Charles Cousin-Montauban

Charles Cousin-Montauban
Ranskan pääministeri
9. elokuuta 1870–4. syyskuuta 1870
Monarkki	Napoleon III
Edeltäjä	Émile Ollivier
Seuraaja	Louis Jules Trochu
Henkilötiedot
Syntynyt	24. kesäkuuta 1796 Pariisi, Ranska
Kuollut	8. tammikuuta 1878 (81 vuotta) Versailles, Ranska
Tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Charles Guillaume Marie Apollinaire Antoine Cousin-Montauban, Palikaon kreivi (24. kesäkuuta 1796 Pariisi – 8. tammikuuta 1878 Versailles) oli ranskalainen kenraali, joka toimi Ranskan toisen keisarikunnan viimeisenä pääministerinä Ranskan–Saksan sodan aikana elo–syyskuussa 1870.

Cousin-Montauban liittyi Ranskan armeijaan vuonna 1814 ja osallistui vuoden 1823 Espanjan-sotaretkeen. Vuosina 1831–1857 hän palveli Algeriassa ja yleni 1847 everstiksi, 1851 prikaatinkenraaliksi ja 1855 divisioonankenraaliksi, minkä jälkeen hän oli Oranin alueen kuvernöörinä. Cousin-Montauban oli pari vuotta divisioonankomentajana Ranskassa, kunnes vuoden 1859 lopussa hänet valittiin komentamaan ranskalaista armeijaa, joka yhdessä brittijoukkojen kanssa lähti sotaretkelle Kiinaan. Brittien tuella hän löi kiinalaiset 21. syyskuuta Palikaon taistelussa lähellä Pekingiä ja eteni pääkaupunkiin 12. lokakuuta. Kiinan johto joutui pakon edessä taipumaa rauhaan 25. lokakuuta. Cousin-Montaubanin joukot osallistuivat myös kansainvälistä paheksuntaa herättäneeseen Pekingin kesäpalatsin ryöstöön. Häntä pidettiin kuitenkin Ranskassa sankarina, ja kotimaahan palattuaan hän sai monia kunnianosoituksia. Joulukuussa 1860 hänet nimitettiin senaattoriksi ja 1862 keisari Napoleon III antoi hänelle Palikaon kreivin arvon. Sen jälkeen hän toimi armeijakunnan komentajana.

Ranskan–Saksan sodan sytyttyä vuonna 1870 Palikao kutsuttiin Ranskan sotaministeriksi ja 9. elokuuta sijaishallitsijana toiminut keisarinna Eugénie nimitti hänet pääministeriksi eronneen Émile Ollivierin tilalle. Hänen pääministerikautensa jäi alle kuukauden mittaiseksi. Palikao ryhtyi järjestämään uusia armeijakuntia Ranskan ja Pariisin puolustamiseksi, aluksi suurella menestyksellä. Hän oli myös johtavana henkilönä laatimassa suunnitelmaa, jonka mukaisesti Patrice MacMahonin komentama armeija lähti vapauttamaan Metziin saarroksiin jääneitä F. A. Bazainen joukkoja. Ponnistelut valuivat kuitenkin hukkaan Ranskan joukkojen kärsittyä katastrofaalisen tappion Sedanin taistelussa 1.–2. syyskuuta. Keisarin jäätyä vangiksi Palikaolle ehdotettiin diktaattoriksi ryhtymistä, mutta hän kieltäytyi ja pakeni 4. syyskuuta puhjenneen vallankumouksen myötä Belgiaan.

Palikao palasi sodan jälkeen vuonna 1871 Ranskaan, ja puolusti itseään kansalliskokouksen asettaman tutkintakomitean edessä. Puolustuksekseen hän julkaisi myös samana vuonna kirjan Un Ministre de la guerre de vingt-quatre jours.