Kissan tarttuva vatsakalvontulehdus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta FIPV)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kissan tarttuva vatsakalvon tulehdus eli FIP[1] on kissoja ja joitain muita kissaeläimiä, kuten gepardeja, sairastuttava tauti.[2] Kissoilla FIP on lähes aina tappava.[3] FIP:n aiheuttaa kissan koronavirus eli FCoV. FCoV-tartunta on yleinen kotikissoilla. Se aiheuttaa usein vain lievää ripulia, mutta 5–10%:ssa kaikista tartunnoista FCoV mutatoituu virusta kantavassa kissassa vaaralliseksi FIP:n aiheuttavaksi virusmuunnelmaksi, jota sanotaan FIPV:ksi.[4] Vaikka verrattain vaaraton FCoV tarttuu helposti kissasta kissaan ulosteiden kautta, ei vaarallinen FIPV-muunnelma tartu helposti kissasta toiseen.[3]

Kissoilla FIP aiheuttaa usein muun muassa mahan turvotuksena ilmenevän askiitin, uveiitti-silmätulehduksen ja lopulta vakavia elinvaurioita.[2] FIP oireilee 6–42 päivää ennen kuin kissa kuolee siihen.[5] FIP:lle alttiimpia ovat alle 12-kuukautiset kissat, immuunikatoa potevat kissat ja monia kissoja sisältävissä talouksissa tai laitoksissa elävät kissat.[2]

FIP:tä ei voida hoitaa, mutta sen oireiden vakavuutta voidaan ennaltaehkäistä FCoV-rokottein.[4]

1963 FIP kuvailtiin lääketieteellisessä kirjallisuudessa ensimmäisen kerran. 1978 FIP:n aiheuttajan tunnistettiin olevan virus.[2]

FIP-taudin aiheuttaa kissan koronaviruksen eli FCoV:n taudinaiheuttamiskyvyltään tietynlainen muunnelma eli patotyyppi. Muunnelman nimi on FIP-virus eli FIPV.[3] Vaikka kissojen koronavirus leviää helposti kissasta kissaan, aiheuttaa FCoV-tartunta 90–95%:ssa tapauksista yleensä lievää ohimenevää ripulia. Tämän ripulin aiheuttaman patotyypin nimi on FEC-virus eli FECV. Lyhenne tulee englanninkielen sanoista feline enteric coronavirus. FECV voi kuitenkin mutaation kautta spontaanisti muuntua kesken tartunnan FIPV:ksi, joka aiheuttaa kissalle FIP-taudin. Mutaatio tapahtuu noin 5–10%:ssa FCoV-tartunnan saaneista kissoista.[4]

Täsmällistä syytä erolle FIPV- ja FECV-patotyyppien aiheuttamien oireiden välillä ei tiedetä. FECV kuitenkin tartuttaa lähinnä enterosyyttejä, joten FECV-tartunnan oireisto kohdistuu suolistoon. FIPV taas tartuttaa ensisijaisesti makrofageihin ja monosyytteihin kuuluvia soluja, jotka levittävät tartuntaa helposti muualle kissan kehoon aiheuttaen siten monielimellisen ja vakavan sairauden.[3]

Lisäksi tiedetään, että FECV:n FIPV:ksi muuntava mutaatio tapahtuu kissan koronaviruksen pinnan spike- eli S-proteiineja koodaavassa geenissä. Virus tarttuu soluihin kiinnittymällä S-proteiineistaan tiettyihin solun pinnalla oleviin proteiineihin. Mutaation seurauksena viruksen tarttuvuus kissasta kissaan kuitenkin vähenee. FIPV ei siksi yleensä tartu sitä kantavista kissoista muihin kissoihin.[3]

FIP-taudille altistava kissan koronavirus eli FCoV tarttuu helposti kissasta kissaan ulosteiden ja suun välisen kontaktin kautta. Tämä on ainoa todistetusti käytännössä tapahtuva tarttumistapa.[6] Vaikka FCoV tarttuu helposti, vain 5–10% FCoV-tartunnan saaneista kissoista saa FIP-taudin.[4] Syy on se, että FIP-taudin ilmeneminen edellyttää FCoV:n mutaation FCoV:tä kantavassa kissassa FIP-virukseksi (katso kohta aiheuttaja).[3] Mutaatiolle ja siten FIP:n ilmenemiselle alttiimpia ovat alle 12-kuukautiset tai immuunivajetta (esimerkiksi kissan immuunikatovirusta) potevat kissat. Stressi voi ehkä myös aiheuttaa FIP-mutaation. Altistavia stressitekijöitä voivat olla esimerkiksi muutto tai kirurginen leikkaus.[2]

Oireeton kissa kantaa FCoV:tä vuosien tai koko elämänsä ajan. Useimmat levittävät virusta vain viikkojen tai kuukausien jaksoissa, mutta jotkin levittävät sitä jatkuvasti. FCoV voi levitä usean kissan taloudessa esimerkiksi kissanhiekkalaatikon ulosteiden välityksellä. Tartuntoja ilmenee eritoten löytöeläinkodeissa tai muissa monia kissoja sisältävissä laitoksissa. Kulkukissoilla FIP taas on harvinainen, sillä yleensä ne elävät yksin, eivätkä ne juurikaan ole tekemisissä muiden kissojen kanssa.[2]

FCoV voi säilyä tarttumiskykyisenä kuivilla pinnoilla jopa viikon. Virus voi siis uloste-suu-välitteisen tartunnan lisäksi teoriassa tarttua myös vaatteiden, mattojen, kissan lelujen tai muiden esineiden välityksellä. Normaalit desinfiointi- tai siivousaineet kuitenkin tuhoavat viruksen tehokkaasti tällaisista esineistä.[2]

FIP johtaa lähes aina kuolemaan.[3] Kokeissa, joissa kissoihin on tahallaan tartutettu FCoV, FIP:n on havaittu aiheuttavan ensimmäiset oireet 2–14 päivän jälkeen tartunnasta. Sairaita kissoja sisältävässä löytöeläinkotimaisessa ympäristössä oireiden kuitenkin on havaittu ilmenevän tähän ympäristöön tuoduilla ja aiemmin terveillä kissoilla vasta noin 6 viikossa. Tartunta ei siis tapahdu "luontaisessa" ympäristössä aina heti. Kissat sairastavat FIP:tä keskimäärin 14 päivää ennen kuolemaansa, mutta tämä voi vaihdella 6–42 päivän välillä.[5]

FIP:n oireet ovat moninaiset. Oireiden perusteella FIP jaetaan usein "märkään" ja "kuivaan" FIP:hen sekä näiden sekamuotoon. Kissoilla kuitenkin ilmenee aina märän ja kuivan muodon oireita sekaisin joko enemmän tai vähemmän.[2] Märkä FIP johtaa usein nopeammin kuolemaan.[5]

Toisin kuin kuivassa FIP:ssä, märässä FIP:ssä kissalla ilmenee nesteen kertymistä vatsakalvoon (askiitti), rintaonteloon tai sydänpussiin. Turvotuksen ilmeneminen erottaa märän ja kuivan FIP:n toisistaan. Askiitti eräs yleisimpiä FIP:n oireista – se ilmenee noin 62%:ssa FIP-tapauksista. Nestekertymä aiheuttaa kissan keskiruumiin turpoamista, joka on mahdollista sekoittaa raskauteen. Rintaontelon nestekertymät ja mahdolliset keuhkovauriot voivat vaikeuttaa hengittämistä, ja aiheuttaa läähättämistä ja limakalvojen sinertävyyttä.[2]

FIP:n aiheuttamat verisuonivauriot silmissä voivat aiheuttaa uveiitin, joka yleinen oire FIP:ssä. Tämä ilmenee silmien sumeutena, harmaantumisena, turpoamisena tai ruskean-vihertävinä värimuutoksina. Lisäksi voi ilmetä verkkokalvon irtauma tai silmän verenvuotoja.[2]

Noin 13%:lla FIP:tä potevista kissoista ilmenee hermostollisia oireita, kuten ataksiaa, nystagmusta, kouristuskohtauksia, muutoksia käytöksessä tai halvauksia.[2]

Edeltävien oireiden lisäksi FIP voi aiheuttaa laihtumista, väsymystä, ruokahaluttomuutta, kuumetta tai keltaisuutta (maksavaurion takia).[2]

FIP:ssä tappava ei ole itse virus, vaan kissan immuunijärjestelmän reaktio virukseen. Taudissa reaktio johtaa laajaan verisuonitulehdukseen, joka aiheuttaa suonten vaurioitumista. Verenkierron häiriintyminen elimiin taas on suora syy useimpiin taudin oireisiin ja lopulta tappaviin elinvaurioihin.[2]

  1. FIP eli tarttuva vatsakalvontulehdus ruokavirasto.fi. Viitattu 2.8.2020.
  2. a b c d e f g h i j k l m K Hartmann: Feline infectious peritonitis. The Veterinary Clinics of North America. Small Animal Practice, 2005, 35. vsk, nro 1, s. 39–79. PubMed:15627627 doi:10.1016/j.cvsm.2004.10.011 ISSN 0195-5616 Artikkelin verkkoversio.
  3. a b c d e f g JA Jaimes, GR Whittaker: Feline coronavirus: insights into viral pathogenesis based on the spike protein structure and function. Virology, 2018, 517. vsk, s. 108–121. PubMed:29329682 doi:10.1016/j.virol.2017.12.027 ISSN 0042-6822 Artikkelin verkkoversio.
  4. a b c d IR Tizard: Vaccination against coronaviruses in domestic animals. Vaccine, 2020, 38. vsk, nro 33, s. 5123–5130. PubMed:32563608 doi:10.1016/j.vaccine.2020.06.026 ISSN 0264-410X Artikkelin verkkoversio.
  5. a b c A Kipar, ML Meli: Feline infectious peritonitis: still an enigma? Veterinary Pathology, 2014, 51. vsk, nro 2, s. 505–526. PubMed:24569616 doi:10.1177/0300985814522077 ISSN 1544-2217 Artikkelin verkkoversio.
  6. A Stranieri et al: Preliminary investigation on feline coronavirus presence in the reproductive tract of the tom cat as a potential route of viral transmission. Journal of Feline Medicine and Surgery, 2020, 22. vsk, nro 2, s. 178–185. PubMed:30900940 doi:10.1177/1098612X19837114 ISSN 1098-612X Artikkelin verkkoversio.