Erillinen pataljoona 17 (talvisota)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erillinen pataljoona 17, myös nimellä Sallan pataljoona[1], oli talvisodan aikainen Suomen puolustusvoimien joukko-osasto, joka perustettiin ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana Sallan rajakomppaniassa, jonka henkilöstö muodosti pataljoonan rungon. 1. komppania muodostettiin Sallan, 2. komppania Pelkosenniemen ja Savukosken sekä 3. komppania ja konekiväärikomppania Kemijärven reserviläisistä.

Yksiköt sekä niiden päälliköt ja vahvuudet perustettaessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Esikuntakomppania
  • 1. komppania (1./ErP 10) päällikkö kapteeni A. O. Väänänen
  • 2. komppania (2./ErP 10) päällikkö luutnantti A. O. Nyyssölä
  • 3. komppania (3./ErP 10) päällikkö luutnantti V. H. Kiiveri
  • Konekiväärikomppania (KKK/ErP 10) luutnantti K. E. Reini

Komentajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • jääkärimajuri Vilho Roininen 8.10. - 6.12.1939
  • kapteeni A. O. Väänänen 6.12.1939 - 28.2.1940
  • luutnantti V. H. Kiiveri 28.2.1940 -

Ennen talvisodan syttymistä pataljoona oli mukana luomassa edellytyksiä sissitoiminnalle Sallan suunnalla: se perusti maastoon muona- ja ampumatarvikekätköjä.[2]

Talvisodan alkaessa ErP 17 oli ryhmittynyt puolustukseen Kelsinkäisessä, jossa taistelut alkoivat 2.12., mutta pataljoona joutui perääntymään seuraavana Kuolajärven vesistölinjalle. Taistelut alkoivat siellä 5.12. Seuraavana päivänä paikalle saapui ErP 25. Peräntyvät suomalaisjoukot taistelivat Sallan kirkonkylässä 8.-9.12. Siihen asti ErP 17 oli ollut ainoa Sallan suunnalla toimiva joukko-osasto, ja sen vahvuus oli noin tuhat miestä.[3] [4]

ErP 17 taisteli yksinään venäläistä 122. divisioonaa vastaan, kunnes siitä ja avuksi tulleesta ErP 25:stä muodostettiin Osasto Roininen, joka jatkoi taistelua Sallan suunnalla[5]. ErP 17:ää komensi Roinisen jälkeen kapteeni A. O. Väänänen sen ollessa osa osasto Roinista.[6]

Perääntyminen jatkui Kemijärven suuntaan aina Joutsijärven kylän tasolle, jolloin rajalta oli peräännytty 161 km. Täällä venäläisten eteneminen pysäytettiin 20.12. eli lähes kolmen viikon perääntymisen jälkeen. Tämän jälkeen EP 17 pääsi kolme päivän lepoon ErP 26:n ottaessa rintamavastuun.[4]

ErP 17 majoittui Joutsijärven länsipuolelle Mäntyvaaran maastoon. Tällöin selvisi, että Mäntyvaaran laelle oli edennyt venäläisjoukkoja, jotka ErP 17 joutui tuhoamaan. Taistelussa kaatui kaikkiaan noin 600 venäläissotilasta.[4]

Pääartikkeli: Mäntyvaaran taistelu

Venäläisjoukot perääntyivät tammikuussa Joutsijärveltä Märkäjärven maastoon. Rintama vakiintui tälle tasolle, jossa osasto Roinisen joukkojen lisäksi toimi JR 40 ja helmikuun lopulla 1940 ruotsalais-norjalainen vapaaehtoisyksikkö Svenska frivilligkåren. ErP 17 jatkoi talvisodan loppuvaiheessa sissitoimintaa Märkävaaran–Sallan tieosuudella ruotsalaisyksikölle alistettuna. Tunnetuimpana partiojohtajana toimi ylikersantti Olli Remes.[4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Talvisodan pikkujättiläinen. Porvoo, Helsinki, Juva : WSOY, 1999. ISBN 951-0-23536-9
  • Suomi sodassa. Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Jääkäriprikaati juhlisti itsenäisyyspäivää veteraanisukupolvien työtä ja perintöä kunnioittaen (Mäntyvaaran taistelu) Maavoimat.fi. 6.12.2020. Viitattu 30.8.2022.
  2. ↑ Talvisodan pikkujättiläinen 1999, 595
  3. ↑ Talvisodan pikkujättiläinen 1999, 543-544, 546
  4. ↑ a b c d Talvisodan Sallan suunnan taisteluista Kansa Taisteli 2/1982. Viitattu 19.4.2023.
  5. ↑ Suomi sodassa s.100
  6. ↑ Akseli Olli Väänänen 10.8.2009. sotapolku.fi. Viitattu 18.4.2023.
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Erillinen_pataljoona_17_(talvisota)&oldid=22894623”