Clarence ”Gatemouth” Brown

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Clarence Gatemouth Brown)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Clarence Brown
Clarence ”Gatemouth” Brown esiintymässä Long Beach Blues Festivalilla vuonna 1996.
Clarence ”Gatemouth” Brown esiintymässä Long Beach Blues Festivalilla vuonna 1996.
Henkilötiedot
Syntynyt18. huhtikuuta 1924
Kuollut10. syyskuuta 2005 (81 vuotta)
Ammatti muusikko
Muusikko
Taiteilijanimi Gatemouth, Gate
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1947–2005
Tyylilajit blues, swing, country, cajun, R&B, rock, folk, electric blues, Texas blues
Soittimet laulu, kitara, viulu, madoliini, rummut, huuliharppu, piano
Levy-yhtiöt Aladdin Records, Peacock Records, Cindrella Records, Black and Blue Records, Barclay Records, Music Is Medicine, Rounder Records, Alligator Records, Verve Records, Occidental Records
Aiheesta muualla
www.gatemouth.com

Clarence ”Gatemouth” Brown (18. huhtikuuta 1924 – 10. syyskuuta 2005) oli yhdysvaltalainen muusikko. Hänet liitetään usein bluesmusiikkiin, mutta hän hallitsi myös lukuisia muita tyylejä kuten countryn ja jazzin. Hän oli multi-instrumentalisti, jonka soittimiin kuuluivat kitara, viulu, alttoviulu, mandoliini, huuliharppu ja rummut. Uransa aikana Brown levytti 30 levyä.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet ja Peacock vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brown syntyi Vintonissa, Louisianassa ja varttui Orangessa, Texasissa. Hänen isänsä oli suosittu muusikko, joka soitti cajunia, bluegrassia ja countrya. Brown kuunteli isänsä soittamien musiikintyylien lisäksi Count Basie, Lionel Hamptonin ja Duke Ellingtonin big bandeja. Hän sai lempinimensä ”Gatemouth” (suom. portinsuu) high school -opettajaltaan syvän äänensä takia.[1]

Brownin ura ammattimuusikkona alkoi vuonna 1945, jolloin hän soitti rumpuja Texasin San Antoniossa.lähde? Suurempaa mainetta Brown alkoi saada vuonna 1947, kun hän oli T-Bone Walkerin keikalla Houstonissa Bronze Peacock -nimisellä yökerholla[1] ja alkoi pääesiintyjän sairastuttua soittaa kitaralla omaa kappalettaan nimeltä ”Gatemouth Boogie”. Yleisön positiivisen reaktion nähtyään yökerhon pitäjä Don Robey päätti ryhtyä Brownin manageriksi.

Kaksi Aladdin-merkille tehtyä singleä eivät menestyneet, jolloin Robey perusti oman Peacock-yhtiönsä.[1] Tälle merkille tehdyt blueslevytykset ovat Brownin uran keskeisintä materiaalia, ja ne on nykyään saatavissa CD:llä nimeltä The Original Peacock Recordings. Brownin oli ensimmäisiä capoa käyttäviä sähkökitaristeja. Monet paikalliset kitaristit, kuten Albert Collins ja Johnny "Guitar" Watson, ottivat Brownin tyylistä merkittäviä vaikutteita omaan soittoonsa. Listamenestystä Brown ei merkittävyydestään huolimatta saanut. Hänen ainoa kotialueen ulkopuolella menestynyt singlensä oli ”Mary is Fine” (B-puolella ”My Time is Expensive”). Muita merkittäviä blueskappaleita olivat ”She Walked Right In”, ”Rock My Blues Away” ja ”Dirty Work at the Crossroads” sekä instrumentaalit ”Boogie Uproar” ja ”Gate Walks to Board”. Brownin yhteistyö Peacockin kanssa jatkui läpi 1950-luvun aina vuoteen 1960 asti.

Myöhemmät ajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luku oli Brownin pitkällä uralla hiljaisin vuosikymmen. Brown oli aiemmin elänyt Texasissa, mutta muutti 1960-luvulla Nashvilleen ottaakseen osaa R&B-musiikkia sisältäneeseen DJ Bill ”Hoss” Allenin juontamaan televisio-ohjelmaan nimeltä The!!!!Beat. Brown toimi ohjelman housebandin johtajana vuonna 1966. Nashvillessä Brown levytti myös muutamia country-singlejä, joista eniten huomiota sai pienelle Hermitage-yhtiölle levytetty Little Jimmy Dickens -cover ”May the Birds of Paradise Fly Up Your Nose” (1965). 1960-luvun lopulla Brown päätti jättää musiikkibisneksen taakseen ja muutti New Mexicoon työskentelemään apulaissheriffinä.

1970-luvun alussa bluesia arvostava yleisö kuitenkin veti Brownin Eurooppaan, jossa hän teki kiertueen yhteensä kaksitoista kertaa vuodesta 1971 alkaen. Brownin esittämä musiikki oli nyt monipuolistunut, ja hänen ohjelmistoonsa kuului bluesin lisäksi runsaasti countrya, jazzia ja jopa calypsoa. Merkittäväksi yhteistyökumppanikseen Brown löysi countrymuusikko Roy Clarkin, jonka kanssa hän levytti MCA:lle vuonna 1979 albumin Makin’ Music. Brownista tuli myös ulkoministeriön valtuuttama yhdysvaltalaisen musiikin lähettiläs, ja hän sai tässä roolissa tehtäväkseen kierrellä soittamassa myös Itä-Afrikassa. 1970-luvun lopussa Brown muutti New Orleansiin.

1980-luvulla Brown levytti useita levyjä Rounder Recordsille ja Alligator Recordsille, jotka elvyttivät hänen uraansa Yhdysvalloissa. Hän teki vuosikymmenen aikana useita kiertueita kotimaassaan sekä ulkomailla soittaen usein 250–300 keikkaa vuodessa. Vuonna 1982 Brown sai Grammy-palkinnon levystään Alright Again!. Ahkera keikkailu jatkui pitkin 1990-lukua aina Brownin viimeisiin elinvuosiin saakka. Esiintymisiä oli esimerkiksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa, entisen Neuvostoliiton maissa sekä myös poliittisten konfliktien repimillä alueilla Keski-Amerikassa ja Afrikassa. ”Ihmiset eivät voi tulla luokseni, joten menen heidän luokseen”, Brown selitti.

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2004 Brownilla diagnosoitiin keuhkosyöpä. Hänellä oli ennestään emfyseema ja sydänvaivoja, joten hän päätti lääkäreiden kanssa luopua sairauden hoidosta. Ennen kuolemaa Brownia kohtasi kuitenkin vielä tragedia: hänen kotinsa Louisianan Slidellissä joutui hurrikaani Katrinan tuhoamaksi vuonna 2005, ja hänet evakuoitiin Texasin Orangeen. Siellä hän kuoli veljensä talossa 81-vuotiaana 10. syyskuuta.[2] Viimeiseksi levyksi jäi vuoden 2004 lopulla ilmestynyt Timeless.

Brownista oli tullut viimeisten vuosikymmeniensä aikaan erittäin arvostettu lukuisia tyylejä taitava muusikko. Kitaransoittoonsa Brownilta vaikutteita saaneita artisteja ovat esimerkiksi Albert Collins, Guitar Slim, J. J. Cale ja Johnny "Guitar" Watson.lähde? Frank Zappa piti Brownia yhtenä lempikitaristeistaan.[3]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • San Antonio Ballbuster (1948)
  • The Blues Ain't Nothin' (1972)
  • Just Got Lucky (1973)
  • Cold Strange (1973)
  • Sings Louis Jordan (1973)
  • Black Jack (1975)
  • Down South in Bayou County (1975)
  • Gate's on the Heat (1975)
  • Bogalusa Boogie Man (1976)
  • Makin' Music (Roy Clarkin kanssa, 1979)
  • Alright Again! (1981)
  • One More Mile (1982)
  • Atomic Energy (1984)
  • Pressure Cooker (1985)
  • More Stuff (1985)
  • Real Life (Live) (1987)
  • Texas Swing (1988)
  • Standing My Ground (1989)
  • The Original Peacock Recordings (1990)
  • No Looking Back (1992)
  • Live 1980 (1994)
  • The Best of Clarence Gatemouth Brown, A Blues Legend (1995)
  • Man (1995)
  • A Long Way Home (1996)
  • Gate Swings (1997)
  • Okie Dokie Stomp (1999)
  • American Music, Texas Style (1999)
  • Guitar in My Hand (2000)
  • Okie Dokie (2000)
  • The Definitive Black & Blue Sessions: Sings Louis Jordan (2001)
  • Back to Bogalusa (2001)
  • His First Recordings: 1947–1951 (2002)
  • 1947–1951 (2002)
  • Hot Club Drive (2003)
  • Timeless (2004)
  • 1952–1954 (2005)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Bill Dahl: Boigraphy All Music Guide. Viitattu 20.1.2024.
  2. ↑ Frank Grace: Bluesman Clarence 'Gatemouth' Brown dies at 81 after fleeing Katrina Ocala Star-Banner. Viitattu 20.1.2024.
  3. ↑ Jamie Kahn: Frank Zappa’s three favourite guitarists of all time Far Out. 4.2.2023. Viitattu 20.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Clarence_”Gatemouth”_Brown&oldid=22126825”