Brigitte Foster-Hylton

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Bridgette Foster)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Brigitte Foster-Hylton (vasemmalla) vuonna 2006.
Brigitte Foster-Hylton (vasemmalla) vuonna 2006.
Maa:  Jamaika
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2009 100 m aj.
Hopeaa Hopeaa Pariisi 2003 100 m aj.
Pronssia Pronssia Helsinki 2005 100 m aj.

Brigitte Ann Foster-Hylton (o.s. Foster, s. 7. marraskuuta 1974 Saint Elizabeth, Jamaika)[1] on jamaikalainen pika-aitajuoksija.

Foster-Hylton nousi kansainväliselle huipputasolle verraten vanhalla iällä. 26-vuotiaana vuoden 2000 kesäolympialaisissa Sydneyssä hän oli 100 metrin aitajuoksussa kahdeksas. Vuotta myöhemmin Edmontonin MM-kisoissa hän jäi välieriin. 2002 maailmancupissa Madridissa hän oli toisella sijalla.

2003 Birminghamin MM-hallikisoissa Foster-Hylton oli 60 metrin aidoissa kuudes, ja samana vuonna saavutti ensimmäisen arvokisamitalinsa, hopeisen, Pariisin ulkoratojen MM-kisoista. 2004 Ateenan kesäolympialaisessa hän jäi alkueriin, mutta vuotta myöhemmin Helsingin MM-kisoissa saavutti pronssia. Vuoden 2006 Kansainyhteisön kisoissa Melbournessa hän saavutti kultamitalin ajalla 12,76. Hän voitti matkan myös Amerikan edustajana syyskuussa maailmancupissa Ateenassa. Pekingin olympialaisissa 2008 hän sijoittui kuudenneksi.

2009 Berliinin MM-kisoissa Foster-Hylton voitti 100 metrin aitojen maailmanmestaruuden ajalla 12,51. Kaksi vuotta myöhemmin hän karsiutui Daegun MM-kilpailuiden välierissä.

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Butler, Mark: Passion, perfection and taking care of your body are Foster Hylton’s secrets iaaf.org. 18.9.2009. IAAF. Viitattu 20.10.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.