Take a Daytrip

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Denzel Baptiste)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Take a Daytrip
Tiedot
Tyylilaji rap, EDM, pop
Kotipaikka New York, New York, Yhdysvallat
Jäsenet

Denzel Baptiste
David Biral

Levy-yhtiö

Universal Music, (2015–)

Take a Daytrip on yhdysvaltalainen DJ-, lauluntekijä- ja tuottajaduo, jonka muodostavat Denzel Baptiste ja David Biral. New Yorkista kotoisin oleva duo allekirjoitti levytyssopimuksen Universal Music Groupin kanssa vuonna 2015.[1] Suurelle yleisölle Take a Daytrip tuli tunnetuksi Sheck Wesin vuonna 2017 julkaistun kappaleen ”Mo Bamba” myötä. Sen jälkeen Baptiste ja Biral ovat tuottaneet kappaleita muun muassa Juice Wrldille, Lil Nas X:lle, Big Seanille ja G-Eazylle.[2] Vuoden 2021 syyskuuhun mennessä he olivat tuottaneet tai kirjoittaneet 16 yhdysvaltalaiselle Billboard Hot 100 -listalle noussutta kappaletta, joista viisi oli yltänyt listan kymmenen parhaan joukkoon.[1]

Duo sai ensimmäisen Grammy-ehdokkuutensa vuonna 2017, kun 6lackin Free 6lack -albumi oli ehdolla parhaaksi urbaaniksi nykymusiikkialbumiksi. He ovat myös tuottaneet kappaleen ”Good in Bed” Dua Lipan vuonna 2020 julkaistulle, Grammy-palkitulle albumille Future Nostalgia sekä Vince Staplesin kappaleen ”Home” Oscar-palkittuun elokuvaan Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia.[1]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3][1]

  1. a b c d Aderoju, Darlene: Take A Daytrip Talk Executive Producing Lil Nas X’s Debut Album ‘Montero’ & Creating ‘Like a Band’ Billboard. 27.9.2021. Viitattu 5.10.2021. (englanniksi)
  2. Thomas, Fred: Artist Biography AllMusic. Viitattu 5.10.2021. (englanniksi)
  3. Ijaduola, Debbie: Seven Tracks: Take A Daytrip Clash Magazine. 9.5.2019. Viitattu 5.10.2021. (englanniksi)
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.