Erkki Viitasalo
Erkki Vilho Viitasalo (25. tammikuuta 1889 Ylihärmä – 13. marraskuuta 1944) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana sotilaskoulutuksensa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan komppanianpäällikkönä Valkoisessa Armeijassa.[1][2]
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitasalon vanhemmat olivat kauppias Erkki Viitasalo ja Kaisa Keskinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Anna Ellen Korhosen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitasalo kävi kansakoulun ja Orismalan maamieskoulun vuonna 1910 sekä Mustialan maanviljelysopiston vuonna 1913. Hän suoritti seitsemän luokkaa Kajaanin yhteislyseossa vuonna 1926. Hän kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja tykistö- ja tiedonantokurssin vuonna 1926 sekä useita lyhyitä kursseja eri vuosina Suojeluskuntain päällystökoulussa.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitasalo työskenteli maatalousneuvojana Hämeen läänin maanviljelysseurassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 6. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet siirrettiin 14. elokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin etappitehtäviin Suomeen. Suomessa hän toimi etappiaseman hoitajana itäisellä etapilla. Takaisin Saksaan hän palasi 27. maaliskuuta 1917 ja hänet sijoitettiin edelleen 1. komppaniaan. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen hän suoritti Polangenissa vuonna 1917 järjestetyn erikoiskurssin (Sprengkommando Polangen).[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitasalo saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Säiniöllä ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitasalo palveli sodan jälkeen 2. komppanian päällikkönä 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 6:ssa, josta muodostettiin myöhemmin Kajaanin sissipataljoona ja edelleen Pohjanmaan jääkäripataljoona. Hän erosi armeijasta 7. tammikuuta 1920 ja astui suojeluskuntajärjestön palvelukseen 10. helmikuuta 1920 alkaen ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Kajaanin suojeluskuntaan, missä hän palveli 15. kesäkuuta 1920 saakka, jolloin hän siirtyi päälliköksi Kainuun suojeluskuntapiiriin ja palveli päällikkönä 31. lokakuuta 1923 asti. Myöhemmin eli 1. maaliskuuta 1925 hän sai päällikön vakanssin Kajaanin suojeluskuntapiirin VIII alueelta ja oli tehtävässä 31. heinäkuuta 1927 asti. Seuraavan vuoden tammikuussa hän sai tehtävän Kainuun suojeluskuntapiirin valistusohjaajana ja oli tehtävässä 27. helmikuuta 1929 saakka, jolloin hänet määrättiin toimistoupseeriksi Yleisesikunnan henkilöasiaintoimistoon, josta hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1930 Kainuun kutsuntapiirin päälliköksi. Suojeluskuntajärjestöstä hän erosi sairauden takia 6. joulukuuta 1932.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitasalo osallistui talvisotaan Kajaanin harjoituskeskuksessa Os. B:n (myöh. Pohjois-Suomen Ryhmän II Täydennyspataljoona) komentajana ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Itä-Karjalan Sotilashallinnon esikunnan komentotoimistoon, josta hänet siirrettiin myöhemmin Jalkaväenkoulutuskeskus 9:n I pataljoonan komentajaksi. Vuonna 1941 hän joutui hoidettavaksi sotasairaalaan, missä hän oli toipilaana vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet kotiutettiin. Hänet haudattiin Kajaanin sankarihautaan.[2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitasalo toimi Pohjanmaan jääkäripataljoonan kunniantuomioistuimen puheenjohtajana vuonna 1919 ja Kainuun suojeluskuntapiirin kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1925–1927. Hän toimi Vapaussodan rintamamiesten liiton hallituksen jäsenenä ja Kajaanin Rintamamiesyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1930 alkaen sekä oli Kajaanin Ursan perustajajäsen ja puheenjohtaja.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.