Kovddoskaisi
Govddošgáisi
Kovddoskaisi Vuomakasjokivarresta läheltä Meekonjärveä nähtynä.
| Tyyppi | |
|---|---|
| Sijainti | |
| Vuoristo | |
| Korkeus merenpinnasta |
1 230 m |
| Prominenssi |
440 m |
| Koordinaatit |
|---|
Kovddoskaisi tai Govddosgáisi on tunturi Enontekiön Yliperällä. Se on Suomen neljänneksi korkein tunturi, korkeudeltaan yli 1 220 metriä. Joissain lähdeteoksissa sen korkeudeksi mainitaan jopa 1 242 metriä.[1] Karttojen[2] ja internetin karttasovellusten perusteella tuo korkeus on kuitenkin liioiteltu. Korkeuskäyrien perusteella tunturin korkein kohta on sen eteläreunalla olevista kaksoishuipuista läntinen, jonka korkeus on noin 1 230 metriä.[3] Tämäkin korkeus oikeuttaa Govddosgáisin neljänteen sijaan Suomen korkeimpien tuntureiden listalla.
Yleistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kovddoskaisi sijaitsee Käsivarren erämaa-alueella aivan sen ylimmän kulmauksen tuntumassa vain parin kilometrin päässä Norjan rajasta. Haltiin nähden tunturi on lounaassa noin seitsemän kilometrin päässä.
Kovddoskaisi on laaja ja ympäröivästä maastosta selvästi erottuva tunturimassiivi. Pohjois–etelä-suunnassa sillä on mittaa enimmillään lähes viisi kilometriä ja itä–länsi-suunnassa noin neljä kilometriä pinta-alan ollessa yli 16 km2. Läheisen Riimmajärven rannasta nousua tunturin huipulle on yli 560 metriä reilun kahden kilometrin matkalla.[4] Kovddoskaisin kaakkoisrinne on Suomen suurimpia suhteellisia korkeuseroja: tunturin huippu kohoaa n. 590 metriä Vuomakasjärven pinnasta 4,4 kilometrin matkalla.
Suomen tyypillisistä, pyöreämuotoisista, tuntureista poiketen Kovddoskaisin huippu ei ole pyöreä tai kupera, vaan loivasti kovera. Korkeimmat kohdat ovat huipun reunoilla ja maa laskee tunturin keskelle laakeaan ylänkölaaksoon, joka on karua louhikkoa eli rakkaa. Ylängöllä on eräs Suomen korkeimmalla olevista lammista yli 1 100 metrin korkeudessa. Tunturilaen reunoilta avautuvat näkymät ovat hyvin jylhät ja vaikuttavat.[5]
Nimen merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vanhoista kartoista voi löytää lukuisia erilaisia muunnoksia tunturin nimestä: Kuottuskaisi, Kouttuskaisi, Koukkuskaisi, Kovddoskaisi, Kuovdaskaisi ja Guovdesgaissa. Nimelle on esitetty useitakin selityksiä. Sen alkuosan on tulkittu tarkoittavan keskimmäistä (guovdas), sarasuota (kuovda), jopa karhuakin (kuovdza). Kun jokainen näistä selityksistä on jollakin tavalla sopiva, on sekaannus ymmärrettävissä. Saamen kielen ja saamelaiskulttuurin tutkijan, T. I. Itkosen, mukaan tunturin nimen oikea muoto on Guovdaskaisi, eli keskushuippu.[6]
Maastoliikenne Käsivarren erämaa-alueella
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maastoliikenne on rajoitettua Käsivarren erämaa-alueella, aivan kuten muillakin Suomen erämaa-alueilla. Lumettomana aikana vain poronhoitajat ja eri viranomaiset (poliisi, tulli, rajavartijat, pelastustoimi yms.) saavat liikkua alueella moottoriajoneuvoilla ilman erillistä maastoliikennelupaa. Lisäksi Enontekiön kunnan asukkaat voivat hakea maastoliikenneluvan alueella oleville muutamille vakiintuneille kulku-urille. Luvat myöntää maanomistaja, jota Käsivarressa edustaa Metsähallitus. Talvella moottoriajoneuvon, käytännössä moottorikelkan, käyttö on vähän vapaampaa ja paikkakuntalaiset saavat anoessaan maastoliikenneluvan koko alueelle. Lumiaikana myös ulkopaikkakuntalainen voi saada maastoliikenneluvan merkityille reiteille ja paikallisen oppaan kanssa muullekin ennalta ilmoitetulle reitille. Ilman paikallista opasta ulkopaikkakuntalainen pääsee Kovddoskaisille käytännössä vain vuokraamalla lentokuljetuksen tai omin voimin kävellen tai hiihtäen.[7]
Vaeltaminen Kovddoskaisille
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Omatoimiseen vaellukseen on reittivaihtoehtoja lukuisia sekä kesällä että talvella. Tyypillisimpiä vaelluksen aloituspaikkoja ovat Suomen puolella Kilpisjärvi ja Norjan puolella Gálggojávri talvella tai Didnujoki kesällä valtatie 21/ E8 varressa. Kilpisjärveltä lähdettäessä kuljetaan yleensä Kalottireittiä, josta on erkaannuttava Vuomakasjärven tuntumassa. Matkaa kertyy reittiä myöten yhteen suuntaan yli 40 km. Norjan puolelta tullaan tavallisesti Lossujärvelle ja sieltä edelleen Urtasvankkaa myöten Kovddoskaisin tuntumaan matkan ollessa yhteen suuntaan reilut 20 km.[2]
Kovddoskaisin valloittamisessa tai huiputtamisessa, kuten vaeltajat asian usein ilmaisevat, on omat haasteensa. Sen ylärinteet ovat louhikkoiset ja lakialue lähes pelkkää rakkaa, sijainti syrjäinen ja seinämät lähes kaikilta suunnilta hyvin jyrkät. Etelästä Riimmajärven rannalla olevalta Urtashotellilta pääsee huipulle helpoiten laajan tunturilaen kaakkoiskulmassa olevaa kapeaa kurua pitkin. Nousu on raskas, mutta ylös pääsee ilman mitään erityisiä kiipeilyvälineitä. Rinteen jyrkkyyden ja yläosan muodon takia Kovddoskaisi ei "petä" nousijaa samalla tavalla, kuin monet pyöreämuotoiset tunturit, joiden huippu tuntuu pakenevan koko ajan kauemmaksi. Huippu tulee vastaan siinä, missä se näkyy jo alhaalta kapuamaan lähdettäessä.[8]
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Kovddoskaisi iltamyöhällä Riimmajärven rannalta nähtynä -
Näkymä Kovddoskaisin huipulta etelälounaaseen Riimma- ja Urtasjärville, taustalla Urtaspahta -
Näkymä Kovddoskaisin huipulta länteen kohti Urtasvankkaa ja Lossujärveä -
Suomen korkeimmat tunturit: vasemmalla 4. korkein Kovddoskaisi (1 227 m),
osin sen edessä Pihtsosjunni (1 083 m),
taivaanrannassa 3. korkein Kiedditsohkka (1285 m),
Pihtsusjärven takana Etu-Halti (1 200 m, lumiviiru rinteessä),
taustalla rusehtava ja korkein Halti (1 365 / 1 324 m) ja 2. korkein Ridnitsohkka (1 317 m)
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pohjois-Suomen retkeilyopas. Suomen matkailuliitto. ISBN 951-838-006-6
- ↑ a b Halti - Kilpisjärvi Ulkoilukartta 1:50 000, Karttakeskus 2008, ISBN 978-951-593-245-7
- ↑ MML Karttapaikka asiointi.maanmittauslaitos.fi. Viitattu 23.9.2024.
- ↑ Retkeilijän kartta retkikartta.fi. Viitattu 22.10.2011.
- ↑ Vuoristo, Kai-Veikko: Hankien kimallus. Helsinki Otava 1984, ISBN 951-1-07646-9, sivut 219- 220
- ↑ Kemppinen, Kullervo: Eräretkeily; WSOY, Porvoo 1966, s. 60
- ↑ PDF-tiedosto Metsä.fi[vanhentunut linkki], s. 52-55, viitattu 25.10.2011
- ↑ Tekijän omat kokemukset, lisäksi Kemppinen, Kullervo: Haltian harteilla; Kuvia ja retkitarinoita Käsivarren suurtuntureilta. WSOY, Porvoo 1964, s. 103-104.