Britannian kansallispuolue

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta British National Party)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Britannian kansallispuolueen logo.

Britannian kansallispuolue (engl. British National Party) (BNP) on Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimiva äärioikeistolainen nationalistipuolue. Se ei ole päässyt maan parlamenttiin; vuoden 2005 vaaleissa se sai 0,7 % äänistä. Walesin kansalliskokouksen vaaleissa 2007 se sai peräti 4,3 % äänistä, vuoden 2008 Lontoon pormestarinvaaleissa 5,23 % äänistä ja vuoden 2009 eurovaaleissa jo 6,26 % äänistä. Vuonna 2008 National Partyn Richard Barnbrook pääsikin Lontoon valtuustoon. Ensimmäisen jäsenensä valtuustoon puolue oli kuitenkin saanut jo vuonna 1993.[1][2]

Puolueen pääteema on "ei-valkoisen maahanmuuton" ja monikulttuurisuuden vastaisuus. Se oli aiemmin juutalaisvastaisempi, mutta keskittyy nykyisin lähinnä islamin kritisointiin. Nykyisin puolueesta on päässyt valtuustoon jopa yksi juutalainen ehdokas, joka kertoo olevansa puolueen jäsen, koska pelkää islamisoitumisen uhkaa.[3]

Nykyisen puolueen perusti 1980-luvun alussa John Tyndall. Tyndallin seuraajaksi puolueen johtajana nousi Nick Griffin.

Puoluetta on kritisoitu useista syistä, muun muassa homofobiasta. Puolue on ilmoittanut kannakseen sen, että homoseksuaalisuus on sinänsä hyväksyttävää, mutta että sitä ei tule "edistää" eikä siihen "rohkaista".[4] Griffin oli aiemmin huomattavasti radikaalimpi mielipiteissään; hän puhui muun muassa homoseksuaaleista voimakkaan kielteiseen sävyyn, väitti juutalaisten kontrolloivan mediaa ja julisti holokaustin huijaukseksi.[5]

Puolueen jäsenluettelo on vuotanut julki ainakin kolme kertaa, ensimmäisen kerran marraskuussa 2008, jolloin vuodosta syytettiin entisiä jäseniä, jotka olivat tympiintyneet puolueen pehmenemiseen Griffinin aikana. Lokakuussa 2009 vuotaneessa listassa oli 11 811 nimeä osoitetietoineen.[6]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.