Ruusu (sairaus)
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Ruusu (lat. erysipelas) on ihon syvä bakteeri-infektio. Sen aiheuttaa A-ryhmän (joskus C- tai G-ryhmän) beetahemolyyttinen streptokokki, ja se hoidetaan antibiooteilla. Ruusu on vakava, septinen infektio, joka saattaa hoitamattomana johtaa merkittävään kudostuhoon ja hengenvaarallisiin komplikaatioihin. Vesirokkoviruksen aiheuttama vyöruusu ja bakteerin aiheuttama ruusu ovat eri sairauksia. Ruusua (erysipelas) ei pidä sekoittaa myöskään ruusufinniin tai sikaruusuun.
Etiologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bakteeri pääsee harvoin ehjän ihon läpi. Tavallisimmin ruusuun sairastuneella on lähialueen ihorikko, esimerkiksi varvasvälin sieni-infektio. Myös alaraajan heikentynyt verenkierto altistaa haavaumille, ja diabeettinen neuropatia heikentäessään jalkaterän tuntoa vaikeuttaa haavaumien havaitsemista. Ruusuinfektio onkin diabeetikoilla keskimääräistä yleisempi.
Oireet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruusun tyypillinen esiintymispaikka on jalkaterän, nilkan tai säären alueella, mutta toisinaan se on yläraajassa tai kasvoissa. Tarkkarajainen ja nopeasti leviävä ihon punoitus, kuumotus ja särky ovat tyypilliset oireet. Ihomuutokseen saattaa kehittyä myös voimakas turvotus. Usein potilaalla on korkea kuume.
Diagnostiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kliininen kuva on yleensä selkeä. Keskeinen laboratoriotutkimus on tulehdusarvon eli CRP:n mittaaminen, sillä tulehdusarvo on ruusussa aina suurentunut, mikäli oireet ovat kestäneet riittävän pitkään. Ennen antibioottihoidon aloitusta otetaan veriviljelyt. Myös valkosolujen arvot ovat osaltaan tärkeässä asemassa diagnoosia tehdessä.
Hoito
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suonensisäinen antibioottihoito G-penisilliinillä on ensilinjan vaihtoehto. 3-5:n vuorokauden kuluttua voidaan yleensä siirtyä suun kautta otettavaan antibioottiin, mutta erityisen pahoissa tapauksissa suonensisäinen hoito saattaa kestää 10-14 vuorokautta annostelutiheyden ollessa neljäkin suurehkoa annosta vuorokaudessa. Joissakin kaupungeissa potilaalla on mahdollisuus tehostettuun kotihoitoon. Penisilliinille yliherkkiä hoidetaan kefalosporiineilla tai – allergian ollessa vakava – klindamysiinillä. Immuunipuutteisilla, kuten diabeetikoilla, käytetään todennäköisen sekainfektion vuoksi penisilliiniä laajakirjoisempia antibiootteja. Pahoissa tapauksissa suun kautta otettava antibioottikaan ei vielä riitä infektion taltuttamiseen.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Huovinen, P. et al (toim.). Mikrobiologia ja infektiosairaudet, kirja II. Duodecim 2003
- Suomen Ihotautilääkäriyhdistys ry, Ihon bakteeri-infektiot, Käypä hoito -suositus 2002