D’oïl-kielet
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| D’oïl-kielet | |
|---|---|
 |
|
| Oma nimi | Langues d’oïl |
| Tiedot | |
| Alue | Ranska, Belgia ja Sveitsi |
| Kirjaimisto | latinalainen |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
| Kieliryhmä |
romaaniset kielet länsiromaaniset kielet galloromaaniset kielet d’oïl-kielet |
D’oïl-kielet (ransk. Langues d’oïl) on yleisnimitys romaanisten kielten Pohjois-Ranskassa keskiajalla puhutuille murteille.[1] D’oïl-kieliä vastaava murreryhmä on Etelä-Ranskassa puhutut d’oc-kielet. Näiden murreryhmien maantieteellinen raja alkoi kehittyä jo myöhäisantiikin aikana ja kulkee Loirejoen keski-ja alajuoksulla sisältäen Lyonin ja Genèven kaupungit. D’oïl-kielten pohjalta muodostui muinaisranskan kieli, ja sitten – Pariisin murteen pohjalta – nykyranskan kieli.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pohjois-ja Etelä-Ranskan murteiden ero on pitkälti seurausta ilmastosta, etnografisista, geneettisistä ja kulttuurisista eroavaisuuksista eri gallo-roomalaisen väestöjen ja Pohjois-ja Etelä-Gallian välillä jo roomalaisten vallan aikana. Etelä-Ranskassa roomalaistuminen alkoi aikaisemmin ja oli selvempi kuin pohjoisessa, jonka murteissa säilyi paljon alkuperäisiä kelttiläisiä elementtejä, joihin vaikutti 500-luvulla germaaniset kielet kansainvaelluksen takia. Erityisen voimakas germaaninen vaikutus näkyy Belgiassa puhutuissa murteissa.
Kehittyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pohjois-Gallian nopean foneettisen kehityksen takia d’oïl-kielten puhujat hyvin nopeasti lakkasivat ymmärtämästä klassista latinaa ja joutuivat luomaan oman kirjakielen. Näin keskiajalla syntyi ja kehittyi muinaisnormannin kieli, joka myöhemmin levisi Englantiin nimellä anglonormannin kieli ja Ranskassa syntyi Picardin kieli, Gallo-kieli ja monia muita murteita. Näillä murteilla oli yhteinen kirjakieli, muinaisranska. Aluksi d’oïl-kielet olivat vaarassa hävitä kilpailun d’oc-kielille, sillä nämä muistuttivat enemmän klassista latinaa. 1300-luvulla kuitenkin tapahtui käänne ja d’oïl-kielet saivat vallitsevan aseman. Myöhemmin uudeksi kirjakieleksi vakiintui Pariisin murteeseen perustuva kirjakieli, josta syntyi nykyranskan kieli. Yleisen koulutusjärjestelmän ja median takia d’oïl-kielet ovat syrjäyttäneet etelän murteet lähes kokonaan. Etelässä puhutussa kielessä kuitenkin on useita lainoja d’oc-kielistä.
Terminologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Termi ”Langues d’oïl” syntyi 1100-luvulla vääristyneestä latinalaisesta lauseesta ”lingua de hoc ille”, joka kirjaimellisesti tarkoittaa kieltä, jossa sana ”kyllä” on ”hoc ille”. Pohjois-Galliassa tämä muuntui muotoon ”oïl”, joka on nykyranskassa ”oui” (kyllä). Tämän termin popularisoi italialainen kirjailija Dante Alighieri, joka tutki kyllä-sanan eroja eri romaanisissa kielissä. Ok (latinan sanasta hoc ”mikä”) ja ”oïl” (hoc ille) – tarkoittaa ”kyllä” molemmissa kielissä. Ok on edelleen käytössä provencen kielessä, joka on kuolemassa sukupuuttoon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ French language | Origin, History, Grammar, & Speakers Encyclopedia Britannica. Viitattu 10.7.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta D’oïl-kielet Wikimedia Commonsissa
