Höder

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Höðr)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Loki taivuttelee Höderia ampumaan Balderia mistelinoksalla.

Höder tai Hödr (muinaisnorjaksi Hǫðr, isl. Höður) on skandinaavisessa mytologiassa Odinin ja Friggin poika sekä Balderin kaksoisveli.[1] Höder on sokea, eikä hän arvioi muita heidän ulkoisen olemuksensa vaan sisäisen arvonsa mukaan. Höderin nimi merkitsee suomeksi 'taistelu' tai 'kamppailu'.[2]

Höderin veli Balder alkoi nähdä pahaenteisiä unia omasta kuolemastaan ja masentui niistä. Balder oli jumalten suosikki, ja Frigg lähetettiinkin hankkimaan maailman kaikilta esineiltä ja olioilta vala, etteivät ne koskaan vahingoittaisi hänen poikaansa. Mutta Frigg ei pyytänyt valaa misteliltä, koska ajatteli sen olevan liian pieni ja merkityksetön. Loki sai myöhemmin kuulla asiasta.[3]

Eräänä päivänä jumalat huvittelivat ja heittelivät aseita kohti haavoittumatonta Balderia. Silloin Loki houkutteli Höderin sinkoamaan Balderia kohti mistelinoksasta tehdyn keihään. Loki yksin tiesi, että se oli ainut ase, joka pystyisi tappamaan Balderin. Lokin petkuttama Höder teki ehdotuksen mukaan ja Balder kuoli. Balder joutui laskeutumaan manalan valtakuntaan Heliin, vaikka oli ennustettu, että Balder ja Höder yhdistyisivät ragnarökin jälkeen syntyvässä uudessa maailmassa.[1]


  • Cotterell, Arthur: Maailman myytit ja tarut. WSOY 1996. ISBN 951-0-17102-6
  • Lurker, Manfred: A Dictionary of Gods and Goddesses, Devils and Demons. Routledge & Kegan Paul, 1987. ISBN 0-203-67189-9
  1. a b Cotterell 1996, s. 206
  2. Lurker 1987, s. 82
  3. Cotterell 1996, s. 70