Atlantin valtameri

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Etelä-Atlantti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Atlantin valtameren rajat IHO:n merialuejaon mukaan.

Atlantin valtameri eli Atlantti on maapallon toiseksi suurin valtameri. Se kattaa noin viidesosan Maan pinta-alasta.

Atlantin valtameri rajautuu lännessä Amerikkaan ja idässä Eurooppaan ja Afrikkaan. Sen yhdistää Tyyneen valtamereen Pohjoinen jäämeri pohjoisessa ja Drakensalmi etelässä. Raja Pohjoisen jäämeren kanssa kulkee Grönlannista Islannin luoteiskulmaan ja Islannin koilliskulmasta Huippuvuorten eteläkärkeen ja sieltä Nordkappiin Norjassa. Panaman kanava muodostaa keinotekoisen väylän Atlantin ja Tyynen valtameren välille. Afrikan eteläpuolella Atlantti on yhteydessä Intian valtameren kanssa, ja rajana pidetään 20. itäistä pituuspiiriä.

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atlantin nimi tulee Kreikan mytologian Atlas-jättiläisestä. Nimitys ”Atlaksen meri” (m.kreik. Ἀτλαντὶς θάλασσα, Atlantìs thálassa) esiintyy ensimmäisen kerran historioitsija Herodotoksen tekstissä 400-luvulla eaa.[1]

Mitat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pinta-ala: 106 460 000 km²
    • ilman sivumeriä: 82 440 000 km²[2]
  • Tilavuus: 354 700 000 km³
    • ilman sivumeriä: 323 600 000 km³
  • Syvin kohta: Puerto Ricon hauta, 8 376 metriä[3]
  • Keskisyvyys: 3 332 metriä
    • ilman sivumeriä: 3 926 metriä

Osat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivumeret, lahdet ja muut osat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Altaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiselänteen itäpuolella:

  • Länsi-Euroopan allas
  • Iberian allas
  • Kanarian allas
  • Kap Verden allas
  • Sierra Leonen allas
  • Angolan allas
  • Kapin allas

Keskiselänteen länsipuolella:

  • Labradorin allas
  • Newfoundlandin allas
  • Pohjois-Amerikan allas
  • Guayanan allas
  • Brasilian allas
  • Argentiinan allas
  • Länsi-Scotian allas

Merivirrat ja ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Atlantin merivirrat kiertävät myötäpäivään, ja etelä-Atlantin merivirrat kiertävät vastapäivään. Lämpimät merivirrat kartassa punaisella, kylmät sinisellä.

Coriolis-ilmiön vuoksi pääasiassa tuulten kuljettamat pintamerivirrat kiertävät Pohjois-Atlantilla myötäpäivään ja Etelä-Atlantilla vastapäivään.

Pohjois-Atlantilla lämmin Golfvirta kulkee Pohjois-Amerikan itärannikolta koilliseen lämmittäen Luoteis-Eurooppaa. Pohjois-Atlantin sekoittumisvyöhykkeeltä kääntyy kylmä Kanarianvirta etelään Pohjois-Afrikan länsipuolelle. Pohjois-Atlantin päiväntasaajanvirta kulkee Afrikasta kohti länttä. Näiden merivirtojen väliin jää Sargassomeri. Jäämereltä etelään virtaavat kylmät Grönlannin- ja Labradorinvirrat, jotka voivat kuljettaa jäävuoria niinkin etelään kuin Bermudalle tai Madeiralle. Pohjois-Atlantin eteläosissa kehittyy hurrikaaneja yleensä heinäkuusta marraskuuhun, jotka kulkevat länteen päin Karibianmerelle tai Pohjois-Amerikan itärannikolle. Pohjois-Atlantilla on usein myrskyjä talvisaikaan.

Etelä-Atlantilla lämmin Brasilianvirta kulkee päiväntasaajalta etelään Etelä-Amerikan itäpuolella. Lähellä Etelämannerta kulkeva kylmä Länsituulten virta kääntyy pohjoiseen Etelä-Afrikan länsirannikolle.

Valtamerten termohaliinikierrossa Golfvirran Pohjois-Atlantille kuljettama suolapitoinen vesi vajoaa alas syvänmeren vedeksi ja virtaa hitaasti etelään läpi Atlantin Intian valtamerelle ja Tyynellemerelle.

Veden ominaispiirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avomeren pintaveden suolapitoisuus on 33–37 promillea; pitoisuus vaihtelee leveysasteen ja vuodenajan mukaan. Yleensä vesi on vähäsuolaisinta korkeilla leveysasteilla ja rannikoilla jokien lähettyvillä. Suolaisinta vesi on noin 25. pohjoisella leveysasteella. Pintavesien lämpötila vaihtelee alhaisimmillaan napa-alueitten −2 °C:sta korkeimmillaan +29 °C:seen hieman päiväntasaajan pohjoispuolella. Suurin vuodenaikainen lämpötilanvaihtelu on keskileveysasteilla, jossa ero saattaa olla 8–9 °C. Vuoden 2023 heinäkuussa mitattiin Pohjois-Atlantin keskimääräiseksi lämpötilaksi 24,9 astetta, joka on kaikkien aikojen ennätys.[4]

Merenpohja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Atlantin valtameren korkeussuhteet.

Atlantin merenpohjan topografian tärkein piirre on Atlantin keskiselänne. Se muodostaa suuren merenalaisen vuorijonon, joka ulottuu pohjoisesta Islannista etelään noin 58. eteläiselle leveysasteelle. Vuorijonon suurin leveys on noin 1 600 km. Meren syvyys vuorijonon kohdalla on useimmiten vähemmän kuin 2 700 metriä ja useat vuorenhuiput nousevat pinnan yläpuolelle saariksi.

Keskiselänne jakaa Atlantin kahteen suureen altaaseen, joiden keskisyvyys on 3 700 – 5 500 metriä. Poikittaiset harjanteet mantereen ja keskiselänteen välillä jakavat meren useisiin pienempiin altaisiin. Syvän meren pohja on melko tasainen, vaikka sielläkin esiintyy lukuisia merenalaisia vuoria, syvänteitä ja hautavajoamia.

Geologinen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Atlantin merenpohjan ikäkartta. Tummansinisellä 150–180 miljoonaa vuotta vanha merenpohja, punaisella alle 10 miljoonaa vuotta vanha merenpohja.

Nykyisten geologisten teorioiden mukaan Atlantti syntyi mannerliikunnoissa, jotka on pystytty mittaamaan tarkoilla lasermittauksilla. Tapahtuma on hyvin hidas. Nykyisin Etelä-Atlantti levenee noin 1,5–2,25 ja Pohjois-Atlantti 0,95–1,4 senttimetriä vuodessa. Mannerliikunnot on Atlantin kohdalla pystytty todentamaan eri tavoin magnetoituneista pohjan kivistä. Maan magneettikentän tiedetään satojentuhansien vuosien välein heikkenevän ja vaihtavan napaisuuttaan.

Atlantti alkoi muodostua Pangea-jättiläismantereen hajotessa triaskaudella eteläisen Atlantin muodostuessa ensin.

Tutkimusten mukaan liitukaudella noin 80 miljoonaa vuotta sitten Atlantti oli suunnilleen puolet nykyistä kapeampi ja aivan pohjoisin Atlantti oli matalaa merta. Liitukauden keski- ja loppuvaiheessa Etelä- ja Keski-Atlantti laajenivat ja syvenivät voimakkaasti.[5]. Neogeenin loppuvaiheessa lähestyttäessä nykyaikaa Atlantin laajeneminen hidastui ja mantereet asettuivat miltei paikoilleen[5].

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Atlantin historia

Atlantin historian katsotaan alkavan 1492, jolloin Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan ja aloitti valtameren itä- ja länsirannikon välisen vuorovaikutuksen. Atlantin historian alkuaikoina valtameri toimi näyttämönä löytöretkille ja Amerikan kolonisaatiolle.

Eurooppalaiset siirtomaavallat kävivät Atlantilla niin sanottua kolmiokauppaa, jossa jalosteet, orjat ja raaka-aineet kiersivät. Vallat kävivät myös valtameren rannikolla sotia siirtomaista. Valistusaatteen seurauksena valtameren molemmilla puolilla syttyi Atlantin vallankumouksia, jotka olivat lyhyen ajan sisällä joukko kapinoita ja itsenäisyyssotia eurooppalaisten ylivaltaa vastaan. Vallankumousten aikana suurin osa Atlantin länsirannikosta itsenäistyi.

1900-luvulla Atlantti oli taistelutanner ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, joista jälkimmäisen taistelu Atlantista oli merkittävässä roolissa sodan lopputuloksen kannalta.

Aikansa suurin höyrylaiva RMS Titanic upposi Atlantille 15. huhtikuuta 1912 vieden mukanaan noin 1 500 matkustajaa.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Herodotos 1.203
  2. ↑ Atlantc Ocean Encclopedia Britannica. Viitattu 6.5.2013.
  3. ↑ Puerto Rico Trench The Five Deeps Expedition. Viitattu 28.1.2020.
  4. ↑ Lehtonen, Atte: Pohjois-Atlantilla mitattiin uusi valtameren lämpöennätys iltalehti.fi. 29.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
  5. ↑ a b Otavan suuri ensyklopedia, Osa 1 Aakkoset-Cicero, artikkeli Atlantti, s. 428

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Atlantic Ocean The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Atlantin_valtameri&oldid=22733840”