Eurofighter Typhoon

Eurofighter Typhoon
Britannian kuninkaallisten ilmavoimien Kaivopuiston lentonäytöksessä kesäkuussa 2017.
Tyyppi	hävittäjä
Alkuperämaa	monikansallinen
Valmistaja	Eurofighter Jagdflugzeug
Ensilento	27. maaliskuuta 1994
Esitelty	4. helmikuuta 2003
Valmistusvuodet	1994–
Infobox OK

RAF:n Typhoon lennolla toukokuussa 2014.

Eurofighter Typhoon on eurooppalainen, kaksimoottorinen, deltasiipinen, canardeilla eli etusiivillä varustettu monitoimihävittäjä. Lentokone suunniteltiin alun perin ilmanherruushävittäjäksi. Sitä valmistaa Airbusin, BAE Systemsin ja Leonardon muodostama yhtymä, joka johtaa suurinta osaa projektista yhteisen holding-yhtiön, vuonna 1986 perustetun Eurofighter Jagdflugzeug GmbH:n kautta. Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Saksaa, Italiaa ja Espanjaa edustava NATO Eurofighter ja Tornado Management Agency hallinnoi projektia ja on sen pääasiakas.

Koneen kehitys alkoi varsinaisesti vuonna 1983 Future European Fighter Aircraft -ohjelmassa, Yhdistyneen kuningaskunnan, Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan välisenä monikansallisena yhteistyönä. Aikaisemmin Yhdistynyt kuningaskunta, Saksa ja Italia olivat yhdessä kehittäneet ja ottaneet käyttöön Panavia Tornado -taistelukoneen ja halusivat uuden yhteistyöprojektin, johon tulisi mukaan lisää EU-maita. Erimielisyydet suunnittelun johtamisesta ja operatiivisista vaatimuksista johtivat kuitenkin Ranskan lähtöön yhtymästä kehittämään itsenäisesti Dassault Rafalea. Teknologian demonstraatiokone, British Aerospace EAP, teki ensilentonsa 6. elokuuta 1986. Viimeistellyn Eurofighterin ensimmäinen prototyyppi teki ensilentonsa 27. maaliskuuta 1994. Koneen nimi, Eurofighter Typhoon, otettiin käyttöön syyskuussa 1998, samana vuonna kuin allekirjoitettiin ensimmäiset tuotantosopimukset.

Kumppanimaiden poliittiset ongelmat pitkittivät Typhoonin kehitystä merkittävästi. Kylmän sodan yhtäkkinen päättyminen vähensi hävittäjälentokoneiden kysyntää Euroopassa, ja samaan aikaan kiisteltiin koneen hinnasta ja työn jakamisesta. Typhoon tuli operatiiviseen käyttöön vuonna 2003. Se on otettu käyttöön Espanjan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Italian, Itävallan, Saksan ja Saudi-Arabian ilmavoimissa. Kuwaitin, Omanin ja Qatarin ilmavoimat ovat vientiasiakkaita, jotka nostivat hankintojen kokonaismäärän 623 koneeseen vuonna 2018. Saksan uusi 38 koneen tilaus nosti kokonaishankintamäärän 661:een, joista on toimitettu 571. Operatiivisessa käytössä on yhteensä 564 konetta.

Eurofighter Typhoon on hyvin ketterä lentokone, joka on suunniteltu äärimmäisen tehokkaaksi ilmataistelukoneeksi. Myöhemmän tuotannon koneet on varustettu yhä paremmin ilmasta maahan -tehtäviin, ja niihin on integroitu kasvava määrä aseita ja varusteita, kuten Storm Shadow -risteilyohjus ja Brimstone-täsmäohjus. Typhoonin tulikaste oli vuoden 2011 Libyan sisällissota, jossa Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaalliset ilmavoimat ja Italian ilmavoimat suorittivat kohdetiedustelua ja pommitustehtäviä. Konetyyppi on ollut myös päävastuussa asiakasmaidensa ilmatilan vartiointitehtävissä.

Helmikuussa 2017 Itävallan puolustusministeriö haastoi Typhoonin valmistajan Airbusin oikeuteen väittäen sen korottaneen hävittäjiensä hintaa perusteettomasti, valehdelleen koneiden toimittamiseen ja varustukseen liittyvistä seikoista sekä lahjoneen itävaltalaisia virkamiehiä ja poliitikkoja Itävalta laski kärsineensä tapauksen vuoksi 1,1 miljardin euron tappiot ja vaati oikeudessa satojen miljoonien vahingonkorvauksia. Tutkijoiden mukaan ilman lahjuksia Itävalta olisi ostanut ilmavoimilleen Saabin Gripen -hävittäjiä. Itävallan hallitus ilmoitti luopuvansa Eurofightereista. Airbus maksoi Itävallan Eurofighter -jutussa Münchenin syyttäjäviranomaisille 81 miljoonan euron sakot ja välttyi näin myöntämästä syyllistyneensä laittomuuksiin, mutta myönsi syyllistyneensä laiminlyöntiin omien rahojensa valvonnassa. Airbusin toimien tutkinta jatkuu^milloin? Itävallassa, Yhdysvalloissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Ranskassa.

Kehitys

Alkuperä

Yhdistynyt kuningaskunta identifioi uuden hävittäjän vaatimukset jo vuonna 1971. Ilmavoimien esikunnan vuonna 1972 julkaisema AST 403 -spesifikaatio johti perinteisen pyrstömallin P.96-koneen esittelyyn 1970-luvun lopulla. Vaikka malli olisi täyttänyt Ilmavoimien esikunnan vaatimukset, maan ilmailuteollisuudella oli kuitenkin varauksia, sillä malli näytti hyvin samanlaiselta kuin McDonnell Douglas F/A-18 Hornet, jonka kehitys oli jo hyvin pitkällä. P.96-mallissa oli vähän kasvupotentiaalia ja tuotantoon edetessään sillä olisi ollut vähän vientimahdollisuuksia markkinoilla, joissa Hornetilla oli vahva asema. Kuitenkin samanaikainen Länsi-Saksan vaatimus uudesta hävittäjästä oli vuoteen 1979 mennessä johtanut TKF-90-konseptin kehittämiseen. Se oli delta- ja canardisiipinen keinotekoisesti vakautettu malli. Vaikka British Aerospacen (BAe) suunnittelijat hylkäsivät jotkin sen edistyksellisistä ominaisuuksista, kuten moottorin kääntyvät suihkusuuttimet ja siiven jättöreunan ohjausratkaisut, rakenteesta päästiin yksimielisyyteen.

Messerschmitt-Bölkow-Blohm (MBB) ja BAe esittelivät vuonna 1979 hallituksilleen muodollisen ehdotuksen yhteiseurooppalaisesta hävittäjästä. Projekti kulki alkuun nimillä European Collaborative Fighter ja European Combat Fighter (ECF). Dassault liittyi tutkimusta varten lokakuussa 1979 kehitysryhmään, joka tunnettiin tuolloin nimellä European Combat Aircraft, eurooppalainen taistelukone. Koneesta käytettiin samoihin aikoihin ensikertaa Eurofighter-nimeä. Kansallisten prototyyppien kehittäminen jatkui. Ranska tuotti ACX:n. Yhdistynyt kuningaskunta tuotti kaksi mallia, P.106:n, yksimoottorisen P.96:n version, vähän JAS 39 Gripeniä muistuttavan kevyen hävittäjän, ja kaksimoottorisen P.110:n. RAF hylkäsi P.106-konseptin sillä perusteella, että sillä oli puolet kaksimoottorikoneen tehokkuudesta kahden kolmasosan hinnalla. Länsi-Saksa jatkoi TKF-90-konseptin jalostamista. ECA-projekti romahti vuonna 1981 monista syistä mukaan lukien erilaiset vaatimukset: Dassault vaati johtoasemaa suunnittelussa ja britit suosivat RB199:n uutta versiota moottoriksi, kun ranskalaiset halusivat uuden Snecma M88:n.

Projektin kaatumisen takia Panavia-kumppanit MBB, BAe ja Aeritalia käynnistivät Agile Combat Aircraft -ohjelman (suom. ketterä taistelukone, lyh. ACA) huhtikuussa 1982. ACA muistutti hyvin paljon BAe:n P.110:tä deltasiipineen, canardeineen ja kaksoispyrstöineen. Yksi merkittävä ulkoinen ero oli sivulle sijoitettujen moottorin ilmanottoaukkojen siirtäminen koneen alle. ACA:n moottoriksi piti tulla muokattu versio RB199:stä. Saksan ja Italian hallitukset vetäytyivät rahoittamisesta, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeriö suostui rahoittamaan puolet kuluista ja toiset puolet rahoittaisi teollisuus. MBB ja Aeritalia lähtivät mukaan tuottamaan kahta konetta, yhtä Wartonissa ja toista MBB:llä. Toukokuussa 1983 BAe ilmoitti sopimuksesta puolustusministeriön kanssa ACA-demonstraation kehittämisestä ja tuottamisesta koelentokoneohjelmana.

Vuonna 1983 Espanja, Italia, Länsi-Saksa, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta aloittivat tulevaisuuden eurooppalainen hävittäjälentokone (Future European Fighter Aircraft, FEFA) -ohjelman. Koneella piti olla kyky lyhyeen lähtö- ja laskukiitoon (short take off and landing, STOL) sekä näkökantaman ulkopuolelle ulottuvat ilmataistelukyvyt (beyond visual range, BVR). Vuonna 1984 Ranska toisti vaatimuksensa tukialuskykyisestä versiosta ja vaati johtavaa roolia. Italia, Länsi-Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta jättäytyivät pois ohjelmasta ja aloittivat uuden EFA-ohjelman. Elokuun 2. päivänä 1985 Torinossa Italia, Länsi-Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta päättivät jatkaa Eurofighter-projektia. Ranskan painostuksesta huolimatta Espanja liittyi uudelleen Eurofighter-projektiin syyskuun alussa 1985. Ranska vetäytyi projektista virallisesti ajaakseen omaa ACX-projektiaan, josta tuli Dassault Rafale.

Vuoteen 1986 mennessä ohjelman kustannukset olivat nousseet 180 miljoonaan puntaan. Kun EAP-ohjelma alkoi, kustannukset piti jakaa tasan hallituksen ja teollisuuden välillä, mutta Italian ja Länsi-Saksan hallitukset häilyivät sopimuksessa, joten kolmen pääteollisuuskumppanin piti hankkia 100 miljoonaa puntaa estääkseen ohjelmaa päättymästä. Huhtikuussa 1986 BAe:n EAP julkistettiin Wartonissa. Se oli jo osittain myös MBB:n ja Aeritalian rahoittama. Kone teki ensilentonsa 6. elokuuta 1986.

British Aerospace EAP Farnborough Air Show’ssa vuonna 1986.

Eurofighter muistuttaa hyvin paljon EAP:tä. Suunnittelutyö jatkui seuraavat viisi vuotta hyödyntäen EAP:n dataa. Alustavat konemäärävaatimukset olivat: Yhdistynyt kuningaskunta: 250, Saksa 250, Italia 165 ja Espanja 100 konetta. Konetuotannon osuudet jaettiin maiden välillä hankintaodotusten mukaisesti: DASA: 33 %, BAe: 33 %, Aeritalia: 21 % ja Construcciones Aeronáuticas SA (CASA): 13 %.

Müncheniin sijoittunut Eurofighter Jagdflugzeug GmbH perustettiin vuonna 1986 johtamaan projektin kehitystä ja Rolls-Roycen, MTU Aero Enginesin, FiatAvion ja ITP:n liittouma Eurojet Turbo GmbH EJ200 -moottorin kehitystä. Kone tunnettiin Eurofighter EFA:na vuodesta 1980 alkaen, kunnes se nimettiin EF 2000:ksi vuonna 1992.

Vuoteen 1990 mennessä koneen tutkan valinnasta oli tullut suuri kompastuskivi. Espanja, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta tukivat Ferranti Defence Systemsin johtamaa ECR-90:tä, kun taas Länsi-Saksa suosi Hughesin, AEG:n ja GEC-Marconin APG-65-pohjaista MSD2000:ta. Sopimukseen päästiin, kun Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeri Tom King vakuutti Länsi-Saksan puolustusministeri Gerhard Stoltenbergille, että Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus hyväksyy projektin ja antaa GEC:n tytäryhtiön, Marconi Electronic Systemsin ostaa Ferranti Defence Systemsin emoyhtiöltään Ferranti Groupilta, jolla oli sekä taloudellisia että oikeudellisia ongelmia. Sen jälkeen GEC veti tukensa MSD2000:lta.

Viivytykset

Saksojen yhdistymisen aiheuttama taloudellinen taakka sai Helmut Kohlin tekemään vaalilupauksen Eurofighterin perumisesta. Alkuvuoden 1991 Saksan puolustusministeri Volker Rühe yritti vetää Saksan pois projektista ja käyttää Eurofighterin teknologiaa edullisempaan, kevyempään koneeseen. Kehittämiseen oli kuitenkin käytetty jo niin paljon rahaa, niin moni työpaikka riippui projektista ja hallitus oli sitoutunut projektiin niin tiukasti, että Kohl ei pystynyt vetäytymään. "Rühen edeltäjät olivat lukinneet itsensä projektiin itse laatimallaan rangaistusjärjestelmällä."

Royal Air Forcen Typhoon FGR4 Royal International Air Tattoo 2016:n näytöslennolla.

Vuonna 1995 osallistujamaissa syntyi huolta työn oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Jako oli tehty osallistujamaiden tilausten perusteella seuraavasti: Yhdistynyt kuningaskunta 33 %, Saksa 33 %, Italia 21 % ja Espanja 13 %. Mutta Yhdistynyt kuningaskunta leikkasi tilaustaan 250:stä 232:een, Saksa 250:stä 140:een, Italia 165:stä 121:een ja Espanja 100:sta 87:ään. Leikkausten jälkeen työnjaon olisi pitänyt olla 39, 24, 22 ja 15 %, mutta Saksa ei halunnut luopua niin suuresta määrästä työtä. Tammikuussa 1996 Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan pitkien neuvottelujen jälkeen saavutettiin kompromissi, jossa Saksa tilaisi 40 konetta lisää. Työnjako oli 43 % EADS MAS:ille Saksassa ja Espanjassa, 37,5 % BAE Systemsille Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja 19,5 % Alenialle Italiassa.

Seuraava suuri virstanpylväs saavutettiin Farnborough'n ilmailunäyttelyssä syyskuussa 1996, kun Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti projektin rakennusvaiheen rahoituksesta. Marraskuussa 1996 Espanja varmisti tilauksensa, mutta Saksa Viivytti päätöstään. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan pitkän diplomaattisen kädenväännön jälkeen Saksan hallitus järjesti 100 miljoonan Saksan markan väliaikaisen rahoituksen heinäkuussa 1997 voidakseen jatkaa koelentoja. Lisäneuvottelut johtivat Saksan Eurofighter-tilaukseen lokakuussa 1997. Joulukuun 22. päivänä 1997 neljän kumppanimaan puolustusministerit allekirjoittivat Eurofighterin tuotantosopimuksen.

Koelentoja

Eurofighter-prototyypin ensilento tapahtui Baijerissa 27. maaliskuuta 1994. Konetta lensi DASA:n pääkoelentäjä Peter Weger. Kolmen kuukauden mittaiset kylmän ilmaston testit käynnistyivät 9. joulukuuta 2004 Vidselin lentotukikohdassa Ruotsissa Typhoon IPA4:llä. Kokeiden tavoitteena oli todentaa koneen ja sen järjestelmien operatiivinen käyttäytyminen -25 – -31 °C:n lämpötilassa.

Ensimmäisen täysin varustellun toisen tuotantoerän (Tranche 2) IPA7-koneen ensilento tapahtui EADS:in Manchingin lentokentällä 16. tammikuuta 2008.

Royal Air Forcen Eurofighter Typhoon “ZJ910” Kemblen lentoasemalla Englannin Gloucestershiressä.

Koelentokoneet eli Development aircraft (DA)

• DA1 (Saksa) – runko, moottori ja lennonohjausjärjestelmä (Flight Control Software, FCS)
• DA2 (Yhdistynyt kuningaskunta) – FCS eli lennonohjausjärjestelmä
• DA3 (Italia) – Asejärjestelmä
• DA4 (Yhdistynyt kuningaskunta) – Tutka ja avioniikka
• DA5 (Saksa) – Tutka ja avioniikka
• DA6 (Espanja) – Lentorunko
• DA7 (Italia) – Navigaatio, Lentojärjestelmä ja asekiinnikkeet (Navigation, avionics and missile carriage)

Koetuotantokoneet eli Instrumented Production Aircraft (IPA)

• IPA1 (Yhdistynyt kuningaskunta) – Defensive Aids Sub System (DASS)
• IPA2 (Italia) – Ilmasta-Maahan aseistus
• IPA3 (Saksa) – Ilmasta-Ilmaan aseisus
• IPA4 (Espanja) – Ilmasta-Maahan aseistus
• IPA5 (Yhdistynyt kuningaskunta) – Ilmasta-Ilmaan ja Maahan aseistus

Tuotantokoneet eli Series Production Aircraft (SPA)

• RAF Typhoon T1 – koulukone (2-paikkainen malli)
• RAF Typhoon F2 – 1-paikkainen hävittäjä

Hankinta, tuotanto ja kustannukset

Ensimmäinen tuotantosopimus allekirjoitettiin 30. tammikuuta 1998 Eurofighter GmbH:n, Eurojetin ja NETMA:n välillä. Hankintamäärät olivat: Yhdistynyt kuningaskunta 232, Saksa 180, Italia 121 ja Espanja 87. Tuotanto allokoitiin hankintojen mukaan British Aerospacelle 37,42 %, DASA:lle 29,03 %, Aeritalialle 19,52 % ja CASA:lle 14,03 %.

Syyskuun 2. päivänä 1998 pidettiin nimenantoseremonia Englannin Farnborough'ssa. Silloin nimi Typhoon otettiin käyttöön muodollisesti, aluksi vain vientikoneisiin. Nimi jatkoi Panavia Tornadon aloittamaa myrskyteemaa. Saksa tiettävästi vastusti nimeä mahdollisesti sen vuoksi, että Hawker Typhoon oli RAF:n toisessa maailmansodassa käyttämä hävittäjä-pommittaja Saksaa vastaan. Nimeä Spitfire II, kuuluisan brittiläisen toisen maailmansodan hävittäjän, Supermarine Spitfiren mukaan, oli myös harkittu ja hylätty samasta syystä kehitysohjelman alussa. Syyskuussa 1998 allekirjoitettiin sopimus 148:n ensimmäisen tuotantoerän (Tranche 1) koneen valmistamiseksi sekä pitkän läpimenoajan osien hankkimiseksi toisen tuotantoerän (Tranche 2) koneisiin. Maaliskuussa 2008 luovutettiin viimeinen Tranche 1:n kone Saksan ilmavoimille, minkä jälkeen kaikki seuraavat koneet olivat Tranche 2 -standardia. Lokakuun 21. päivänä 2008 luovutettiin neljä vuotta aiemmin tilatut ensimmäiset kaksi 91:stä Tranche 2 -koneesta RAF Coningsbyn lentotukikohdassa.

Lokakuussa 2008 Eurofighter-maat harkitsivat 236 koneen Tranche 3:n jakamista kahteen osaan. Kesäkuussa 2009 RAF:n komentaja Sir Glenn Torpy ehdotti, että RAF:n Typhoon-laivasto voisi koostua 123 hävittäjästä suunnitellun 232:n sijasta. Tarvittavien koneiden vähentämisestä huolimatta Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Gordon Brown vahvisti 14. toukokuuta 2009, että maa tilaa kolmannen tuotantoerän. Sen ensimmäisen osan, 112 koneen Tranche 3A:n sopimus allekirjoitettiin heinäkuun lopulla 2009. Koneet jakaantuivat kumppanimaille seuraavasti: Yhdistynyt kuningaskunta 40, Saksa 31, Italia 21 ja Espanja 20. Prikaatikenraali Chris Bushell sanoi Yhdistyneen kuningaskunnan 40 koneen kokonaan täyttäneen maan velvoitteet projektissa sen aiheuttamien liikakustannusten vuoksi. Tranche 3B:n tilaus ei edennyt.

Eurofighter Typhoon on siitä ainutlaatuinen nykyaikainen taistelukone, että sillä on neljä erillistä kokoonpanolinjaa. Jokainen kumppanimaa kokoaa omat kansalliset koneensa, mutta rakentaa samat osat kaikkien koneisiin mukaan lukien vienti. Premium AEROTEC valmistaa keskirunkoja, EADS CASA oikeita siipiä ja johtoreunan solakoita, BAE Systems eturunkoja canardeineen, ohjaamon kuomuja, lentorangan selkiä, suuntavakaajia ja -peräsimiä, sisempiä flaperoneja ja takarungon osia, ja Leonardo vasempia siipiä, ulompia flaperoneja ja takarungon osia.

Tuotanto on jaettu neljään tuotantoerään, jotka jakavat tuotantoa ja sen rahoitusta eivätkä merkitse suorituskyvyn lisääntymistä tuotantoerien myötä. Tranche 3A perustuu Tranche 2:n viimeisiin koneisiin niihin tehdyin parannuksin. Tranchet on jaettu lisäksi tuotantostandardin ja suorituskyvyn mukaan "blockeiksi" ja rahoituksen tai hankintaerän mukaan "batcheiksi". Toukokuun 25. päivä 2011 valmistui Wartonin tuotantolinjalta sadas kone ZK315.

Odotettu tuotanto

Tranche	Itävalta	Saksa	Italia	Kuwait	Oman	Saudi-Arabia	Espanja	Yhdistynyt kuningaskunta	Qatar	Total
Tranche 1	15	33	28	0	0	0	19	53	0	148
Tranche 2	0	79	47	0	0	48	34	67	0	275
Tranche 3A	0	31	21	28	12	24	20	40	24	200
Total	15	143	96	28	12	72	73	160	24	623

Eurofighter Typhoon

Vuonna 1988 Yhdistyneen kuningaskunnan asevoimien parlamentaarinen valtiosihteeri kertoi alahuoneelle, että eurooppalainen hävittäjälentokone olisi "suuri projekti, joka maksaisi Yhdistyneelle kuningaskunnalle noin seitsemän miljardia puntaa". Pian oli ilmeistä, että realistisempi arvio oli 13 miljardia puntaa, joka koostui 3,3 miljardin punnan kehityskustannuksista ja koneiden 30 miljoonan punnan yksilöhinnasta. Vuoteen 1997 mennessä arvioitu kustannus oli 17 miljardia puntaa, vuoteen 2003 mennessä 20 miljardia puntaa, ja ensimmäisen koneen luovutuspäivä RAF:lle neljä ja puoli vuotta myöhässä. Vuoden 2003 jälkeen puolustusministeriö kieltäytyi julkaisemasta päivitettyjä kustannusarvioita vedoten kaupalliseen arkaluontoisuuteen. Kuitenkin vuonna 2011 kansallinen tilintarkastusvirasto arvioi Yhdistyneen kuningaskunnan "arvioinnin, kehityksen, tuotannon ja päivitysten kustannusten lopulta nousseen 22,9 miljardiin puntaan" ja koko ohjelman kustannukset nousivat 37 miljardiin.

Vuonna 2007 Saksa arvioi järjestelmän (kone, koulutus ja varaosat) hinnaksi 120 miljoonaa euroa ja kertoi sen nousevan. Kesäkuun 17. päivänä 2009 Saksa tilasi 31 Tranche 3A -konetta 2,8 miljardin euron hintaan, josta saadaan järjestelmän hinnaksi 90 miljoonaa euroa koneelta. Yhdistyneen kuningaskunnan julkinen talousvaliokunta raportoi projektin huonosta hoitamisesta, mikä oli nostanut koneen hintaa 75 %. Puolustusministeri Liam Fox vastasi: "Olen päättänyt, että tulevaisuudessa tällaiset projektit johdetaan kunnolla alusta asti, ja olen ilmoittanut uudistuksista, joilla pienennetään laitteiden viivästyksiä ja kustannusten ylityksiä." Espanjan puolustusministeriö asetti Typhoon-projektinsa hinnaksi joulukuuhun 2010 mennessä 11,718 miljardia euroa, kun alkuperäinen arvio oli 9,255 miljardia, mikä merkitsi järjestelmän kustannukseksi 73 koneelta 160 miljoonaa konetta kohti.

Syyskuun 11. päivänä 2008 viiden käyttäjämaan ilmavoimien ja teollisen koelento-ohjelman yhdistetty lentoaika ylitti 50 000 lentotunnin rajan. Maaliskuun 31. päivänä 2009 Eurofighter Typhoon laukaisi ensimmäistä kertaa AMRAAM-ohjuksen tutka passiivimoodissa. Ohjuksen tarvitsema maalidata saatiin toiselta Typhoonilta ja välitettiin MIDS-järjestelmällä (Multi Functional Information Distribution System). Tammikuussa 2011 maailmanlaajuinen Typhoon-laivasto ylitti 100 000 lentotunnin rajan ja vuoden 2013 syyskuussa 200 000 lentotuntia. Heinäkuussa 2016 oli toimitettu 478 konetta 599 tilatusta.

Heinäkuussa 2016 ilmoitettiin kymmenvuotisesta Typhoon Total Availability Enterprise (TyTAN) -tukisopimuksesta RAF:n ja teollisten kumppanien, BAE Systemsin ja Leonardon välillä. TyTAN pyrkii pienentämään Typhoonin käyttökustannuksia 30‒40 prosentilla. Sen pitäisi merkitä ainakin 550 miljoonan punnan säästöjä, jotka BAE Systemsin Military Air & Informationin johtajan Chris Boardmanin mukaan "kierrätetään takaisin ohjelmaan", minkä tuloksena Typhoonin lentotuntihinnan pitäisi "vastata F-16:ta".

Marraskuussa 2018 Typhoon-laivasto ylitti 500 000 lentotunnin rajan. Helmikuussa 2019 Saksa tilasi 33 Typhoonia lisää korvatakseen ikääntyviä Tranche 1:n koneita Maaliskuuhun 2021 mennessä oli tilattu 661 konetta, joista 571 oli toimitettu.

Päivitykset

Vuonna 2000 Yhdistynyt kuningaskunta valitsi MBDA Meteorin Typhooniensa pitkän matkan ilmataisteluaseistukseen asettaen käyttöönoton joulukuuhun 2011. Joulukuussa 2002 Ruotsi, Saksa, Ranska ja Espanja liittyivät brittien 1,2 miljardin punnan sopimukseen Meteorin kehittämiseksi Typhooniin, Saab Gripeniin ja Dassault Rafaleen. Venyneet sopimusneuvottelut siirsivät käyttöönoton elokuuhun 2012, ja se siirtyi vielä lisää, kun Eurofighter ei saanut koekoneita valmiiksi Meteor-kumppaneille. Vuonna 2014 julkaistiin Phase 1 Enhancements -päivityksen jälkimmäinen elementti, joka tunnetaan merkinnästä P1Eb. Se antoi Eurofighterille täyden ilmataistelu- ja ilmasta maahan -kyvyn.

Neljän alkuperäisen kumppanimaan budjettipaineet ovat rajoittaneet päivityksiä. Yksikään kumppanimaista ei varmistanut tilanneensa Tranche 3B-koneita, jotka olisi "optimoitu tulevaisuuden korkeatempoisiin ilmataistelu- ja pommitusoperaatioihin", ja Saksa leikkasi omia tilauksiaan välttääkseen mallia. Lisäksi neljä alkuperäistä kumppanimaata osoittautui haluttomiksi rahoittamaan yhdessä parannuksia, joilla edistettiin koneen ilmasta maahan -kykyä, kun MBDA Storm Shadow -risteilyohjuksen integrointia.

Kuitenkin Yhdistyneen kuningaskunnan RAF:llä oli parannusohjelma, joka tähtäsi pitkän matkan MBDA Meteor -ilmataisteluohjuksen, MBDA Storm Shadow -risteilyohjuksen ja MBDA Brimstone -ilmasta maahan ohjuksen integroimiseksi Eurofighteriin. Ohjelma tunnetaan nimellä Centurion-projekti, jonka tavoitteena oli integroida nämä aseet joulukuuhun 2018 mennessä ennen kuin Panavia Tornado GR4 -koneet poistettaisiin käytöstä alkuvuonna 2019. Lokakuussa 2016 BAE Systems vahvisti, että Centurion-projektin ensimmäinen vaihe oli operatiivisessa arvioinnissa. Huhtikuussa 2017 BAE Systems ilmoitti kuudesta onnistuneesta Meteor-laukaisusta, joihin kuului yksi kaksoislaukaisu.

Meteor-ohjukset tulivat operatiiviseen käyttöön ISIS:in vastaisessa Shader-operaatiossa lokakuussa 2018 Centurion-päivitetyissä Typhooneissa, joiden P2E-päivitys mahdollisti uusina aseina myös Storm Shadow -risteilyohjuksen ja Brimstone II -ilmasta maahan -ohjuksen käytön. Aseiden täysi kyky tulee P3E-päivityksessä. Ensimmäiset Centurion-koneet luovutettiin RAF:lle heinäkuussa 2018. ja ne olivat ensimmäistä kertaa mukana hälytystehtävissä joulukuussa 2018.

Tranche 3 -koneiden elektronisten tuki- ja vastatoimien parannukset ovat keskittyneet häirintäsäteilytehon parantamiseen. Koneen EuroDASS-järjestelmän raportoidaan tarjoavan uusia ominaisuuksia, joihin kuuluvat digitaalivastaanotin, taajuuskaistan laajennus matalille taajuuksille (VHF/UHF) sekä interferometrinen vastaanotin, jossa on äärimmäisen tarkka maantieteellinen paikannus. Häirinnässä EuroDASS keskittyy matalan taajuusalueen häirintään, tehokkaampaan antenniin ja uusiin vastatoimitekniikoihin ohjuksia vastaan, joita tehostaa uusi, passiivinen ohjusvaroitusjärjestelmä koneen aktiivisten laitteiden lisäksi. Viimeisin omasuojajärjestelmän perusta on tuleva AESA-tutka, jonka on määrä korvata nykyinen Captor. Sen mukana tulee kehitysmahdollisuuksia passiivisiin, aktiivisiin ja kybersodankäyntikykyihin. Lisäksi Selex ES on kehittänyt omatoimisen radiotaajuusmuistihäirintälaitteen nimeltä BriteCloud,

BriteCloud.

joka on koneesta laukaistava laite ohjusten tutkahakupäiden ja tulenhallintatutkien harhauttamiseksi. Se on tulossa Typhooniin.

Eurojet yritti löytää rahoitusta testatakseen kääntyviä suihkuputkia. Lisäksi RAF on halunnut kehittää Typhooneihin rungonmyötäiset lisäpolttoainesäiliöt (CFT-säiliöt) vapauttaakseen tilaa aseille siipien alta. Kaikkiin Tranche 3 -koneisiin voidaan asentaa tällaiset säiliöt. Huhtikuun 24. päivänä 2014 BAE Systems ilmoitti tuulitunnelitesteistä CFT-säiliöiden aerodynaamisten ominaisuuksien arvioimiseksi. Säiliöihin mahtuu 1 500 litraa polttoainetta, mikä lisää Typhoonin taistelusädettä 25 % 1 500 meripeninkulmaan (2 778 km).

BAE Systems on kehittänyt Striker II -kypäränäytön, joka parantaa alkuperäisen, nykyisin Eurofighterien käytössä olevan Striker-kypäränäytön kykyjä. Striker II:n näytössä on enemmän värejä ja se siirtyy saumattomasti päiväkäytöstä pimeäkäyttöön ilman tarvetta erillisille yökiikareille. Lisäksi kypärä seuraa ohjaajan pään asentoa pystyen aina näyttämään oikeanlaista informaatiota. Järjestelmä on yhteensopiva kolmiulotteista ääntä käyttävän uhka- ja viestintäjärjestelmän kanssa.

Vuonna 2015 Airbus koelensi Eurofighterin aerodynaamista päivityssarjaa nimeltä Aerodynamic Modification Kit (AMK), joka sisälsi siiven johtoreunan tyven uudelleen muotoilun ja pidennyksen sekä jättöreunan flaperonien pidennyksen. Sillä lisättiin koneen nostokykyä 25 %, mikä lisäsi kaartonopeutta, pienensi kaartosädettä ja paransi nokan osoituskykyä matalilla nopeuksilla ja 45 % suuremmalla kohtauskulmassa kuin standardikoneessa. Eurofighterin Laurie Hilditch sanoi päivitysten lisäävän alisoonista kaartonopeutta 15 % ja parantavan Eurofighterin kaartokyvyn Boeing F/A-18E/F:n ja Lockheed Martin F-16:n tasolle uhraamatta yliääninopeuden ketteryyttä. Eurofighter-projektin saksalainen lentäjä Raffaele Beltrame sanoi: "Käsittelyominaisuudet olivat merkittävästi paremmat tarjoten enemmän liikehtimiskykyä, ketteryyttä ja tarkkuutta operatiivisuutta edustavissa tehtävissä."

Huhtikuussa 2016 Finmeccanica (vuodesta 2017 lähtien Leonardo) demonstroi Italian ilmavoimien Tranche 1 Eurofighter Typhoonin Mode 5 käänteisen omatunnuslaitteen ilmasta maahan -kykyjä. Demonstraatio osoitti, että on mahdollista antaa ohjaajalle kyky erottaa omat ja vihollisen lavetit yksinkertaisesti käyttämällä koneen transponderia. Finmeccanica ilmoitti, että Nato harkitsi järjestelmää lyhyen tai keskipitkän ajan ratkaisuna omien joukkojen ilmasta maahan -tunnistuksessa, millä vältettäisiin omiin kohdistuvat tappiot lähi-ilmatukioperaatioissa.

Huhtikuun 24. päivänä 2018 Airbus ilmoitti tarjouksestaan korvata Saksan Panavia Tornado -laivasto ehdottamalla uutta aseistusta, suorituskykyparannuksia ja lisäkykyjä Eurofighter Typhooniin. Airbusin tarjous oli samanlainen kuin RAF:n Centurion-projekti, jossa siirrettiin Turnadon aseita ja kykyjä Typhooniin. Ilmasta maahan -aseistuksen integrointi aloitettiin Saksan ilmavoimien Typhooneihin osana Odin-projektia. Tornadon korvausohjelmaan kuuluvana osana tarjottiin Kongsbergin JSM -ohjusta meritorjuntaan sekä Taurus -risteilyohjusta, joka on jo osittain integroitu, koska se on saman kokoinen, muotoinen ja painoinen kuin Storm Shadow. Airbus ehdotti myös tutkien havaitsemisjärjestelmän sekä säteilylähteeseen hakeutuvan ohjuksen integrointia ilmapuolustukseen vaikuttamiskyvyn tehostamiseksi. Saksan ilmavoimissa se tehtävä on edelleen Tornadon ECR-versiolla.

Konsortio on innokas käyttämään moottorin kasvupotentiaalia tehostaakseen työntövoimaa noin 15 % sekä parantaakseen polttoainetehokkuutta ja lentomatkaa. Tehokkuus yhdistetään uudelleen muotoiltuihin 1 800 litran lisäpolttoainesäiliöihin. Nykyisissä koneissa on 1 000 litran säiliöt. Muihin muokkauksiin liittyisi vuonna 2014 koelennetty AMK. Eurofighter ilmoittaa pystyvänsä integroimaan amerikkalaisen B61-ydinaseen koneeseen, mutta se vaatii Yhdysvaltain sertifioinnin. Volker Paltzo oli varma, ettei Yhdysvaltain hallitus käyttäisi sertifiointivaatimusta pakottaakseen Saksan valitsemaan amerikkalaisen lavetin. Neljän maan konsortio on suunnitellut Eurofighteriin seuraavan sukupolven elektronisen sodankäynnin laitteistoa.

Marraskuussa 2019 Airbus ehdotti koneeseen ilmapuolustukseen vaikuttamiskykyä (SEAD), joka saavutettaisiin kahdella siipiripustimiin kiinnitettävällä häirintäsäiliöllä ja kahdella siipien kärkeen asennetulla säteilynpaikannusjärjestelmällä. Eurofighter ECR-koneen kuormaan kuuluisi lisäksi olisi neljä MBDA Meteor ja kaksi IRIS-T-ilmataisteluohjusta sekä kuusi SPEAR-EW-häirintäohjusta kolmen lisäpolttoainesäiliön lisäksi.

5. marraskuuta 2020 Saksan hallitus hyväksyi 38:n ilmasta maahan -kykyisen Eurofighter Tranche 4 -koneen tilauksen korvaamaan Saksan ilmavoimien Tranche 1 -koneet.

Korvaaja

Saksa korvaa Eurofighterin Uuden sukupolven hävittäjällä (New Generation Fighter, NGF), jonka se kehittää yhdessä Ranskan ja Espanjan kanssa. BAE Systemsin Tempestiä kaavaillaan Typhoonin korvaajaksi Yhdistyneen kuningaskunnan Kuninkaallisissa ilmavoimissa ja Italian ilmavoimissa.

Suunnittelu

Lentoranka

Typhoon on hyvin ketterä lentokone sekä ylisoonisilla että matalilla nopeuksilla. Siinä on nelinkertainen fly-by-wire-ohjausjärjestelmä, joka antaa keinotekoisen vakauden, koska käsivarainen ohjaus ei pystyisi kompensoimaan sisäänrakennettua epävakautta. Fly-by-wire-järjestelmää kuvataan huolettomaksi, koska se estää ohjaajaa ylittämästä sallittua liikehtimisen rajakäyrää. Kallistumista hallitaan pääosin siipien elevoneilla, nyökkäämistä etusiivillä ja elevoneilla ja kääntymistä sivuperäsimellä. Ohjainpintoja liikuttaa kaksi toisistaan riippumatonta hydraulijärjestelmää, jotka hoitavat myös laskutelineitä, pyöräjarruja ja ohjaamon kuomua. Hydraulijärjestelmässä on 28 MPa:n pumput.

Typhoonin rakenne on kevyt muodostuen 82-prosenttisesti komposiiteista (70 % hiilikuitua ja 12 % lujitettua lasikuitua). Lentorangan arvioitu elinkaari on 6 000 tuntia, mutta sallittu elinkaari 3 000 tuntia.

Tutkaheijastus

Vaikka Typhoon ei ole nimetty häivehävittäjäksi, on sen tutkapoikkipinta-alaa pienennetty etenkin etusektorista. Esimerkiksi moottorien ilmanottoaukot kätkevät moottorin etuosan tutkasäteiltä. Monet tärkeät, potentiaaliset tutkassa näkyvät kohteet, kuten siipi, etusiivet ja suuntavakaajan johtoreuna on kaarrettu voimakkaasti, jotta ne heijastaisivat tutkasäteilyä pois etusektorista. Jotkin aseet asennetaan osittain upotettuina koneeseen, mikä osittain suojaa niitä tutkasäteiltä. Pääosin EADS/DASA:n kehittämät tutkasäteilyä absorboivat materiaalit peittävät merkittävimpiä heijastimia, kuten siiven johtoreunoja ja niiden laajennuksia, moottorin ilmanoton reunoja ja sisäpintoja sekä sivuperäsimen aluetta.

Valmistajat ovat testanneet Eurofighterin varhaisia prototyyppejä 1990 alkupuolelta asti optimoidakseen matalan havaittavuuden ominaisuuksia. DA4-prototyypin testauksissa BAE:n Wartonin tuotantolaitoksilla mitattiin koneen tutkapoikkipinta-alaa ja tutkittiin erilaisten tutkaheijastusta vähentävien päällysteiden ja komposiittien vaikutuksia. Toinen tekijä, jolla pienennetään havaituksi tulemisen todennäköisyyttä, on passiivisten antureiden käyttö (PIRATE IRST), mikä minimoi elektronisia päästöjä. Etusiivillä on yleisesti huonot häiveominaisuudet, mutta Typhoonin lennonhallintajärjestelmä on suunniteltu pitämään etusiivet sellaisessa kulmassa, jossa niillä on pienin tutkapoikkipinta-ala.

Ohjaamo

HMSS-kypäränäyttö.

Typhoonissa on lasiohjaamo ilman yhtään perinteistä mittaria. Se sisältää kolme täysvärillistä MHDD-monitoiminäyttöä, joiden sisältöä voi ohjailla näppäimillä, osoittimella ja äänellä, laajakuvaheijastusnäytön lämpökameroineen, ääni- ja HOTAS-ohjaimet, HMSS-kypäränäyttöjärjestelmän, MIDS-radiojärjestelmän, manuaalisen MDEF-datansyöttölaitteen ja täysin integroidun varoitusjärjestelmän DWP-paneeleineen. Ohjaamoon noustaan rungosta, ohjaamon alapuolelta, vasemmalta puolelta avattavilla tikkailla tai ulkoisilla tikkailla.

Ohjaamo on suunniteltu paljolti ohjaajan tarpeiden mukaan. Sijoittelu ja toiminnat luotiin sotilaslentäjiltä ja testauksista saadun palautteen ja arvioiden perusteella. Konetta hallitaan ohjainsauvalla ja vasemman käden kaasulla, jotka on suunniteltu vähentämään ohjaajan työtaakkaa. Hätäpelastautumista varten on Martin-Baker Mk.16A -heittoistuin, joka irtoaa kuomun ohessa kahdella rakettimoottorilla. Jalat kokonaan peittävät standardin mukaiset G-housut suojaavat G-voimilta aina 9 G:hen asti. Saksan ja Itävallan ilmavoimien lentäjät käyttävät hydrostaattista Libelle Multi G Plus -G-pukua, joka suojaa myös käsivarsia ja antaa teoreettisesti kattavamman G-voimien sietokyvyn.

Ohjaajan disorientaatiotilanteessa lennonhallintajärjestelmä mahdollistaa nopean ja automaattisen palautuksen napin painalluksella. Silloin lennonhallintajärjestelmä ottaa moottorin ja ohjainten täyden hallinnan ja suoristaa koneen automaattisesti vaakalentoon hienoiseen nousuun 300 solmun nopeudella, kunnes ohjaaja on valmis palauttamaan koneen hallinnan itselleen. Koneessa on myös automaattinen ALSR-palautusjärjestelmä liian matalasta lentonopeudesta, mikä estää konetta poistumasta hallitusta lennosta hyvin matalilla lentonopeuksilla ja suurilla kohtauskulmilla. Lennonhallintajärjestelmä pystyy havaitsemaan matalan lentonopeuden ja antamaan kuultavan ja näkyvän varoituksen ohjaamossa. Se antaa ohjaajalle riittävästi aikaa reagoida ja palauttaa kone turvalliseen lentoon manuaalisesti. Jos ohjaaja ei reagoi tai ei välitä varoituksesta, ALSR ottaa koneen hallintaan, valitsee moottorin tehon ja palauttaa koneen turvalliseen lentotilaan. Koneen asennosta riippuen lennonhallintajärjestelmä käyttää ALSR:n työntö-, veto- tai kaartotilaa.

Typhoonin DVI-puheohjausjärjestelmä käyttää Smiths Aerospacen (nykyisin GE Aviation Systems) ja Computing Devicesin (nykyisin General Dynamics UK) SRM-puheentunnistusmodulia. Se oli ensimmäinen tuotanto-DVI-järjestelmä sotilaskoneen ohjaamossa. Se tarjoaa ohjaajalle komentoja 26 ei-kriittiseen ohjaamon toimintoon vähentäen ohjaajan työtaakkaa, lisäten lentoturvallisuutta ja laajentaen tehtäväkykyjä. Merkittävä askel DVI:n kehityksessä otettiin vuonna 1987, kun Texas Instruments sai valmiiksi TMS-320-C30- digitaalisen signaaliprosessorin, joka mahdollisti järjestelmän pienentämisen ja yksinkertaistamisen. Typhoonin DVI-projekti aloitettiin heinäkuussa 1997 BAE Systemsin Wartonin tuotantolaitosten ohjaamosimulaattorissa.

DVI-järjestelmä on puhujaspesifinen vaatien jokaista ohjaajaa luomaan mallineen. Sitä ei käytetä turvallisuuteen tai aseisiin liittyviin tehtäviin, kuten laskutelineiden laskemiseen tai aseiden laukaisuun, vaan monenlaisiin ohjaamon toimintoihin. Äänikomennot varmistetaan nähtävällä tai kuultavalla palautteella ja ne vähentävät ohjaajan työtaakkaa. Kaikki toiminnot voidaan tehdä myös käsin. Espanjan EADS Defence and Security on tehnyt myös DVI-moduulia, joka muun muassa ei vaadi mallinetta puheen tunnistukseen, vaan tunnistaa äänen yleisten tietopankkien (esim. brittienglanti, amerikanenglanti jne.) perusteella.

Avioniikka

Typhoonissa on sekä GPS- että inertianavigointijärjestelmä. Laskeutumiseen huonossa säässä voidaan käyttää mittarilähestymisjärjestelmää. Koneessa on myös tehostettu maan lähestymisvaroitusjärjestelmä, joka perustuu Panavia Tornadoissa käytettyyn TERPROM-järjestelmään. MIDS-radiojärjestelmä tarjoaa Link-16-datalinkin.

Kone käyttää automaattiseen uhkien tunnistukseen ja niiltä suojautumiseen Praetorian (entinen EuroDASS) -järjestelmää. Se toimii sekä ilma- että pintauhkia vastaan, priorisoi ne ja voi vastata useisiin uhkiin samanaikaisesti. Uhkien tunnistamismenetelmiin kuuluu tutka- (RWR), ohjus- (MWS) ja laservaroitin (LWR), joka on vain RAF:n Typhooneissa. Vastatoimet koostuvat silpusta, soihduista ja elektronisista vastatoimista (ECM) sekä hinattavasta houkuttimesta (TRD). ECM ja MWS koostuvat 16 antennijärjestelmästä ja 10 suojakuvusta.

Praetorian DASS: 1) laservaroittimet, 2) soihtuheittimet, 3) silpunheittimet, 4) ohjusvaroittimet, 5) hinattavien valemaalien säiliöt, 6) valemaalihinate.

Perinteisesti jokaista koneen anturia on käsitelty erillisenä informaation lähteenä. Se voi kuitenkin johtaa ristiriitaisiin tieoihin ja rajoittaa järjestelmien automaatiota lisäten ohjaajan työtaakkaa. Sen vuoksi Typhoonissa käytetään anturifuusiotekniikkaa, joka yhdistää kaikki datalähteet AIS-järjestelmän kautta (Attack and Identification System). AIS yhdistää kaikki koneen antureiden havaitseman informaation MIDS:in kautta ulkopuolelta, kuten tutkavalvontakoneesta tai toisesta hävittäjästä välitettyyn tietoon. AIS integroi myös muut hyökkäykselliset ja puolustukselliset järjestelmät, kuten Praetorian (DASS), navigointi, aseistuksen hallinta- ja viestintäjärjestelmä. Fyysisesti AIS koostuu kahdesta erillisestä yksiköstä: hyökkäystietokoneesta (AC) ja navigointitietokoneesta (NC), jotka liittyvät muihin pääjärjestelmiin STANAG 3910 -väylällä. AC ja NC ovat identtiset, modulaariset yksiköt, jotka koostuvat Motorola 68020 -suorittimista, 68882 Maths -prosessoreista sekä useista räätälöidyistä RISC-pohjaisista prosessoreista.

Yksi tiedonlähde vähentää ohjaajan työtaakkaa, kun poistetaan mahdollisen ristiriitaisen datan tarkistustarve, parannetaan tilannetietoisuutta ja lisätään järjestelmien automaatiota. AIS:in pitäisi käytännössä tunnistaa maalit yli 150 meripeninkulman etäisyydeltä ja priorisoida ne yli 100 meripeninkulman päästä. Lisäksi AIS:illa on kyky hallita automaattisesti koneen päästöjä (säteilyä). Sen pitäisi rajoittaa Typhoonin havaittavuutta vastustajan koneista, mikä edelleen vähentää ohjaajan työtaakkaa.

Vuonna 2017 RAF:n Typhoon osoitti yhteistoimintakykyä MADL-datalinkkiä käyttäneen Lockheed Martin F-35B:n kanssa kaksiviikkoisessa kokeessa nimeltä Babel Fish III Mojaven autiomaassa. Se saavutettiin kääntämällä MADL-viestit Link-16-muotoon, mikä mahdollisti F-35:n kommunikoinnin suoraan Typhoonin kanssa.

Tutka ja sensorit

CAPTOR M -tutka

Euroradar Captor on Eurofighter Typhooniin suunniteltu mekaanisesti keilaava monimoodinen pulssi-Doppler-tutka. Eurofighter käyttää automaattista säteilynhallintaa (EMCON) vähentääkseen Captor-tutkan sähkömagneettisia päästöjä. Tutkassa on kolme toimintakanavaa, joista yksi on tarkoitettu häirinnän luokitteluun ja tukahduttamiseen. Tutkaohjelmiston päivitykset ovat parantaneet Captor-M:n ilmasta ilmaan -kykyä.

CAPTOR-E AESA -tutka

Captor-E on aktiivinen, sähköisesti keilaava versio alkuperäisestä Captor-tutkasta, ns. AESA-tutka. Sen on kehittänyt EuroRADAR-konsortio, jota johtaa Selex ES. AESA-päivityksen mukana tuleva synteettisen apertuurin tutka antaa Typhoonille kyvyn joka sään ilmasta maahan -toimintaan ja paljon nykyistä paremman häirinnänsietokyvyn.

CAPTOR-E.

Tutkan säteilijä on kääntyvä, mikä antaa sille RAF:n vaatimuksiin kuuluvan laajemman näkökentän kuin kiinteä säteilijä, jonka näkökenttä rajoittuu 120 asteeseen pysty- ja vaakasuunnassa. Korea Timesin nimettömänä mainitseman EADS:in tutka-asiantuntijan mukaan Captor-E pystyy havaitsemaan Lockheed Martin F-35:n arviolta 59 km:n päästä.

Toukokuussa 2007 Eurofighter DA 5 teki ensilennon Captor-E-demonstraation kanssa. Kesäkuussa 2011 kumppanimaat sopivat rahoittaa Captor-E-tutkan kehittämisen. Tutka suunniteltiin silloin otettavaksi käyttöön vuonna 2015. Kesäkuussa 2013 Selex ES:n Chris Bushell varoitti, että jättäminen investoimatta AESA-tutkaan vaarantaa konetyypin viennin. Marraskuussa BAE Systems ilmoitti, että työ tutkan parissa jatkuu.

Helmikuussa 2014 Eurofighter lensi ensimmäistä kertaa varsinaisen Captor-E-tutkan kanssa ja tutkan koelennot alkoivat heinäkuussa. Vuoden 2014 Farnborough'n lentonäytöksessä Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeriö ilmoitti tehneensä BAE Systemsin kanssa 72 miljoonan punnan sopimuksen AESA-tutkan prototyypin kansallista testaamista varten. Marraskuussa 2014 EuroRadar teki miljardin punnan sopimuksen Captor-E:n päivittämisestä. Tutkan piti tulla käyttöön Tranche 2- ja 3 -koneisiin vuosina 2016‒17, mutta mikään kumppanimaa ei tehnyt siitä tilauksia. Näin ollen Kuwaitista tulee ensimmäinen Captor-E:n käyttäjämaa, sen tilattua AESA-tutkalla varustettuja Eurofightereja huhtikuussa 2016. Tranche 3 Eurofightereihin tarvitaan mekaanisia, sähköisiä ja jäähdytykseen liittyviä parannuksia tutkan käyttämiseksi. Saksa on ilmoittanut aikomuksestaan integroida Captor-E Eurofightereihinsa vuodesta 2022 lähtien.

AESA-tutkaohjelma Eurofighteria varten on jaettu kolmeksi European Common Radar System (ECRS) -versioksi: Mk 0 on peruslinjan Captor-E-malli, joka asennetaan Kuwaitin ja Qatarin tilaamiin koneisiin, Mk 1:stä tulee Hensoldtin ja Indran kehittämä malli Saksan ja Espanjan koneisiin ja elektronisen sodankäynnin kykyjä sisältävää Mk 2:ta kehittävät Leonardo ja BAE Systems Royal Air Forcen käyttöön. ECRS-tutkia on tarkoitus asentaa Tranche 3:een tai sitä uudempiin koneisiin, mutta Royal Air Force saattaa myöhemmin asentaa sen myös Tranche 2 -koneisiin. Italia ei ole vielä tehnyt päätöstä Eurofighteriensa AESA-tutkapäivityksestä.

IRST

Passive Infra-Red Airborne Track Equipment (PIRATE) -infrapunamaalinosoitusjärjestelmä sijaitsee ohjaamon etupuolella oikealla. Selex ES oli järjestelmän pääsopimuskumppani yhdessä Thales Optronicsin ja Espanjan Tecnobitin kanssa. Ne muodostivat Eurofirst-konsortion järjestelmän suunnittelua ja kehittämistä varten. PIRATE on asennettu Eurofightereihin Tranche 1 Block 5 -koneista lähtien. Ensimmäinen PIRATE:lla varustettu kone luovutettiin Italian ilmavoimille elokuussa 2007. Lisää maalinosoituskykyä saadaan maalinosoitussäiliöillä, kuten LITENING.

PIRATE toimii kahdella infrapuna-aallonpituusalueella, 3‒5:een ja 8‒11:een mikrometriä. Ilmasta ilmaan -roolissa se toimii passiivisena maalinetsintä- ja -seurantalaitteena. Ilmasta pintaan -roolissa se toimii maalintunnistajana ja -osoittajana. Superjäähdytettynä anturijärjestelmä voi havaita pienimmätkin lämpötilanvaihtelut pitkältä matkalta. Vaikka tarkkoja etäisyyksiä ei ole julkaistu, ylärajana pidetään 80:tä meripeninkulmaa tyypillisen etäisyyden ollessa 30‒50 meripeninkulmaa. Siitä on apua myös navigoinnissa ja laskeutumisessa. PIRATE on yhdistetty ohjaajan kypäränäyttöön. Sen avulla havaitsee sekä suihkumoottorien suihkuvirtaukset että kitkan aiheuttaman koneen pinnan kuumenemisen. Prosessointitekniikka parantaa vielä kuvaa, jolloin maaleista saadaan lähes korkearesoluutiokuvia. Kuva voidaan ohjata mille tahansa monitoiminäytölle tai sekä kypärä- että heijastusnäytölle.

Infrapuna-anturi on kiinteästi asennettu. Korkeintaan 200:aa maalia voidaan seurata samanaikaisesti. Järjestelmän tiloja ovat monimaaliseuranta (MTT), yhden maalin seuranta (STT), yhden maalin seuranta ja tunnistus (STTI), määrätyn sektorin keilaaminen ja keilaaminen esimerkiksi suunnistusjärjestelmän apuna tai muusta lähteestä, kuten tutkavalvontakoneesta välitetyn datan ohjaamana. Kun maali löytyy, PIRATE osoittaa sen automaattisesti ja vaihtaa STT-moodiin.

Kun maali on tunnistettu, PIRATE:a voidaan käyttää siihen varustetun lyhyen kantaman ilmataisteluohjuksen ohjaamiseen. Lisäksi sen dataa voidaan käyttää tehostamaan CAPTOR:ia tai ulkopuolelta AIS:in kautta tullutta anturitietoa. Tämän pitäisi tehdä mahdolliseksi, että Eurofighter voisi hyökätä maalejaan vastaan myös voimakkaissa elektronisten vastatoimien ympäristössä. PIRATE:ssa on passiivinen etäisyysmittauskyky, joskin järjestelmä on rajallinen passiivisten laukaisuarvojen antamisessa, koska siinä ei ole laser-etsintä.

Moottorit

Eurofighter Typhoonissa on kaksi Eurojet EJ200 -moottoria, jotka kumpikin tuottavat 60 kN tehoa, jälkipoltolla yli 90 kN.

EJ200-moottorin suihkuputki ja -suutin.

Sota-asetuksilla työntövoima lisääntyy 15 % 69 kN:iin moottoria kohti jälkipolton työntövoiman lisääntyessä 5 % 95 kN:iin moottoria kohti. Hetkellisesti saadaan moottorista jopa 102 kN vahingoittamatta sitä. EJ200-moottorissa yhdistyvät neljän eurooppalaisyrityksen johtavat teknologiat, edistyksellinen digitaalinen hallinta- ja valvontajärjestelmä, pitkäjänteiset puhaltimen siivet, yksikideseoksista valmistetut turbiinin siivet, supistuvat/avautuvat suihkusuuttimet, monitehtäväkyky, supercruise-suorituskyky, matala polttoaineenkulutus, matalat käyttökustannukset, modulaarirakenne ja merkittävä kehityspotentiaali.

Typhoon pystyy yliääninopeuteen ilman jälkipoltinta (supercruise-kyky). Air Forces Monthly ilmoittaa RAF:n FGR4-monitoimiversiolle suurimmaksi supercruise-nopeudeksi 1,1 M. Valmistajan mukaan Typhoon pystyy supercruise-nopeuteen 1,5 M. Kuten F-22, Eurofighter voi laukaista aseita supercruise-nopeudesta kasvattaakseen niiden kantamaa. Marraskuussa 2020 EJ200 moottorien ilmoitetaan ylittäneen miljoonan käyttötunnin rajan.

EJ200-moottorin työntövoimassa on 30 %:n kasvupotentiaali ja moottori voidaan varustaa kääntyvillä suihkusuuttimilla, joita Eurofighter ja Eurojet-konsortio ovat kehittäneet ja testanneet aktiivisesti pääasiassa vientiä varten, mutta myös konelaivaston tulevaisuuden päivityksiä silmällä pitäen. Kääntyvät suihkuputket voivat vähentää polttoaineen kulutusta tyypillisellä Typhoonin tehtävällä jopa 5 %, lisätä supercruisen työntövoimaa 7 % ja lähtötyöntövoimaa 2 %.

Eurojet TURBO GmbH:n pääjohtaja Clemens Linden sanoi vuoden 2018 Farnborough International Air Show'ssa, että 15 %:n työntövoiman lisäys mahdollistaisi raskaasti kuormatun koneen toiminnan taistelutilassa kuin sileän koneen nykyään. Teknologian lisäys lisää myös koneen lentoaikaa yhdellä tankkauksella. Lisätyöntövoiman saavuttamiseksi lisätään ilman virtausta, korkea- ja matalapainekompressorien painesuhteita ja käytetään korkeampia turbiinien lämpötiloja käyttäen viimeisimmän sukupolven yksikidemateriaaleja turbiinin siivissä. Suuremmalla aerodynaamisella tehokkuudella saavutamme matalamman polttoaineen kulutuksen. Kolmas kehitysalue on suihkusuutin, joka päivitettäisiin kaksiparametrisellä versiolla, joka mahdollistaa riippumattoman ja optimoidun virtauksen kaikissa lentotiloissa ja vähentää polttoaineen kulutusta.

Suorituskyky

Maaliskuussa 2005 Yhdysvaltain asevoimien silloinen komentaja, kenraali John P. Jumper, joka oli silloin ainoa ihminen, joka oli lentänyt sekä Typhoonia että Raptoria, kertoi Air Force Print Newsille näistä kahdesta koneesta: "Eurofighter on sekä ketterä että edistyksellinen, mutta sitä on silti vaikea verrata F-22 Raptoriin. Ne ovat alun alkaenkin erilaisia koneita. Se on kuin pyydettäisiin vertaamaan NASCAR-autoa Formula 1 -autoon. Ne ovat molemmat jännittäviä eri tavoin, mutta ne on suunniteltu eri suorituskyvyn tasoille. Mitä tulee ohjauksen sujuvuuteen ja mahdollisuuteen vetää (ja ylläpitää korkeita G-voimia) Eurofighter on hyvin vaikuttava. Siihen se suunniteltiin, erityisesti lentämäni versio avioniikkoineen, värillisine ja liikkuvine karttanäyttöineen jne., kaikki on ehdottomasti kärkipäätä. Koneen liikehtimiskyky kaartotaistelussa oli myös hyvin vaikuttava."

Vuonna 2005 Singaporen arvioinnissa Typhoon voitti kaikki kolme taistelutestiä mukaan lukien sen, jossa yksi Typhoon voitti kolme Singaporen kuninkaallisten ilmavoimien F-16:ta, ja vei loppuun luotettavasti kaikki suunnitellut koelennot. Heinäkuussa 2009 kuninkaallisten ilmavoimien entinen komentaja, kenraali Glenn Torpy sanoi, että Eurofighter Typhoon on erinomainen lentokone ja kuninkaallisten ilmavoimien selkäranka JSF:n kanssa.

Heinäkuussa 2007 Intian ilmavoimien Suhoi Su-30MKI -hävittäjät osallistuivat Indra-Dhanush-harjoitukseen ensimmäistä kertaa Kuninkaallisten ilmavoimien Typhoonien kanssa. Intian ilmavoimat ei sallinut Su-30MKI:n tutkan käyttöä harjoituksessa suojellakseen erittäin salaista venäläistä N011M Bars -tutkaa, mutta intialaislentäjät olivat vaikuttuneita Typhoonien ketteryydestä.

Vuonna 2015 Intian ilmavoimien Suhoi Su-30MKI -hävittäjät osallistuivat jälleen Indra-Dhanush-harjoitukseen Kuninkaallisten ilmavoimien Typhoonien kanssa. Harjoituksen lopussa Intian ilmavoimat väitti voittaneensa Kuninkaalliset ilmavoimat 12‒0. Se oli kuitenkin hurjan epätarkka arvio ja Independentin mukaan selvästi suunnattu kotiyleisölle. Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeriö tiedotti, että "kuten odottaa saattaa, edistyksellisiä sotilaallisia kykyjä käytetään harvoin niiden mahdollisuuksien rajoilla, erityisesti kun harjoitellaan toisen valtion lentokoneita vastaan. Tämä harjoitus ei ollut poikkeus Typhooneille".

Aseistus

Typhoon on monitoimihävittäjä, jonka ilmasta maahan -kykyjä kehitetään yhä. Kykyjen puuttumisen on arveltu olleen syynä Typhoonin putoamiseen Singaporen hävittäjäkilpailusta vuonna 2005. Sihen aikaan väitettiin, että Singapore oli huolissaan toimitusaikataulusta ja Eurofighterin kumppanimaiden kyvystä rahoittaa vaadittavat suorituskyvyt. Tranche 1:n koneet pystyivät pudottamaan maaleihin laser-ohjattuja pommeja ulkopuolisella maalinosoituksella, mutta odotettavissa ollut Typhoonien komennus Afganistaniin tarkoitti, että Yhdistynyt kuningaskunta tarvitsi itsenäisen pommituskyvyn ennen muita kumppanimaita. Heinäkuun 20. päivänä 2006 allekirjoitettiin 73 miljoonan punnan sopimus Change Proposal 193:sta (CP193), jotta RAF:n Tranche 1 Block 5:n koneisiin voitiin integroida ilmasta maahan kyky käyttäen GBU-16 Paveway II ja Rafael/Ultra Electronics Litening III -lasermaalinosoitussäiliötä. RAF nimitti päivitetyt koneet Typhoon FGR4:iksi.

Sama kyky lisättiin Tranche 2:n koneisiin pääkehityspolulla osana Phase 1 Enhancement (P1E) -päivitystä. P1Ea (SRP10) tuli operatiiviseen käyttöön alkuvuonna 2013, jolloin pintamaaleihin voitiin hyökätä Paveway IV- ja EGBU-16-täsmäpommeilla sekä tykillä. P1Eb (SRP12) lisäsi GBU-10 Paveway II-, GBU-16 Paveway II- ja Paveway IV -GPS-pommien täyden integraation ja uuden reaaliaikaisen käyttöjärjestelmän, joka mahdollisti samanaikaisen hyökkäyksen moneen maaliin. Tämä uusi järjestelmä muodosti perustan seuraaville aseintegroinneille P2E:ssä. Storm Shadow- ja KEPD 350 Taurus -risteilyohjusten sekä pitkän matkan MBDA Meteor -ilmataisteluohjuksen koelennot vietiin päätökseen tammikuussa 2016. Storm Shadow ja Meteor ovat osa P2E-ohjelmaa, joka lisäsi Typhoonin asevaikutuksen ulottuvuutta. Ne otettiin operatiiviseen käyttöön vuonna 2018. MBDA Brimstone -ilmasta maahan ohjus kuuluu P3E-päivitykseen, jonka koelento-ohjelma vietiin loppuun heinäkuussa 2017. Typhoonit lensivät ensimmäisen operatiivisen tehtävän ISIS:tä vastaan Brimstoneilla aseistettuina 30. tammikuuta 2019.

Saksan Eurofighterit voivat kantaa neljä 450 kilogramman GBU-48-täsmäpommia.

Meritorjuntakyvyn suhteen Typhoon voi teoreettisesti kantaa nykyisiä ja tulossa olevia meritorjuntaohjuksia, mutta mitään niistä ei ole integroitu koneeseen. Eurofighter on tutkinut Boeing Harpoon-, MBDA Marte ER- ja Sea Brimstone -ohjusten integrointia, joista Marte ER integroidaan koneeseen. Typhoon pystyy kantamaan kummankin siiven alla kaksi RBS-15- tai kolme Marte ER -ohjusta.

Täsmäpommien ja ohjusten lisäksi Typhoonin aseistukseen kuuluu sitä varten kehitetty versio 27 millimetrin Mauser BK-27 -tykistä, joka kehitettiin alun perin Panavia Tornadoa varten. Se on yksiputkinen, sähköisesti laukaistava, kaasutoiminen revolverityyppinen tykki, jossa on linkitön ammusten syöttö. Tulinopeus on 1 700 laukausta minuutissa. Vuonna 1999 valmistaja ehdotti kustannusten säästämiseksi tykkiaseistuksen rajaamisen vain 53:een Batch 1:n koneeseen, jotka menivät RAF:lle, mutta päätös kumottiin vuonna 2006.

Operatiivinen historia

Espanjan ilmavoimat (Ejército del Aire)

Pääartikkeli: C.16 Typhoon

Ensimmäinen Espanjan tuotantolinjalta valmistunut Eurofighter Tifón (ST001 CE.16-01) teki ensilentonsa 17.2.2003 Getafen lentotukikohdasta. Espanjan ilmavoimat asettivat Eurofighterinsa valmiustehtäviin heinäkuussa 2008.

Harjoituslennolla Virossa lähellä Otepäätä Espanjan ilmavoimien Eurofighter laukaisi vahingossa AIM-120 AMRAAM -ohjuksen 7.8.2018. Ohjus ei aiheuttanut vahinkoa, mutta koska mitään ohjuksen osia edes löytynyt 10 päivää kestäneissä etsinnöissä, ohjuksen tila on tuntematon, ja se voi siksi aiheuttaa vaaraa, jos se on yhä räjähtämättömänä maassa. Ohjaajaa rangaistiin huolimattomuudesta, mutta hän sai vain minimirangaistuksen salassa pidettyjen lieventävien asianhaarojen takia.

Italian ilmavoimat (Aeronautica Militare)

Italian ilmavoimien Eurofighter.

Italian ilmavoimien Eurofighter F-2000A:t saavuttivat alustavan operatiivisen kyvyn 16.12.2005. Ne otettiin osaksi ilmapuolustusta Grosseton lentotukikohdassa ja asetettiin välittömästi valmiustehtävään.

Heinäkuun 17. päivänä 2009 F-2000A-koneet alkoivat vartioida Albanian ilmatilaa, ja 29.3.2011 ne alkoivat lentää Naton Unified Protector -operaation suojatehtäviä Libyassa.

Tammi-elokuussa 2015 neljä F-2000A-konetta oli sijoitettuna Pohjois-Liettuan Šiauliain lentotukikohtaan osaksi Naton Baltian ilmatilan vartiointitehtävää.

Itävallan ilmavoimat (Luftstreitkräfte)

Vuonna 2002 Itävalta valitsi Eurofighterin uudeksi hävittäjäkoneeksi sen voitettua hankintakilpailussa F-16:n ja Gripenin. Heinäkuun 1. päivänä 2003 Itävallan hallitus päätti 18 Eurofighterin hankinnasta, mutta kesäkuussa 2007 hankintamäärä vähennettiin 15:een. Ensimmäinen kone (7L-WA) luovutettiin 12.7.2007 Zeltwegin lentotukikohdassa ja otettiin virallisesti Itävallan ilmavoimien käyttöön. Vuonna 2008 Itävallan liittovaltion tarkastusvirasto laski, että alkuperäisen sopimuksen mukaisen 18:n Tranche 2 -hävittäjän 109 miljoonan euron yksikköhinnalla Itävalta maksoi 114 miljoonaa euroa koneelta 15 käytetystä Tranche 1 -koneesta. Heinäkuussa 2008 Itävallan ilmavoimat otti Eurofighterit valmiustehtäviin. Vuoden loppuun mennessä ne olivat saaneet 73 tehtävää.

Lokakuuhun 2013 mennessä Itävallan Eurofighterit päivitettiin uusimpaan Tranche 1 -standardiin. Vuonna 2014 ilmavoimien 15 hävittäjään oli budjettirajoitusten vuoksi vain 12 ohjaajaa.

Itävallan syyttäjäviranomaiset tutkivat väitteitä, joiden mukaan lobbarit olivat saaneet 100 miljoonaa euroa vaikuttaakseen alkuperäiseen hankintapäätökseen Eurofighterin hyväksi. Helmikuussa 2017 Itävallan puolustusministeri Hans Peter Doskozil syytti Airbusia vilpillisyydestä tutkinnan jälkeen, joka väitetysti paljasti Eurofighter-hävittäjätilaukseen liittyvän korruption.

Heinäkuussa 2017 Itävallan puolustusministeriö ilmoitti korvaavansa kaikki Eurofighter-hävittäjänsä vuoteen 2020 mennessä. Ministeriön ilmoituksen mukaan Typhoonien käyttö yli niiden 30 vuoden elinkaaren maksaisi noin 5 miljardia euroa, josta suurin osa olisi ylläpitokuluja. Vertailun vuoksi arvioitiin, että uusien 15:n yksi- ja kolmen kaksipaikkaisen hävittäjän hankinnassa säästettäisiin samassa ajassa 2 miljardia euroa. Itävalta suunnittelee tutkivansa hankintaa tai vuokraamista ilman pitkää ja kallista kilpailuttamisprosessia. Mahdollisiin korvaajiin kuuluvat F-16 ja Gripen.

Indonesian uutiskanavat julkaisivat 20.7.2020 puolustusministeri Prabowo Subianton kirjoittaman kirjeen, jossa hän ilmaisi Indonesian olevan kiinnostunut hankkimaan Itävallan koko Eurofighter-laivaston.

Kuwaitin ilmavoimat

Eurofighter-konsortio vahvisti 11.9.2015, että Kuwait on allekirjoittanut 28 koneen hankintasopimuksen. Kuwaitin kansankongressi hyväksyi 22:n yksi- ja kuuden kaksipaikkaisen Eurofighterin tilauksen 1.3.2016. Kuwait allekirjoitti 28:n Tranche 3:a edustavan koneen tilauksen 5.4.2016. Tilaus oli arvoltaan 7,957 miljardia euroa. Kuwaitin Eurofighterit ovat ensimmäisiä, jotka saavat Captor-E AESA-tutkat. Koneisiin asennetaan Leonardon elektronisen sodankäynnin järjestelmäkokonaisuus sekä PIRATE-infrapunamaalinosoituslaite. Sopimus käsittää koneiden kokoonpanon Italiassa ja kattaa logistiikan, operatiivisen tuen sekä lentomiehistöjen ja maahenkilöstön koulutuksen. Se sisältää myös infrastruktuutiin sisältävät työt Ali Al Salemin lentotukikohdassa, johon Eurofighterit tukeutuvat. Ensimmäiset koneet piti toimittaa vuonna 2020.

Omanin kuninkaalliset ilmavoimat

Vuoden 2008 Farnborough ilmailunäyttelyssä ilmoitettiin, että Omanin neuvottelut ovat pitkällä Eurofighterien hankkimiseksi SEPECAT Jaguarien korvaajiksi. 21.12.2012 Omanin kuninkaallisista ilmavoimista tuli Eurofighterin seitsemäs asiakas, kun BAE Systems ja Oman ilmoittivat 12 Eurofighterin tilauksesta ja käyttöönotosta vuodesta 2017 alkaen. Ensimmäinen Omanin tilaama kone esiteltiin asiakkaalle virallisesti 15.5.2017.

Qatarin ilmavoimat

Qatarin ilmavoimien piti arvioida Eurofighteria noin 20 lennolla huhtikuussa 2011, mutta arviointi peruutettiin, koska kaikki siihen liittyvät henkilöt olivat mukana Naton Libyan operaatiossa. Arviointia ei koskaan aikataulutettu uudelleen, ilmeisesti koska Qatar oli tyytymätön Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeriön tarjoamaan koneiden hintaan.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ilmoitti 17.9.2017, että Qatar on allekirjoittanut aiesopimuksen 24 Eurofighter Typhoonin hankinnasta. Joulukuussa 2017 Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeri Gavin Williamson hänen qatarilainen kollegansa Khalid bin Mohammed al Attiyah ilmoittivat 24 koneen sekä niiden ylläpidon ja henkilöstön koulutuksen hankintaan liittyvästä kaupasta. Koneiden toimitusten on määrä alkaa vuonna 2022.

Qatar maksoi ensimmäisen maksuosuuden 24 koneesta syyskuussa 2018.

Royal Air Force

Yhdistyneen kuningaskunnan ensimmäinen Eurofighter Typhoon -testikone (DA-2) ZH588 teki ensilentonsa 6.4.1994 Wartonista, johon muodostettiin 1.9.2002 No. XVII (Reserve) Squadron Typhoonin operatiiviseksi arviointiyksiköksi. Se sai ensimmäisen koneensa 18.12.2003. Ensimmäisen sarjatuotantokoneen ZJ800 (BT001) ensilento 14.2.2003 kesti 21 minuuttia. Seuraavasta Typhoon-laivueesta No. 29 (R) Squadron muodostettiin operatiivinen eroavaisuuskoulutusyksikkö. Ensimmäiseksi operatiiviseksi Typhoon-laivueeksi muodostettiin 31.3.2006 No. 3 (Fighter) Squadron, joka siirrettiin RAF Coningsbyn lentotukikohtaan.

RAF:n Eurofighter Typhoon FGR4.

No. 3 (F) Squadronin Typhoon F2 -koneille siirrettiin valmiusvelvollisuudet Panavia Tornado F3 -koneilta heinäkuun alussa 2007 aluksi vuorotellen kuukausittain Tornadojen kanssa. Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeriö raportoi 9.8.2007, että No. XI (F) Squadron, josta tuli Typhoon-laivue 29.3.2007, on saanut kansi ensimmäistä Typhoon-monitoimihävittäjäänsä. Kaksi sen Typhoonia hälytettiin 17.8.2007 tunnistamaan Yhdistyneen kuningaskunnan ilmatilaa lähestynyttä Venäjän Tupolev Tu-95 -konetta. RAF:n Typhoonien ilmoitettiin 1.7.2008 olevan ilmasta maahan -kykyisiä.

Vuoden 2009 lopulla neljä Typhoon FGR4:ää sijoitettiin RAF Mount Pleasantin lentotukikohtaan Falklandinsaarilla korvaten siellä olleet No. 1435 Lentueen Tornado F3 -koneet saarten puolustuksessa. No. 6 Squadron perustettiin 6.9.2010 RAF Leucharsin lentotukikohtaan, josta tuli silloin RAF:n toinen Typhoon-tukikohta.

Kymmenen Typhoonia RAF Coningsbystä ja RAF Leucharsista saapui 20.3.2011 Italian Gioia del Collen lentotukikohtaan valvomaan Libyan lentokieltoaluetta. Typhoonit lensivät ensimmäisen taistelulentonsa 21.3.2011 partioiden lentokieltoaluetta. The Telegraph paljasti 29.3.2011, että RAF:n piti siirtää lentäjiä Typhoon-koulutuksesta Libyan operaatioon, jotta vaadittava määrä suoritteita pystyttiin lentämään.

Huhtikuun 12. päivänä 2011 Typhoonit tuhosivat täsmäpommein Gaddafin joukkojen ajoneuvoja. RAF paljasti, että jokainen kone pudotti yhden 454 kg:n laser-ohjatun GBU-16 Paveway II -täsmäpommin, joka osui maaliinsa hyvin tarkasti ja onnistuneesti, mikä oli merkittävä virstanpylväs Typhoon-monitoimihävittäjän suorituskyvyssä. Pommien maalinosoituksessa avustivat Tornado GR4 -koneet Litening III -säiliöineen, koska ilmasta maahan -toimintaan koulutettuja Typhoon-lentäjiä ei ollut tarpeeksi.

Yhdistyneen kuningaskunnan valtiontalouden tarkastusvirasto havaitsi vuonna 2011, että Eurofighterien varaosajakelun ja huollon jakautuminen moneen maahan on johtanut varaosapulaan, korjausten pitkittymiseen ja osien ottamiseen joistakin koneista muiden pitämiseksi lentokunnossa. Maan silloinen puolustusministeri Liam Fox myönsi 14.4.2011, että Eurofighter Typhooneja oli lentokiellossa vuonna 2010 varaosien puutteen takia. RAF ”kannibalisoi” osia koneista pitääkseen maksimaalisen määrän koneita operatiivisina. Puolustusministeriö varoitti ongelmien jatkuvan todennäköisesti vuoteen 2015 saakka.

No. 1 (F) Squadron perustetaan 15.9.2012 RAF Leucharsin tukikohtaan toiseksi Skotlannista operoivaksi laivueeksi. No. 41 (R) Test and Evaluation Squadron (TES) alkaa 22.4.2013 operoida RAF Coningsbystä.

Heinäkuuhun 2014 mennessä kymmenkunta Tranche 2 Typhoonia on saanut Phase 1 Enhancement (P1E) -kykypäivityksen, joka sisältää Paveway IV -täsmäpommin laukaisukyvyn. Tranche 1 -versio oli käyttänyt GBU-12 Paveway II -täsmäpommeja Libyassa, mutta sitä ei voinut ohjelmoida räjähtämään maalin ylä- tai alapuolella tai osumaan asetetussa kulmassa kuten Paveway IV:ää.

No. II (AC) Squadronista tuli viides RAF:n Eurofighter Typhoon -laivue 12.1.2015 RAF Lossiemouthin tukikohtaan. Heinäkuussa 2015 raportoitiin, että No. II (AC) Squadronin Typhoonit harjoittelivat kuninkaallisten merivoimien Type 45 -hävittäjäalusten kanssa meritoimintaa, koska merivoimat oli luopunut Nimrod-merivalvontakoneistaan eikä sillä ollut korvaavaa konetyyppiä. Vuoden 2015 strategisessa puolustus- ja turvallisuuskatsauksessa Yhdistynyt kuningaskunta päätti säilyttää joitakin Tranche 1 -koneita lisätäkseen etulinjan laivueiden määrää viidestä seitsemään, pitkittääkseen koneiden pitämistä käytössä vuodesta 2030 vuoteen 2040 ja lisätäkseen Captor-E-AESA-tutkan myöhempiin tuotantosarjoihin.

Vuonna 2015 Typhooneja oli komennuksella Maltalla turvaamassa kansainyhteisön hallitusten päämiesten kokousta. RAF siirsi 3.12.2015 kuusi Typhoon FGR4:ää RAF Akrotirin tukikohtaan Kyproksella tukeakseen operaatioita ISIS:tä vastaan. Seuraavana iltana koneet hyökkäsivät kohteita vastaan Syyriassa.

Lokakuussa 2016 RAF lensi neljä Typhoon FGR4:ää No. II (AC) Squadronista Airbus Voyager KC3 -ilmatankkauskoneen ja Boeing C-17 Globemaster III -kuljetuskoneen kanssa Japanin Misawan tukikohtaan Japanin ilmavoimien isännöimään ensimmäiseen kahdenväliseen harjoitukseen.

RAF ilmoitti 14.12.2017, että No. 12 (B) Squadron toimii väliaikaisesti Qatarin ilmavoimien Yhdistyneeseen kuningaskuntaan komennetun laivueen kanssa, jotta Qatarin ilmavoimat voi valmistautua Eurofighterien vastaanottamiseen vuonna 2022. Tammikuun 29. päivänä 2018 RAF ilmoitti poistavansa käytöstä 16 kaksipaikkaista Eurofighteria, joista jokaisesta saa 50 miljoonan punnan edestä varaosia. Päätös heijasti siirtymistä koulutussimulaattorien suurempaan käyttöön ja koulutukseen yksipaikkaisilla koneilla. Lisäksi kaksipaikkaiset koneet olivat pääasiassa Tranche 1 -koneita, joiden lentoranka on sopimaton Tranche 3 -varustukselle ja sitä uudemmille päivityksille, kuten AESA-tutkalle. No. IX (B) Squadron siirtyi 1.4.2019 virallisesti Tornado GR4 -koneista Typhoon FGR4:ään RAF Lossiemouthissa, ja siitä tuli valmius- ja harjoitusvastustajalaivue. Huhtikuussa neljä No. XI (F) Squadronin Eurofighteria komennettiin RAF Coningsbystä Viron Ämarin tukikohtaan neljän kuukauden mittaiseen Naton Baltian ilmatilan vartiointitehtävään (RAF:n Operaatio Azotize). Viisi Eurofighteria No. 6 Squadronista osallistui Arctic Challenge (ACE) -harjoitukseen Ruotsissa 22.5.-4.6.2019.

No. 12 (B) Squadron saa ensimmäisen Typhoon FGR4 -koneensa heinäkuussa 2019. Viimeinen, 160. Eurofighter ”ZK437” luovutetaan RAF:lle 27.9.2019.

Saudi-Arabian kuninkaalliset ilmavoimat

Elokuussa 2006 Saudi-Arabia vahvisti tehneensä sopimuksen 72 Eurofighterin tilaamisesta. The Guardian raportoi joulukuussa 2006, että Saudi-Arabia oli uhannut ostaa Rafaleita, koska Yhdistyneen kuningaskunnan vakavia petoksia tutkiva virasto Serious Fraud Office (SFO) oli alkanut tutkia 1980-luvun niin kutsuttuja Al Yamamahin asekauppoja.

Yhdistyneen kuningaskunnan yleinen syyttäjä Lord Peter Goldsmith määräsi SFO:n tutkinnan BAE Systemsin väitetystä saudivirkamiesten lahjonnasta keskeytettäväksi kansallisen ja kansainvälisen turvallisuuden nimissä. Mediassa nostettiin esiin mahdollisuus hoitaa Saudi-Arabian tilaus ottamalla koneet RAF:n toimituksista samaan tapaan kuin sille oli aiemmin toimitettu Tornado-rynnäkkökoneita. Saudi-Arabia vahvisti 17.9.2007 allekirjoittaneensa 4,43 miljardin punnan tilaussopimuksen 72 koneesta. Ensimmäiset 24 konetta olisivat RAF:n tilaamia Tranche 2 -koneita, joista ensimmäiset toimitettaisiin vuonna 2008. Loput 48 konetta pantaisiin kokoon Saudi-Arabiassa ja toimitettaisiin vuodesta 2011 lähtien. Kuitenkin vuosina 2011-2012 käydyissä neuvotteluissa sovittiin, että kaikkien koneiden kokoonpano tehtäisiin BAE Systemsillä Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja että 24 viimeistä konetta edustaisivat Tranche 3:a.

Yhdysvaltain ulkoministeriö hyväksyi 29.9.2008 Eurofighterien myynnin Saudi-Arabialle. Lupa tarvittiin, koska koneen datan siirron päätelaitejärjestelmä MIDS sisältää teknologiaa, joka kuuluu ITAR-prosessin piiriin.

Saudi-Arabian kuninkaallisten ilmavoimien ensimmäinen Eurofighter teki ensilentonsa Wartonissa 22.10.2008. Vuodesta 2010 BAE Systems on kouluttanut saudiarabialaista henkilöstöä Wartonissa.

Vuoteen 2011 mennessä Saudi-Arabiaan oli toimitettu 24 Tranche 2 -konetta, joista 18 yksi- ja kuusi kaksipaikkaista. Sen jälkeen maiden välillä alettiin keskustella lopputilauksen koneiden konfiguraatiosta ja hinnasta. BAE Systems ilmoitti 19.2.2014, että osapuolet ovat päässeet sopuun hinnasta. Viimeiset koneet toimitettiin kesäkuussa 2017.

Saudi-Arabian kuninkaallisten ilmavoimien Eurofighterit ovat olleet keskusroolissa saudien johtamassa Jemenin pommituskampanjassa. Helmikuussa 2015 Saudi-Arabian Eurofighter pommitti ISIS:tä Syyriassa käyttäen ensimmäistä kertaa Paveway IV -pommia.

Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salmanin vieraillessa Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9.3.2018 allekirjoitettiin aiepöytäkirja 48 Eurofighterin lisähankinnasta.

Saksan ilmavoimat (Luftwaffe)

Saksan ilmavoimat otti 4.8.2003 vastaan ensimmäisen sarjavalmistetun Eurofighterin (30+03) alkaen samalla Itä-Saksan ilmavoimilta perimiensä MiG-29-hävittäjien korvaamisprosessin. Rostock-Laagen lentotukikohdan Jagdgeschwader 73 "Steinhoff" (JG73) oli 30.4.2004 ensimmäinen Eurofighterin saanut Luftwaffen lennosto. Neuburgin lentotukikohdan Jagdgeschwader 74 (JG74) sai ensimmäiset neljä konettaan 25.7.2006, jolloin se aloitti McDonnell Douglas F-eF Phantom II -hävittäjien korvaamisen Eurofightereilla.

Saksan ilmavoimien Eurofighter Arctic Challenge harjoituksessa 2019 (ACE19) Pohjois-Norjassa.

Luftwaffe siirsi 3.6.2008 valmiustehtävät Phantomeilta Eurofightereille.

Kun Saksan Eurofightereita oli Naton Baltian ilmatilan vartiointikomennuksella Ämarin lentotukikohdassa syksyllä 2014, ne hälytettiin 28.10. tunnistamaan seitsemän Venäjän ilmavoimien konetta Itämerellä.

Myynti ja markkinointi

Arabiemiirikunnat

Marraskuussa 2012 Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ilmoitti teollisesta ja puolustuksellisesta kumppanuudesta Arabiemiirikuntien kanssa tasoittaen tietä mahdolliselle Eurofighterien myynnille. Arabiemiraatit ilmoitti 19.12.2013, ettei se jatka neuvotteluja Eurofighterien hankinnasta. Analyytikot arvioivat syyksi tuottajamaiden haluttomuutta sitoutua koneen tutkan päivittämiseen.

Bahrain

Vuonna 2013 Bahrainin kerrottiin käyvän neuvotteluja Eurofighterien hankinnasta BAE Systemsin kanssa.

Belgia

Heinäkuussa 2014 Eurofighterin ilmoitettiin olevan yksi ehdokas Belgian F-16AM/BM-koneiden korvaajaksi, mutta hävisi kilpailun lokakuussa 2018. Ratkaiseva tekijä oli hinta.

Bulgaria

Bulgarian ilmoitettiin suunnittelevan uuden hävittäjätyypin hankintaa MiG-29-koneiden korvaajaksi marraskuussa 2016. Maaliskuussa 2017 ilmoitettiin hankintakilpailuun tarjotut ehdokkaat, joiden joukossa olivat Italian käytetyt Eurofighterit. Lokakuussa 2017 ilmoitettiin bulgarian pyytävän Italialta tarjousta vielä uusista Eurofightereista. Eurofighter ei ollut voittaja, kun hankintapäätös kahdeksasta koneesta julkaistiin 21.12.2018. Päätöksessä ratkaisevia tekijöitä lienevät olleet sensorit ja aseistus.

Etelä-Korea

Eurofighter on osallistunut kahdesti Etelä-Korean hävittäjähankintakilpaan ja hävinnyt molemmilla kerroilla, ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja toisen kerran vuonna 2013.

Indonesia

Eurofighter vastasi tammikuussa 2015 Indonesian hallituksen tietopyyntöön sen alkaessa etsiä F-5-hävittäjien korvaajaa. Eurofighter tarjosi konetyypin viimeisintä versiota, joka olisi varustettu Captor-E AESA-tutkalla. Vuonna 2020 Indonesia otti yhteyttä Itävallan puolustusministeriin osoittaen kiinnostusta ostaa Itävallan 15 koneen Eurofighter-laivaston, joka on ollut sen käytössä vuodesta 2008 lähtien.

Intia

Eurofighter nousi Intian MRCA-hävittäjähankintakilpailussa kärkikaksikkoon huhtikuussa 2011, mutta ei tullut valituksi.

Japani

Vuonna 2007 Eurofighter oli suosikki Japanin seuraavan sukupolven FX-hävittäjähankintakilpailun voittajaksi. Sitä pidettiin parhaana vaihtoehtona F-22 Raptorille. Suosikki vaihtui vuoden 2010 aikana, ja kun päätös lopulta tuli joulukuussa 2011, ei Eurofighter saanut tilausta.

Norja

Norja harkitsi Eurofighterien hankintaa jopa 100 koneen hävittäjähankintaa koskevassa kilpailussa vielä vuonna 2006, mutta Eurofighter vetäytyi pois hävittäjäkilvasta seuraavana vuonna, koska Norja oli jo mukana Lockheed Martinin Joint Strike Fighter -ohjelmassa ja todennäköisesti Norjan arvioitiin suosivan sitä.

Puola

Vuonna 2014 ilmoitettiin Puolan aikomuksesta korvata Suhoi Su-22M4 -rynnäkkökoneensa ja MiG-29-hävittäjänsä vuodesta 2024 alkaen. Puola ei julkistanut minkäänlaista hävittäjäkilpailua eikä ilmoittanut uuden konetyypin vaatimuksista hävittäjävalmistajille, mutta viisi valmistajaa ilmaisi silti kiinnostuksensa; niiden mukana Eurofighter, joka ilmaisi kiinnostuksensa jo syyskuussa 2014. Puola näytti kuitenkin tehneen valintansa ilman varsinaista ehdokkaiden vertailua, kun se julkisti hankintansa tammikuussa 2020 ilman mitään kommenttia muista ehdokkaista.

Saksa

Airbus ja Eurofighter-konsortio jättivät 24.4.2018 tarjouksen Saksalle sen 90:n Panavia Tornado IDS -rynnäkkökoneiden ja ECR- elektronisen sodankäynnin erikoiskoneiden korvaamiseksi. Tarjottujen koneiden moottoriteho on 15 % nykyistä suurempi toimintamatkan ja hyötykuorman kasvattamiseksi, ja niissä on AESA-tutka. Saksalla on jo 130 Eurofighteria ilmapuolustusroolissa. Huhtikuussa 2020 Saksa ilmoitti korvaavansa Tornadot 93 Eurofighterilla sekä 30 Boeing F/A-18E/F Super Hornetilla ja 15 EA-18G Growlerilla.

Singapore

Eurofighter oli ehdokkaana Singaporen valitessa seuraavan sukupolven hävittäjäkonetta vuonna 2005, mutta ei voittanut kilpailua.

Suomi

Suomi käynnisti nykyisen Boeing F/A-18C/D Hornet -hävittäjäkaluston korvaamishankkeen vuonna 2015 ja lähetti ensimmäiset tarjouspyynnöt huhtikuussa 2018. Eurofighteria koskeva tarjouspyyntö lähetettiin Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnolle, jolta saatiin tarjous määräaikaan tammikuun 2019 loppuun mennessä. Eurofighter ja kaikki muut neljä ehdokasta olivat edelleen mukana kilpailussa, kun Suomi sai tammikuussa 2020 myös pyytämänsä tarkennetun tarjouksen. Lopullinen, sitova tarjouspyyntö lähetettiin tammikuussa 2021, ja sen vastauksia odotetaan huhtikuun loppuun mennessä. Hankintapäätös tehdään loppuvuodesta 2021. Maaliskuun lopussa 2021 Eurofighter-konsortio paljasti tarjoavansa muun muassa EJ200-moottorien tuotantolinjaa Suomeen. Moottorien valmistuksen ja ylläpidon ilmoitettiin tuottavan jopa 1,5 miljoonaa henkilötyövuotta 40 vuodessa, mikäli Suomi valitsee Eurofighterin.

Sveitsi

Helmikuussa 2007 raportoitiin korvaavan Northrop F-5 Tiger II -hävittäjänsä. Yhtenä korvaajaehdokkaana oli Eurofighter. Se ei voittanut kilpailua, mutta kansanäänestys myös kumosi koko hankinnan. Maaliskuusta 2018 lähtien Eurofighter on jälleen mukana Sveitsin uudessa Air 2030 -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on korvata sekä Tiger- että Boeing F/A-18C/D Hornet -hävittäjät. Toisen tarjouskierroksen arvioinnin jälkeen päätöstä odotetaan vuoden 2021 huhti-kesäkuussa.

Muut maat

Eurofighter World Magazinen mukaan myös Bangladesh ja Egypti ovat kiinnostuneet Eurofigherin hankinnasta.

Versiot

Eurofighteria on valmistettu yksi- ja kaksipaikkaisina versioina. Kaksipaikkaista on käytetty vain koulutukseen, vaikka se on taistelukelpoinen. Ennen sarjatuotantoa valmistettiin 12 konetta kehitystä ja testausta varten. Tranche 1 -tuotantosarjaa valmistettiin vuodesta 2000 lähtien. Konetyypin kykyjä on vähitellen lisätty. Jokainen ohjelmistopäivitys tuottaa uuden standardin, joita kutsutaan ”blockeiksi”. Kun Block 5 -standardi oli kehitetty, R2-jälkiasennusohjelma alkoi päivittää kaikkia aiemmin valmistettuja Tranche 1 -koneita siihen standardiin.

Käyttäjät

 Espanja

• Espanjan ilmavoimat: 73 tilattua konetta, jotka toimitettu lokakuuhun 2020 mennessä. Niistä 70 konetta on käytössä. Espanja suunnittelee tilaavansa 40 Tranche 3+ ja 4 -konetta F-18 Hornetien korvaajiksi.

• • Ala 11, Seville-Morónin lentotukikohta
    • 111 Escuadrón
    • 113 Escuadrón
  • Ala 14, at Albacete-Los Llanosin lentotukikohta
    • 142 Escuadrón

 Italia

• Italian ilmavoimat: 96 tilattua konetta, jotka toimitettu ja joista 95 käytössä kesäkuussa 2020.

• • 4º Stormo "Amedeo d'Aosta" (4. Lennosto), Grosseton lentotukikohta
    • 9° Gruppo Caccia (9. Hävittäjälaivue)
    • 20° Gruppo OCU Caccia (20. Operatiivinen siirtymäkoulutuslaivue)
  • 36° Stormo "Riccardo Hellmuth Seidl" (36. Lennosto), Gioia del Collen lentotukikohta
    • 10° Gruppo Caccia (10. Hävittäjälaivue)
    • 12° Gruppo Caccia (12. Hävittäjälaivue)
  • 37° Stormo "Cesare Toschi" (37. Lennosto), Trapanin lentotukikohta
    • 18° Gruppo Caccia (18. Hävittäjälaivue)
  • 51° Stormo "Ferruccio Serafini" (51. Lennosto), Istranan lentotukikohta
    • 132° Gruppo Caccia (132. Hävittäjälaivue)

 Itävalta

• Itävallan ilmavoimat: 15 tilattua ja toimitettua konetta

• • Überwachungsgeschwader, Zeltwegin lentotukikohta

 Kuwait

• Kuwaitin ilmavoimat: 28 tilattua konetta.

 Oman

• Omanin kuninkaalliset ilmavoimat: 24 joulukuussa 2012 tilattua konetta, jotka toimitettu tammikuuhun 2019 mennessä.

• • No. 8 Laivue, Adamin lentotukikohta

 Qatar

• Qatarin ilmavoimat: 24 tilattua konetta

• • RAF Coningsbyn lentotukikohta, Yhdistynyt kuningaskunta (kesäkuusta 2020 lähtien)
    • No. 12 Squadron, RAF:n ja Qatarin ilmavoimien yhteinen laivue

 Saksa

• Saksan ilmavoimat: 143 tilattua ja toimitettua konetta. Marraskuussa 2020 Saksa tilasi 38 uutta Tranche 4 -konetta, mikä varmistaa Eurofighterien tuotannon jatkumisen vuoteen 2030 saakka.

• • Taktisches Luftwaffengeschwader 71 "Richthofen", Wittmundhafenin lentotukikohta
  • Taktisches Luftwaffengeschwader 73 "Steinhoff", Laagen lentotukikohta, operatiivinen siirtymäkoulutusyksikkö
  • Taktisches Luftwaffengeschwader 74, Neuburgin lentotukikohta
  • Taktisches Luftwaffengeschwader 31 "Boelcke", Nörvenichin lentotukikohta

 Saudi-Arabia

• Saudi-Arabian kuninkaalliset ilmavoimat: 72 tilattua ja kesäkuuhun 2018 mennessä toimitettua konetta.

• • Kuningas Fah(a)din lentotukikohta, Taif
    • No. 3 Laivue
    • No. 10 Laivue
    • No. 80 Laivue

 Yhdistynyt kuningaskunta

• Kuninkaalliset ilmavoimat: 160 tilattua ja syyskuuhun 2019 mennessä toimitettua konetta.

• • RAF Coningsbyn lentotukikohta, Lincolnshire, Englanti
    • No. 3 (F) Squadron
    • No. XI (F) Squadron
    • No. 12 Squadron, RAF:n ja Qatarin ilmavoimien yhteinen laivue
    • No. 29 Squadron, operatiivinen siirtymäkoulutus- ja koelentolaivue
    • No. 41 Test and Evaluation Squadron, koelentolaivue
  • RAF Lossiemouthin lentotukikohta, Moray, Skotlanti
    • No. 1 (F) Squadron
    • No. II (AC) Squadron
    • No. 6 Squadron
    • No. IX (B) Squadron
  • RAF Mount Pleasantin lentotukikohta, Itä-Falkland, Falklandinsaaret
    • No. 1435 Flight (lentue)
  • Lopetettuja yksiköitä:
    • No. 17 (R) Test & Evaluation Squadron, operatiivinen koelentolaivue vuosina 2003-2013

Onnettomuudet

• 21.11.2002 espanjalainen kaksipaikkainen prototyyppi DA-6 syöksyi maahan kummankin moottorin äkillisen sammumisen (flameout-ilmiö) takia, kun moottorien ahtimet sakkasivat 13,7 kilometrin korkeudessa. Miehistö pelastautui vahingoittumattomana, ja kone putosi puolustusvoimien koealueelle Toledon lähellä noin 110 km:n päähän Getafen lentotukikohdasta.
• 23.4.2008 RAF:n 17 Squadronin kone ”ZJ943” teki mahalaskun Yhdysvaltain merivoimien China Laken lentotukikohdan kiitotielle Kaliforniassa. Kone vaurioitui pahoin, mutta lentäjä selviytyi ilman merkittäviä vammoja. Lentäjä joko unohti laskea laskutelineet tai kone ei varoittanut, että laskutelineet eivät ole ulkona.
• 24.8.2010 espanjalainen kaksipaikkainen kone syöksyi maahan Espanjan Morónin lentotukikohdassa rutiinikoulutuslennolla heti nousun jälkeen. Konetta ohjannut Saudi-Arabian kuninkaallisten ilmavoimien lentäjä sai surmansa, mutta kyydissä ollut Espanjan ilmavoimien majuri pelastautui heittoistuimella. Syyskuussa 2010 Saksan ilmavoimat pani 55 Eurofighteriaan ja RAF kaikki Typhoon-koulutuslennot väliaikaisesti lentokieltoon, koska epäiltiin, että konetyypin MK16A-heittoistuimessa on vikaa. RAF tiedotti 21.9., että järjestelmään on tehty tarvittavat muutokset, jotta rutiinilennot RAF Coningsbyn tukikohdasta voivat jatkua. Itävallan ilmavoimat tiedotti myös jatkavansa lentotoimintaa Eurofightereilla. 24.8.2010 heittoistuinten valmistaja Martin Baker oli kommentoinut, että tietyissä olosuhteissa istuimen vapautuskahva voi irrota lukituksestaan vain kämmenellä sormia käyttämättä, mikä aiheuttaa tahattoman laukaisun riskin. Yhtiö lisäsi, että mekanismiin on nopeasti kehitetty muutos, joka eliminoi riskin ja joka asennetaan kaikkiin Eurofighterien heittoistuimiin.
• 9.6.2014 Espanjan puolustusministeriö ilmoitti, että Eurofighter oli syöksynyt maahan laskeutuessaan rutiinikoulutuslennolta Morónin lentotokikohtaan. Koneen lentäjä, jolla oli yli 600 lentotuntia Eurofighterilla, sai surmansa onnettomuudessa.
• 23.6.2014 Saksan ilmavoimien Eurofighter törmäsi ilmassa harjoitusmaalina olleeseen Learjet 35A -liikelentokoneeseen, joka syöksyi maahan lähellä Olsbergia, jolloin koneen kahden hengen miehistö sai surmansa. Pahoin vaurioitunut Eurofighter teki turvallisen hätälaskun Nörvenichin lentotukikohtaan.
• 1.9.2017 RAF:n Typhoon ajoi laskussa ulos kiitotien päästä Tšekin Pardubicen lentoasemalla, jonne ohjaaja laskeutui huonon sään vuoksi matkalla Hradec Královén lentoasemalle CIAF 2017 -lentonäytökseen.
• 14.9.2017 Saudi-Arabian kuninkaallisten ilmavoimien kone syöksyi päin vuorta lähi-ilmatukilennolla Jemenin Abyan maakunnassa lentäjän saadessa surmansa. Epävirallisten ensitietojen mukaan maahansyöksyn syy oli tekninen vika.
• 24.9.2017 Italian ilmavoimien kone syöksyi mereen näytöslennolla Lazion Terracinan edustalla. Lentäjä ei käyttänyt heittoistuinta ja sai surmansa. Italian ilmavoimien mukaan kone teki silmukan, mutta ei saanut tarpeeksi nostetta lähestyessään meren pintaa osuen veteen vain muutaman sadan metrin päässä rannasta.
• 12.10.2017 Espanjan ilmavoimien kone syöksyi maahan lähellä Los Llanosin lentotukikohtaa ja Albaceteä paluulennolla Espanjan kansallispäivän sotilasparaatin ohilennolta. Lentäjä sai surmansa maahansyöksyssä.
• 24.6.2019 kaksi Saksan ilmavoimien Eurofighteria Taktisches Luftwaffengeschwader 73 "Steinhoffista" Laagen lentotukikohdasta törmäsi ilmassa harjoituslennolla Pohjois-Saksan Mecklenburg-Etu-Pommerin Müritzin alueella. Kumpikin kone tuhoutui. Lentäjät käyttivät heittoistuinta, mutta toinen menehtyi. Kumpikin kone oli aseistamaton.

Koneita näytteillä

Italia

• ensimmäinen prototyyppi (DA-1?), Leonardo Aeronautical Industry Museum

Saksa

• ”98+29”, prototyyppi DA-1, Deutsches Museum Flugwerft Schleissheim
• ”98+30”, prototyyppi DA-5, Militärhistorisches Museum Flugplatz Berlin-Gatow

DA-2 RAF:n museossa hendonissa.

Yhdistynyt kuningaskunta

• ”ZH588” RAF Museum, Hendon
• ”ZH590” Imperial War Museum, Duxford

Yhdysvallat

• DA-4 (tulossa) Newark Air Museum

Tekniset tiedot

RAF:n 3(F) Squadronin Eurofighter Typhoon laukaisee ASRAAM-ohjuksen.

Lähde: Winchester, Jim: Military Jets, s. 297. Amber Books, 2019. ISBN 9781782747284 (englanniksi)

Yleiset ominaisuudet

• Miehistö: 1 tai 2
• Pituus: &&&&&&&&&&&&&015.096000015,96 m
• Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&010.095000010,95 m
• Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&05.02800005,28 m
• Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&050.&&&&0050 m²
• Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&09750.&&&&009 750 kg
• Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&023500.&&&&0023 500 kg
• Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × Eurojet EJ200 -suihkumoottoria; &&&&&&&&&&&&&060.&&&&0060 kN per moottori kuivana, &&&&&&&&&&&&&090.&&&&0090 kN jälkipolttimella

Suoritusarvot

• Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&02495.&&&&002 495 km/h
• Lentomatka: &&&&&&&&&&&02900.&&&&002 900 km
• Siirtolentomatka: &&&&&&&&&&&03700.&&&&003 700 km
• Lakikorkeus: &&&&&&&&&&019810.&&&&0019 810 m
• Nousukyky: &&&&&&&&&&015240.&&&&0015 240 m/min
• Siipikuormitus: &&&&&&&&&&&&0311.&&&&00311 kg/m²
• Työntövoima-painosuhde: 1,18
  

Aseistus

• Tykit
  • 1 × 27 mm Mauser BK-27 tykki
• Pommit
  • Paveway II (GBU-10, (E)GBU-16, GBU-48)
  • Paveway IV
  • GBU-39 SDB, GBU-53/B SDB II (2025-?)
• Ohjukset:
  • IRIS-T
  • ASRAAM
  • AIM-9 Sidewinder
  • MBDA Meteor
  • AIM-120 AMRAAM
  • HOPE/HOSBO
  • Storm Shadow
  • Marte ER (2021-?)
  • AGM-88E AARGM
  • Brimstone
  • SPEAR (2023-?)
  • AGM84 HARPOON
  • ALARM
  • Taurus KEPD 350
  • Penguin

Kirjallisuutta

• Spick, Mike (2002). The Illustrated Directory of Fighters. Salamander Press.  ISBN 1-84065-384-1.

Aiheesta muualla

• Virallinen Eurofighterin verkkosivu
• Typhoon Airbusin sivustolla
• Eurofighters for Austria (Arkistoitu – Internet Archive) – September 2003 article from website of German magazine FLUG REVUE
• Eurofighter a shooting star in clash with US jets
• Raptor, Eurofighter complementary
• Aircraft.co.za - The Complete Aviation Reference (Arkistoitu – Internet Archive)