Punameriahven

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Epinephelus morio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Punameriahven
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Luukalat Osteichthyes
Alaluokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Lahko: Ahvenkalat Perciformes
Heimo: Meriahvenet Serranidae
Alaheimo: Meriahvenet Epinephelinae
Suku: Epinephelus
Laji: morio
Kaksiosainen nimi

Epinephelus morio
(Valenciennes, 1828)[2]

Synonyymit[3]
  • Serranus morio Valenciennes, 1828
  • Serranus erythrogaster DeKay 1842
  • Serranus luridus Ranzani 1842
  • Serranus remotus Poey 1860
  • Serranus angustifrons Steindachner, 1864
Katso myös

  Punameriahven Commonsissa

Punameriahven[4] (Epinephelus morio) on meriahventen (Serranidae) heimoon ja meriahventen (Epinephelinae) alaheimoon kuuluva merivesissä elävä kalalaji.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Punameriahven Meksikonlahdelta.

Punameriahven saavuttaa täysikasvuisena vähintään 90 senttimetrin pituuden. Pää ja ruumis ovat yleensä väritykseltään tumman punaruskea. Vatsa on vaaleampi. Kyljillä on toisinaan valkeita täpliä tai suuria valkeita laikkuja. Pään alueella on joitakin tummia pilkkuja. Evät ovat melko tummia. Selkäevän takaosan, peräevän ja pyrstöevän takareuna on valkoinen. Suupielet ovat oranssiset. Pyrstöevän takareuna on suorahko tai kovera, vaikkakin nuorilla, alle 15-senttisillä yksilöillä se on vielä kupera. Punameriahvenella on kylkiviivallaan 60–68 suomua. Selkäevässään lajilla on yksitoista piikkiruotoa ja 16–17 pehmeää ruotoa, peräevässään kolme piikkiruotoa ja 8–10 pehmeää ruotoa ja rintaevässään 16–18 pehmeää ruotoa.[5][6]

Levinneisyys ja elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punameriahventa tavataan Atlantin valtamerellä alueella Pohjois-Carolinasta Brasilian eteläosiin (Meksikonlahden, Karibianmeren ja Bermudan alueet mukaan luettuna).[3][5] Nuorena, 3–20-senttisenä se elää matalassa vedessä meriruohopohjilla ja rannikkojen riutoilla. Hieman suurempina, 20–40-senttisinä niitä tavataan kivisillä riutoilla 5–25 metrin syvyisissä vesissä. Tullessaan sukukypsiksi se siirtyy syvempiin, 50–300 metrin syvyisiin vesiin.[5] Lajin ravintoa ovat erilaiset kalat ja äyriäiset.[2] Punameriahven on hermafrodiitti; kukin yksilö syntyy naaraana ja sukupuoli vaihtuu koiraaksi yleensä 7. ja 14. ikävuoden välillä. Vaihdos voi ilmeisesti tapahtua jo kolmivuotiaana, mutta 2–6-vuotiaista yksilöistä suurin osa on silti naaraita. Täysikasvuisuuden laji saavuttaa keskimäärin 13-vuotiaana. Punameriahven voi saavuttaa sukukypsyyden 2–6-vuotiaana ja 40–60 senttimetrin mittaisina. Lisääntymiskausi kestää Yhdysvaltain rannikolla alueesta riippuen tammikuusta kesäkuuhun. Naaras voi kerralla tuottaa 24 300–5 735 700 mätimunaa.[5][6][7][8][9] Punameriahventa pyydetään suuria määriä koko sen levinneisyyden alueella. Liikakalastus on lajin suurimpia uhkia ja sen kantojen arvioidaan vähentyneen maailmanlaajuisesti ainakin yli 30 prosentilla viimeisten noin 50 vuoden aikana.[1]

  • Taksonomian lähde alaheimon sukuun asti: Nelson, Joseph S. & Grande, Terry C. & Wilson, Mark V. H.: Fishes of the World, s. 447–448. (Fifth edition) Hoboken, New Jersey: John Wiley & Sons, 2016. ISBN 9781118342336 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 17.10.2020). (englanniksi)
  • Taksonomian lähde suvusta alaspäin: Epinephelus morio (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  1. a b Brule, T., Bertoncini, A.A., Ferreira, B., Aguilar-Perera, A. & Sosa-Cordero, E.: Epinephelus morio IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-2. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  2. a b Epinephelus morio (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  3. a b Parenti, Paolo & Randall, John E.: An annotated checklist of the fishes of the family Serranidae of the world with description of two new related families of fishes. FishTaxa, 2020, s. 76. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  4. Varjo, Markku; Koli, Lauri & Dahlström, Harri: Maailman kalojen nimet, s. 72. Suomen Biologian Seura Vanamo, 2004. ISBN 951-9108-13-0
  5. a b c d Randall, John E. & Heemstra, Phillip C.: FAO Species Catalogue (Vol 16 - Groupers of the World, s. 198–199. Rooma: FAO, 1993. ISBN 978-9251031254 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 17.10.2020). (englanniksi)
  6. a b Moe, Martin: Biology of the Red Grouper Epinephelus morio (Valenciennes) from the Eastern Gulf of Mexico. Professional Papers Series, 1969. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  7. McGovern, John C.; Burgos, Julian M.; Harris, Patrick J.; Sedberry, George R.; Loefer, Joshua K.; Pašuk, Oleg & Russ, Daniel: Aspects of the Life History of Red Grouper, Epinephelus morio, Along the Southeastern United States. MARFIN Final Report, 2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  8. Collins, L.A.; Fitzhugh, G.R.; Lombardi-Carlson, L.A.; Lyon, H.M.; Walling, W.T. & Oliver, D.W.: Characterization of red grouper (Serranidae: Epinephelus morio) reproduction from the eastern Gulf of Mexico. SFSC Contributing Series, 2002. National Marine Fisheries Service. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  9. Farmer, Nicholas; Malinowski, Richard P.; McGovern, Mary F. & Rubec, Peter: Stock Complexes for Fisheries Management in the Gulf of Mexic. Marine and Coastal Fisheries Dynamics Management and Ecosystem Science, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)