Edvard Heikkinen
Edvard Urho Heikkinen (6. syyskuuta 1890 Nurmes – 31. toukokuuta 1966) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti.[1][2]
Sukutausta ja opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikkinen syntyi Nurmeksessa vuonna 1890. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Petteri Heikkinen ja Kustaava Valtanen. Heikkinen kävi kansakoulun ja suoritti yksityisen kauppakoulukurssin Viipurissa vuosina 1913–1914, sekä yksityisesti viidennen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1923.[1][2]
Myöhemmin upseerinurallaan Heikkinen suoritti taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1929. Välirauhan aikana hän suoritti Panssarintorjuntakomentajakurssin Hämeenlinnassa vuonna 1941.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kauppa-apulaisena Nurmeksessa toiminut Heikkinen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 13. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Heikkinen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa Tampereen saartoon ja Aittolahden, Lyykylän, Mannikkalan ja Talin taisteluihin.[1][2]
Sisällissodan jälkeen upseerin uralle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikkinen palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin ensin Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi ja myöhemmin Uudenmaan rykmentiksi. Hänet määrättiin 7. syyskuuta 1918 alkaen 4:nnen ja 11. marraskuu 1920 alkaen 5:nnen sekä 1. elokuuta 1928 alkaen 3. komppanian päälliköksi. Suomen valkoiseen kaartiin hänet siirrettiin l. toukokuuta 1934 ja määrättiin viestiosaston johtajaksi sekä 17. elokuuta 1934 alkaen 3. komppanian päälliköksi. Hän on hoitanut ajoittain myös pataljoonankomentajan tehtäviä Uudenmaan rykmentissä.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikkinen osallistui Ylimääräisiin harjoituksiin linnoitustöiden valvojana Viipurin ja Kämärän linjalla ja myöhemmin talvisotaan komppanianpäällikkönä Suomen Valkoisessa kaartissa, kunnes hänet komennettiin 2: Armeijakunnan esikuntaan pioneeritoimistoupseeriksi. Välirauhan aikana hän toimi 3. Alokaskoulutuskeskuksen päällikkönä ja 1. Prikaatin 2. pataljoonan komentajana. Jatkosodan puhjettua hän toimi edelleen pataljoonan komentajana 1. Prikaatissa ja osallistui taisteluihin Kananojalla, Kaukolassa, Kaarlahdessa, Räisälässä, Matikkalassa, Sakkolassa, Valkjärvellä, Korjosalossa, Lempaalassa, Valkeasaaressa, Uudellakirkolla ja Työppölässä.[2]
Sotarikostuomio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen Heikkinen toimi Aliupseerikoulun johtajana Jalkaväkirykmentti 9:ssä, josta hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945. Syynä oli Heikkistä vastaan nostettu sotarikossyyte. Heikkisen yksikön ollessa vanhan rajan tienoilla Raudussa syyskuun alussa vuonna 1941 Heikkinen oli pataljoonankomentajana kuulustellut linjojen takana kiinni saatua neuvostovankia. Vanki kieltäytyi puhumasta, ja tästä vihastuneena Heikkinen oli komentanut kaksi sotilasta viemään vangin suolle ja ampumaan tämän. Sotilaat toteuttivat käskyn vastahakoisesti. Asia paljastui Sotavankileirien tutkimuskeskukselle vuonna 1945, ja Heikkinen haastettiin oikeuteen. Sotaylioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa Heikkinen tuomittiin sotavangin tahallisesta taposta viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen.[3]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heikkinen toimi Uudenmaan rykmentin kunnianeuvoston varajäsenenä vuonna 1929.
Edvard Heikkinen kuoli 31. toukokuuta 1961. Hänet on haudattu Nurmekseen.[1][2]
Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Kujala, Antti: Vankisurmat: Neuvostosotavankien laittomat ampumiset jatkosodassa. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33761-5