehtiä, niiniä, pihkaa, terhoja, käpyjä tahi pähkinöitä, taikka niittänyt ruohoja taikka ottanut sammalta, jäkälää, turvetta, multaa, savea, hiekkaa, soraa tai kiveä, riippumatta siitä, oliko hän vienyt sen pois vai ei.[4]
Rangaistavuuteen nähden rikoslaissa tehtiin ero anastamistarkoituksessa (varkauden tapaisen) ja ilman anastamistarkoitusta (vahingonteon tapaisen) tehdyn haaskauksen välillä, ja edellistä rankaistiin ankarammin.[1]
Oikeuskäytäntöä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korkeimman oikeuden vuonna 1920 tekemän päätöksen mukaan marjojen poimimista toisen maalta ei katsottu rangaistuksenalaiseksi teoksi eikä maanomistajaa oikeutetuksi ottamaan poimijalta pois tämän poimimia marjoja.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Hakkila, Esko (toim.): ”Luvaton viljelys”, Lakiasiain käsikirja, s. 571–572. Porvoo: WSOY, 1938.
- ↑ Vaasan hovioikeuden tuomio 4.11.1998 nro 1298 (Ote tuomion perusteluista: ”-- mainitun, 31.12.1990 kumotun rikoslain 33 luvun sijaan lähinnä tulleista varkaus-, kavallus- tai vahingontekorikoksista taikka hallinnan loukkauksesta”) Finlex. 4.11.1998. Helsinki: Edita. Viitattu 28.11.2012.
- ↑ Palojärvi, M. R.: ”Luvaton viljelys”, Tietosanakirja. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1922. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.11.2012).
- ↑ Ailio & Nikkarinen (toim.): Suomen laki I, s. 1384–1385. (Rikoslain 33. luvun 1 § (17.11.1939/402)) Helsinki: Suomen Lakimiesliitto, 1983. ISBN 951-640-175-9
- ↑ KKO 1920 p. II 114.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Komsi, Toivo J.: Rikoslaki ja metsä (PDF) Metsänhoitajien jatkokurssit 1937. 3. Helsinki 1938. Helda – Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto. Viitattu 26.11.2012.