Beringia

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Beringinsalmen maakannas)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viime jääkauden kylmimpänä jaksona noin 20 000 vuotta sitten suuri osa Beringinmerta oli alankoa. Nykyinen salmi oli silloin kuivaa maata, kun valtamerien vettä sitoutui jäätiköihin ja vesi laski.

Beringia oli muinainen Pohjois-Amerikan ja Aasian yhdistänyt kannas. Se kattoi Tšuktšien niemimaan ja Alaskan sekä läheisen Tšuktšien- ja Beringinmeressä sijaitsevan mannerjalustan. Kannas syntyi ja hävisi monta kertaa Maan historian kuluessa. Merenpinnan lasku tai maankuoren nousu synnyttivät aika-ajoin Beringian, päinvastaiset muutokset hävittivät.

Kun kannas oli kuivaa maata, sitä pitkin vaelsi eläimiä, muun muassa mammutteja, yleensä Itä-Aasiasta luoteiseen Pohjois-Amerikkaan, mutta noin kaksi miljoonaa vuotta sitten hevonen vaelsi toiseen suuntaan.

Venäjän Luoteis-Siperian puolella olevaa Beringiaa sanotaan yleensä Länsi-Beringiaksi ja Alaskan puolista Itä-Beringiaksi.

Viime jääkaudella Beringia oli kauden kylmimpinä aikoina laajalti kuivaa maata vedenpinnan laskun takia. Beringia ei jäätynyt kokonaan, vaan sinne jäi laajoja jäättömiä alueita. Beringia oli jäätiköiden ja kylmyysaavikoiden saartama. Beringian manneralue oli tuolloin nykyistä kuivempi ja tuulisempi. Lössi, ikirouta ja jäätiköiden sulamisvedet vaikuttivat kuivuuden lisäksi kasvillisuuteen. Beringian väitetään paikoin jopa lämmeneen nykyisestä viilentävän meren etäännyttyä. Kuivuus rajoitti puu- ja suokasvillisuutta. Beringiassa kasvoi jääkauden kylmimpänä aikana lähinnä ruohoja, kukkasveja, saroja, heiniä, sammalia ja vastaavia matalia kasveja, sekä jonkin verran pensaita tai matalia puita. Varvut ja suokasvillisuus olivat nykyistä harvinaisempia. Muun muassa mammutteja ja hevosia eli alueella jääkauden kylmimpänä aikanakin.

Jääkauden lämpenemisen alettua biisoni yleistyi ja vapitihirvi saapui. Kun jääkausi päättyi, ilmasto lämpeni ja Beringiaan ilmestyi noin 14 000 vuotta sitten laajalti pensastundraa. Beringia saattoi olla asuttu jo ennen sitä, mutta varmasti viimeistään noihin aikoihin intiaanien esivanhemmat vaelsivat kannaksen yli Alaskaan. Kannas pysyi pitkään kulkukelpoisena, vaikka merenpinta nousi jäätiköiden sulaessa. Noin 13 000–11 000 vuotta sitten vaelsi Alaskaan luultavasti toinen muuttajien aalto, joka valmisti mikroterätyökaluja. Ihmisen tulon ja lämpenemisen aikoihin monet jääkauden suureläimet, muun muassa hevoset ja mammutit, hävisivät Beringiasta. Samaan aikaan Beringia soistui.

Maayhteys Itä-Aasian ja Pohjois-Amerikan välillä katkesi holoseenikauden alussa noin 12 900 kalenterivuotta sitten meren pinnan tason ollessa 48 metriä nykyisen alapuolella. Beringian metsittyminen jatkui tämän jälkeenkin.

Varhaisin Beringia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beringia on ollut olemassa dino­saurusten aikoina mesotsooisella maailmankaudella ja myöhemminkin erinäisiä kertoja, 55 ja 20 miljoonaa vuotta sitten. Paleoseenin Beringiassa oli lämpimänlauhkeaa.[1] Beringiassa kasvoi yläeoseenilla lämpimänkostean subtrooppisen ilmanalan "paratrooppista" kasvillisuutta muun muassa Rhamnus, Ziziphus, Cissus ja Palmae[2] jopa 71 leveysasteella.[2]

Beringia oli maakannas esimerkiksi varhais-keskimioseenilla, jolloin sitä ympäröi melko lämmin Jäämeri ja pohjoinen Tyynimeri.[2] Beringiassa kasvoi silloin muun muassa havumetsää ja lehtimetsää ja Koillis-Siperian rannikon ja napapiirin pohjoispuolisella merenalaisella laakiolla ohut- ja leveälehtisten puiden seassa myös Taxodiumia.[2] Alaskan korkeilla vuorilla kasvoi vuoristojen havumetsiä, ja napapiirin eteläisellä, nyt merenalaisella Beringian tasangolla leveälehtisiä metsiä, joiden seassa ainavihantia lajeja.[2] Myöhäismioseenilla Beringin salmi avautui. Vuoristossa kasvoi silloin havumetsää ja tundraa. Alaskan ja Luoteis-Siperian pohjoisosissa kasvoi pienilehtisiä puita ja havupuita ja Lounais-Alaskan nyt merenpinnan alla olevalla laakiolla sekametsää.[3]

Nykyistä lämpimämmällä varhais- ja keskiplioseenilla Beringiaa ympäröi kylmä napameri ja melko kylmä Tyynenmeren pohjoisosa. Beringian kasvillisuus oli havumetsää, lehtimetsää ja tundraa.[4] Ilmasto jäähtyi myöhäisplioseenilla, jolloin Beringiaan lienee levittäytynyt tundra ja metsätundra[5] ja Beringia joutui "hypoarktisen" kasvillisuuden piiriin.[2] Myöhäisplioseenin lopussa Beringin salmi oli auki, ja napameri jäässä.[6]

Beringia viime jääkaudella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alaskan Brooksin vuorten pohjoispuolista tundraa.
Beringin maasillan kehitys jääkauden päättyessä – NASA:n animaatio.
Heinäkuun keskilämpö Beringiassa CCSM4-simulaation mukaan.
Vuoden sademäärä Beringiassa CCSM4-simulaation mukaan.

Pleistoseenin jääkausien aikana meri on laskenut ajoittain ja yhdistänyt mantereet Beringinsalmen kohdalla. Beringia oli kuivaa maata viime jääkauden kylminä kausina 10 000–20 000 vuotta kerrallaan kylmyyshuippujen molemmin puolin. Viime jääkaudella Beringiassa eli muun muassa biisoneja, hevosia mammutteja ja peuroja.[7][8][9][10][11] Nämä eläimet söivät melko paljon ruohomaisia kasveja, toisin kuin alueen nykyiset suureläimet.[12] [13] Petoeläimistä jääkauden kylmimpänäkin kautena Beringiassa eli kylmään sopeutunut leijonan muoto, karhuja ja susia.[14] Suuret ruohonsyöjät katosivat jääkauden lopussa tai sen jälkeisellä holoseenilla. Jääkauden huippukautena laaja Beringinmeren alue oli kuivaa, alavaa maata. Ilmasto oli laajalti hieman nykyistä kylmempi ja kuivempi. Heinäkuun keskilämpö lienee ollut sisämaassa LGM:n aikaan suunnilleen 9-12 °C.[15][16][17] Sisämaan sademäärä oli alle 200 mm, mutta rannikko oli sateinen.[17] Oli laajoja dyynikenttiä,[18] joista on jäljellä enää Kobuk-joen dyynit. Beringia ei liene ollut tällöin asuttu. Beringian kasvillisuus oli luultavasti laajalti tundraa, ei aroa.[19] Metsää saattoi kasvaa paikoin.[20] Kylmimpänä kautena Beringiassa oli laajalti kuivaa tundraniittyä/ruohotundraa,[21] suikerotundraa ja pysyvarputundraa,[22] joista yrttitundra oli kylmimpänä aikana noin 27000-16000 vuotta sitten yleisin.[23] Alaskan jokilaaksoissa kasvoi kylmimpänä aikana enimmäkseen sara[24]- ja yrttikasvivaltaista tundraniittyä,[25][26] hieman vähemmän heinää ja marunaa[22] lienee ollut vähemmän. Pajua kasvoi jonkin verran tulvatasangoilla.[27] Tällaista kasvaa nykyään Banksin saaren jokien tulvatasangoilla.[27] Muun muassa lehtikuusta, valkokuusta ja koivua saattoi kasvaa paikoin puuna. Alangon kosteissa painumissa kasvoi soista sarakasvillisuutta, ja ylempänä laajoilla alueilla sara- ja ruohoniittyjä tai aroja, jossa hevoset laidunsivat.[28] Ylämaalla kasvoi lapinvuokon, rikkokasvien, kynsimöiden ja muiden tundrakasvien luonnehtimaa harvaa, kitukasvuista kylmyyspuoliaavikon kasvillisuutta.[28]

Nykykäsityksen mukaan kukkakasvit olisivat olleet melko yleisiä, mutta toki myös heinät kylmimmällä kaudella[29][30] olivat olleet yleisiä. Maa oli yleensä neutraali tai emäksinen luultavasti lössin ja kuivuuden takia.[31][32][33] Alaskan ja Yukonin jäättömillä alueilla oli kuivempaa kuin lännempänä.[34]

Maasillalla Beringinsalmen kohdalla kasvoi jääkauden lämpimissä vaiheissa koivu-heinä-kannaskasvillisuutta, mutta kylmempinä vaiheina pelkkää koivu-heinäkasvillisuutta. Kaikkina jääkauden aikoina koivu, heinä, sara ja suosammal olivat siellä yleisiä. Puita ja marunaa ei käytännössä esiintynyt.[35] Koillistuuli oli jääkauden huippukohdassa nykyistä voimakkaampi.[36]

Viime jääkauden lopussa 15 000–11 500 kalenterivuotta sitten Beringiankin ilmasto lämpeni ja kostui nopeasti, jolloin ensin pensaat, sitten puut levisivät aiempien tundrien ja mahdollisten arojen paikalle. Lössidyynit vakautuivat, ikirouta alkoi sulaa ja maa soistua. Koivu yleistyi pensaana noin 16 000–15 000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin kivikauden metsästäjäihmiset saapuivat ja jääkautinen suureläimistö katosi. Mammutin elinalue supistui huomattavasti koivupensaiden levittäytyessä. Vapiti yleistyi samoihin aikoihin. Mammutti hävisi kokonaan haapametsien saapuessa noin 10 000 radiohiilivuotta sitten.[13] Puut vaelsivat nykyistä pohjoisemmaksi ja vuoristossa korkeammalle, koska ilmasto oli holoseenin keksivaiheilla nykyistä lämpimämpi.


Jääkaudenaikainen asutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien tutkimusten ja tietokonemallienkin mukaan Beringian nykyään veden alla olevalla alueella, varsinkin sen eteläosissa,[37] kasvoi alavilla mailla pensastundraa, jopa puita.[38] Jotkut arkeologit esittävät, että intiaanien esivanhemmat olisivat asuneet jääkauden kylmimmän vaiheen yli tällä melko lämpimällä alueella.[39][40] Pensastundraa kasvava Keski-Beringia olisi erottanut arotundraeläimet itäiseen ja läntiseen ryhmään. Läntisessn ryhmään kuulunut villasarvikuono ei elänyt Beringiassa. Jääkauden kylmimpänäkin kautena oli yllättävän lämmintä. Lämpötilat olivat lähellä nykyisiä kesällä, mutta talvella oli kylmempää.[41] Alaskan sisämaa olisi ollut jääkauden kylmimpänä kautena ihmiselle asuinkelvoton kylmyyden ja/tai kuivuuden takia. Asutus ei olisi ulottunut sisämaahan kuin vasta noin 13 500 kalenterivuotta sitten.

Ilmaston ja kasvillisuuden muutos jääkauden lopussa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Länsi-Alaskan rannikolla olevan Zagoskin Laken siitepölykaavio. Musta käyrä TJuly toukista päätelty heinäkuun keskilämpötila.

Jääkauden lopussa kasvillisuus vaihtui laajoilla alueilla heinä-yrttitundrasta koivupitoiseen pensastundraan. Nortonin salmeen ilmestyi pensastundra ja alkoi noistuminen noin 13 400 kalenterivuotta sitten. Ehkä ikirouta suli, lämpötila nousi, ilmasto kostui. Tuolloin marunan määrä romahti. Heinien määrä siitepölyissä laski jopa kolmasosaan entisestä. Leinikit katosivat, kun taas koivu, varvut ja sarat yleistyivät. Suosammal ilmestyi.[42]

Alaskan sisämaasta Lost Lakesta kaivettujen siitepölyjen tutkimuksen mukaan aivan alussa, noin 14 700 vuotta sitten alueella olisi ollut runsaasti koivupensaita.

Paju yleistyi jonkin verran noin 13 700 kalenterivuotta sitten. Koivu, mahdollisesti vaivaiskoivu, lisääntyi räjähdysmäisesti 13 500–13 000 kalenterivuotta sitten. Koivun osuus kasvoi siitepölyissä 80 prosenttiin. Samaan aikaan heinät miltei hävisivät ja saratkin harvinaistuivat. Hieman ennen pajua yleistynyt maruna harvinaistui.

Haapa ilmaantui noin 11 000 vuotta sitten. Valkokuusi ja tavallisempi kuusi ilmestyväti noin 10 000 vuotta sitten. Haapa harvinaistui. Tällöin suosammal yleistyi. Noin 8 500 kalenterivuotta sitten maruna, heinät ja sarat hävisvät Lost Lakesta miltei kokonaan. Järvikaisla Isoetes yleistyi.[43]

Suureläinten sukupuutto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beringian suureläinten sukupuutto lienee johtunut ainakin osin ilmastonmuutoksesta, kun lämmin ja kostea ilmanala korvasi kylmän ja kuivan. Beringian jääkautinen suureläimistö alkoi hävitä noin 14 600 kalenterivuotta sitten, lämpimän Bölling-kauden alussa.[44] Saiga hävisi Itä-Beringiasta (Alaskasta) ehkä noin 15 000–14 000 kalenterivuotta sitten.[45][46] Vapitihirvi yleistyi äkkiä Pohjois-Siperiassa ja Alaskassa noin 15 000–14 500 kalenterivuotta sitten.[47][48][49] Joidenkin tutkijoiden mielestä vapitihirven perässä liikkuvat intiaanien esivanhemmat olisivat olleet Amerikan ensiasuttajia.[50] Hirvi ilmaantui eteläisille Arktislle vuorenjuurilla Pohjois-Alaskan sisämaahan Bölling-kaudella, jolloin koivu ja haapa yleistyivät siitepölyissä.

Mammutti katosi noin 14 100–13 300 kalenterivuotta sitten.[51] ennen nuoremman dryaskauden alkua[52] Hirvi Alces Alces saapui Brooksin vuorille noin 14 000 vuotta sitten.[51] Ihmiset saapuivat ehkä hirven ja/tai vapitin perässä viimeistään 13500 vuotta sitten. Luolaleijona hävisi Alaskasta viimeistään 13 300–13 000 kalenterivuotta sitten.[51] Hevonen hävisi joidenkin mukaan jo noin 14 200 kalenterivuotta sitten, eli noin 12 500 radiohiilivuotta sitten,[53] ehkä ihmisen saapumisen aikoihin. Mutta toisten mukaan hevonen ja biisoni hävisivät vasta nuoremmalla Dryaskaudella noin 12 500 kalenterivuotta sitten.[54][51] Eräät tutkijat väittävät kuitenkin mammutin ja hevosen eläneen Alaskassa vielä 7 500 kalenterivuotta sitten.[51][55]

Suur-Beringia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Megaberingiaksi, Suur-Beringiaksi tai Beringidaksi[56] kutsutaan Itä-Siperian jääkautista aluetta, joka ulottui Taimyrin niemimaan itäosaan asti.[57] Itä-Siperian mannerjalusta-alueen Itä-Siperian meri ja Laptevinmeri olivat silloin kuivaa maata ja osa "Arctidaa", joka liittyi itäosaltaan Beringiaan[58] Amguememajoen kohdalla.[58] Tällöin oli yhtenäinen kasvi-eläimistöalue Megaberingia tai Angarida. Jo 50 metrin merenpinnan lasku kuivattaisi suuren osan Itä-Siperian edessä olevasta arktisesta mannerjalustasta.[59] Wrangelinsaaren ja Uuden Siperian saarten välinen Arctida oli jääkaudella hyvin kylmä, talvella siellä oli tammikuussa keskimäärin 60 astetta pakkasta. Kylmyys synnytti sinne jedomaksi kutsuttua lössi-ikiroutakerrostumaa. Sielläkin lienee kasvanut ruohoa ja heinää kesällä ikiroudan päällä.

Kannas jääkauden keskivaiheilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei tiedetä täsmällisesti milloin Beringia oli kuivaa maata, sillä tiedot viime jääkauden aikaisista meren pinnan vaihteluista ovat liian hatarat. Veiksel-jääkauden jäätikkö oli laajimmillaan muun muassa 55 000, 42 000, 30 000 ja 14 000 vuotta sitten, jolloin kannas oli auki 5 000–10 000 vuotta leveimpien kausien molemmin puolin.[60] Beringia oli maata 115 000–108 000, 95 000–92 000, 78 000–65 000, 52 000–44 000, 35 000/32 000–12 000 vuotta sitten.[61]lähde tarkemmin?.

Kannaksen katoaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beringian kannas supistui hyvin hitaasti 20 000–15 000 vuotta sitten, jolloin jäätiköt vetäytyivät melko hidasta vauhtia. 15 000 vuotta sitten leveän Beringian maa-ala oli 2 000 000 neliökilometriä, kun merenpinta oli 90 metriä nykyisen alapuolella. Noin 14 000 vuotta eli 12 000 radiohiilivuotta sitten Beringia oli hyvin leveä, ja se alkoi kaveta vauhdilla noin 13 500 vuotta sitten. Beringia supistui nopeimmin veden kohotessa 70–50 metriä nykyisen tason alle.

Noin 13 000 vuotta sitten (11 000 radiohiilivuotta sitten) Beringian kannas kapeni nopeasti, merenpinta oli 60 metriä nykyisen alapuolella ja maa-ala 1,7 miljoonaa neliökilometriä. Lopullisesti Beringia saattoi hävitä jo noin 12 900[62]–12 400 vuotta sitten. Varmasti viimeistään noin 11 000 vuotta sitten maayhteys meni täysin poikki, kun merenpinta oli 48 metriä nykyisen tason alapuolella ja nykyään veden peitossa olevaa alaa oli kuivana noin 130 000 neliökilometriä.

Noin 7 000 vuotta sitten Beringin alueen rantaviivat olivat hyvin lähellä nykyistä. Noin 6 000 vuotta sitten rannikkoviivat asettuivat nykyiselle paikalleen.

Beringia nykyään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa Beringinsalmen läheisyydessä olevista alueista on nykyisin metsän peitossa. Niissä kasvaa pohjoisboreaalista havumetsää, mikä vastaa lähinnä Pohjois-Lappia ja itäistä Keski-Lappia.[63] Alueen pohjoisosissa on tundraa ja muun muassa Wrangelinsaarella kylmyysaavikkoa. Beringian alueella on eräänlainen kylmä monsuuni-ilmasto ainakin Luoteis-Siperiassa.[64]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • V. S. Kothekar, Editor-in-Chief V. L. Kontrimavichus: Beringia in the Cenozoic era. A. A. Balkema Rotterdam 198, 1986. ISBN 90-6191-445-0 (englanniksi)
  • Frederick Hadleigh West: American Beginnings, the Prehistory and Palaecology of Beringia. University of Chicago Press, 1996. ISBN 0-226-89399-5 (englanniksi)
  • John F Hoffecker, Scott A. Elias: Human ecology of Beringia. Columbia University Press, 2007. ISBN 978-0-231-13060-8 (englanniksi)
  • Guthrie, R. Dale: Frozen fauna of the mammoth steppe - The story of Blue Babe. Chicago and London: The University of Chicago press, 1990. ISBN 0-226-31123-6 ISBN 0-226-31122-8 (englanniksi)
  • Tage Nilsson: The pleistocene. Reidel, 1983. ISBN 90-277-1466-5 (englanniksi)
  • Sulkakäärme ja jaguaarijumala. Tampereen taidemuseo, 1997. ISBN 952-9549-43-1
  • Frenzel, Burkhard & Pecsi, Marton & Velichko, Andrej Alekseevich: Atlas of Paleoclimates and Paleoenvironments of the Northern Hemisphere - Late Pleistocene-Holocene. Budapest, Stuttgart: Geographical Researh Institute, Hungarian Academy of Sciences, 1992. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste ISBN 3-437-30685-X (englanniksi)
  • Madsen, D B : Entering America - Northeast Asia and Beringia before last glacial maximum .  : The University of Utah Press , 2004 . ISBN 0-87480-786-7 (englanniksi)
  • O'Neill, Dan: The last giant of Beringia - The mystery of the Bering land bridge. Westview Press, 2004. ISBN 0-8133-4197-3 (englanniksi)
  • David M. Hopkins, John V. Matthews, Charles E. Schweger: Paleoecology of Beringia. New York: Academic Press, 1982. ISBN 9780123558602 (englanniksi)
  • Arroyo, Barbara, et al. toimittaneet: Talvitie, Jyrki K. & Ilmonen, Anneli: Sulkakäärme ja jaguaarijumala : Meksikon ja Guatemalan intiaanikulttuurit. Suomentanut Talvitie, Jyrki K. & Pajula, Seppo & Talvitie, Eeva. Tampereen Taidemuseo, 1997. ISBN 952-9549-42-3
  • Merck, John: Musings on Alaska during the last ice age 26.4.2011. University of Maryland. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kothekar 1985, s. 155, Biske & Baranova Main Paloegraphic Features of Beringia in the Pre-Quaternary Cenozoic
  2. ↑ a b c d e f Kothekar 1985, s. 157
  3. ↑ Kothekar 1985, s. 158
  4. ↑ Kothekar 1985, s. 159
  5. ↑ Kothekar 1985, s. 162, Yurtsev 1966
  6. ↑ Kothekar 1985, s. 160
  7. ↑ Krasinski, Kathryn & Haynes, Gary: The Eastern Beringian chronology of quaternary extinctions: A methodological approach to radiocarbon evaluation. Alaska Journal of Anthropology, 2010, 8. vsk, nro 1, s. 39–60. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  8. ↑ Hoffecker, Elias 2007
  9. ↑ Hopkins 1982, s. 141, 142
  10. ↑ Zazula, Grant D. & Froese, Duane G. & Telka, Alice M. & Mathewes, Rolf W. & Westgate, John A.: Plants, bugs, and a giant mammoth tusk: Paleoecology of Last Chance Creek, Yukon Territory. Yukon Exploration and Geology, 2003, s. 251–258. Exploration and Geological Services Division, Yukon Region, Indian and Northern Affairs Canada. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  11. ↑ Krause, Hans: Chapter 5: Central Alaska’s Mammoth Fauna Hans Krause’s Research Reports, The Mammoth and the Flood, Volume 7. 1.1.2003. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  12. ↑ Guthrie, R. Dale: Origin and causes of the mammoth steppe: a story of cloud cover, woolly mammal tooth pits, buckles, and inside-out Beringia. Quaternary Science Reviews, 2001, 20. vsk, s. 566. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  13. ↑ a b Hopkins 1982, s. 140
  14. ↑ Fox-Dobbs, Kena & Leonard, Jennifer A. & Koch, Paul L.: Pleistocene megafauna from eastern Beringia: Paleoecological and paleoenvironmental interpretations of stable carbon and nitrogen isotope and radiocarbon records. Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, 2008, nro 261, s. 33. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  15. ↑ Hoffecker & Elias
  16. ↑ WorldClim Version 1 WorldClim – Global Climate Data. Arkistoitu 16.6.2019. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  17. ↑ a b Downscaled Paleoclimate data, WorldClim 1.4 downscaled paleo climate WorldClim – Global Climate Data. Arkistoitu 16.6.2019. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  18. ↑ Hopkins 1982, s. 16
  19. ↑ The Quaternary Period in the United States, Alan R. Gillespie, Elsevier, 2004, s. 430, kohta Results and paleoclimate implications of 35 years of paleoecological research in Alaska
  20. ↑ Scientist of the Month: Amy Hendricks International Arctic Research Center. 1.4.2015. Arkistoitu 23.6.2015. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  21. ↑ O’Neill 2004, s. 160, 161
  22. ↑ a b Madsen 2004, s. 51
  23. ↑ Madsen 2004, s. 70
  24. ↑ Hopkins 1982, s. 100, 101
  25. ↑ Hopkins 1982, s. 95
  26. ↑ Late pleistocene vegetation of eastern beringia: pollen analysis of dated alluvium, Charles E. Schweger
  27. ↑ a b Hopkins 1982, s. 108
  28. ↑ a b Hopkins 1982, s. 256
  29. ↑ 7.2.2014: Ancient plant DNA reveals 50,000 years of the Beringian Landscape Yukon Beringia Interpretive Centre. Arkistoitu 14.12.2014. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  30. ↑ Willerslev, Eske & Davison, John & Moora, Mari & Zobel, Martin & et al: Fifty thousand years of Arctic vegetation and megafaunal diet. Nature, 6.2.2014, nro 506, s. 47–51. doi:10.1038/nature12921 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  31. ↑ O’Neill 2004, s. 160, 161
  32. ↑ Hopkins 1982, s. 435
  33. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 60
  34. ↑ Grant D. Zazulaa & Froeseb, Duane G. & Westgatec, John A. & Farged, Catherine La & Mathewes, Rolf W.: Paleoecology of Beringian bpackratQ middens from central Yukon Territory, Canada. Quaternary Research, 2005, 63. vsk, nro 2, s. 189–198. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  35. ↑ Elias, Scott A. & Short, Susan K. & Birks, Hilary H.: Late Wisconsin environments of the Bering Land Bridge. Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, 15.12.1997, 136. vsk, nro 1–4, s. 293–308. doi:10.1016/S0031-0182(97)00038-2
  36. ↑ Lam, Phoebe J. & Robinson, Laura F. & Blusztajn, Jerzy & Li, Camille & Cook, Mea S. & McManus, Jerry F. & Keigwin, Lloyd D.: Transient stratification as the cause of the North Pacific productivity spike during deglaciation. Nature Geoscience, 2013, 6. vsk, s. 622–626. Nature Publishing Group. doi:10.1038/ngeo1873 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  37. ↑ Hopkins 1982, s. 199
  38. ↑ John F. Hoffecker, et.al.: Anthropology: Out of Beringia? Science, 28.2.2014, 343. vsk, nro 6174, s. 979–980. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  39. ↑ John F. Hoffecker: Out of Beringia, Genetics, Paleo-ecology, and Archaeology INSTAAR Monday Noon Seminar. 7.10.2013. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  40. ↑ Bering Land Bridge Was Home To Early Natives For 10,000 Years: Study redOrbit.com. 28.2.2014. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  41. ↑ Aboriginal people may have lived on Beringia for millenia CBC News. 27.2.2014. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  42. ↑ Ager, T.A. & Phillips, R.L.: Pollen evidence for late pleistocene bering land bridge environments from Norton Sound, Northeastern Bering Sea, Alaska. Arctic, Antarctic, and Alpine Research, 2008, 40. vsk, nro 3, s. 451–461. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  43. ↑ Tinner, Willy & Feng Sheng Hu & Beer, Ruth & Kaltenrieder, Petra & Scheurer, Brigitte & Krähenbühl, Urs: Postglacial vegetational and fire history: pollen, plant macrofossil and charcoal records from two Alaskan lakes. Vegetation History and Archaeobotany, 2006, 15. vsk, nro 4, s. 279–293 (englanniksi). Artikkelin verkkoversio.
  44. ↑ Surovell, Todd A. & Pelton, Spencer R. & Anderson-Sprecher, Richard & Myers, Adam D.: Test of Martin’s overkill hypothesis using radiocarbon dates on extinct megafauna. PNAS.org, 2015. doi:10.1073/pnas.1504020112 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  45. ↑ Cooper, Alan & Turney, Chris & Hughen, Konrad A. & Brook, Barry W. & McDonald, H. Gregory & Brads, Corey J. A. & et al.: Abrupt warming events drove Late Pleistocene Holarctic megafaunal turnover. Science, 7.8.2015, 349. vsk, nro 6248, s. 602-606. doi:10.1126/science.aac4315 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  46. ↑ A mammoth "oops" moment at WUWT Hotwhopper -blog. 26.7.2015. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  47. ↑ Zimova, S.A. & Zimova, N.S. & Tikhonovb, A.N. & Chapin, F.S. III: Mammoth steppe: a high-productivity phenomenon. Quaternary Science Reviews, 2012, 57. vsk, s. 26–45. Elsevier, ScienceDirect. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  48. ↑ Meiri, Meirav & Lister, Adrian M. & Collins, Matthew J. & Tuross, Noreen & Goebel, Ted & et al.: Faunal record identifies Bering isthmus conditions as constraint to end-Pleistocene migration to the New World. Proceedings of the Royal Society B, 7.2.2014, 281. vsk, nro 1776. doi:10.1098/rspb.2013.2167 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  49. ↑ Guthrie, R. Dale: New carbon dates link climatic change with human colonization and Pleistocene extinctions. (Huomaa, että ajat ka BP on ka BB uncal., eli kalibroimattomia radiohiilivuosia) Nature, 2006, 411. vsk, s. 207–209. doi:10.1038/nature04604 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  50. ↑ Friis-Baastad, Erling: Elk pioneers may have led humans into North America Yukon College. 14.2.2014. Arkistoitu 19.7.2014. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  51. ↑ a b c d e Mann, Daniel H. & Groves, Pamela & Reanier, Richard E. & Gaglioti, Benjamin V. & Kunz, Michael L. & Shapiro, Beth: Life and extinction of megafauna in the ice-age Arctic. PNAS.org, 2.11.2015, 112. vsk, nro 46, s. 14301–14306. doi:10.1073/pnas.1516573112 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  52. ↑ MacDonald, G.M. & Beilman, D.W. & Y.V. Kuzmin & Orlova, L.A. & Kremenetski, K.V. & & Shapiro, B. & Wayne, R.K. & Valkenburgh, B. Van: Pattern of extinction of the woolly mammoth in Beringia. Nature Communications, 2012, 3. vsk, nro 893. doi:10.1038/ncomms1881 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  53. ↑ Haynes, Gary: American Megafaunal Extinctions at the End of the Pleistocene, s. 28. Springer Science & Business Media, 23.12.2008. ISBN 978-1-4020-8792-9 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  54. ↑ Mann, Daniel H. & Groves, Pamela & Kunz, Michael L. & Reanier, Richard E. & Gaglioti, Benjamin V.: Ice-age megafauna in Arctic Alaska: extinction, invasion, survival. Quaternary Science Reviews, 15.6.2013, 70. vsk, s. 91–108. doi:10.1016/j.quascirev.2013.03.015 ISSN 0277-3791 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  55. ↑ Haile, James & Froese, Duane G. & MacPhee, Ross D. E. & Roberts, Richard G. & Arnold, Lee J. & et al.: Ancient DNA reveals late survival of mammoth and horse in interior Alaska. PNAS.org, 29.12.2009, 106. vsk, nro 52. doi:10.1073/pnas.0912510106 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  56. ↑ Kothekar 1985, s. 303
  57. ↑ Kothekar 1985, s. 150
  58. ↑ a b Kothekar 1985, s. 300
  59. ↑ Kothekar 1985, s. 301, alkup. Greager ja McManus 1967
  60. ↑ Jacobs, James Q.: Paleoamerican Origins – A Review of Hypotheses and Evidence Relating to the Origins of the First Americans Jqjacobs.net. 2002. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).
  61. ↑ Sulkakäärme ja jaguaarijumala
  62. ↑ Hoffecker & Elias 2007. s. 75
  63. ↑ Suomen luonnon monimuotoisuus, Iiris Lappalainen, Edita, 1999, ISBN 951-37-2380-1, s. 33
  64. ↑ Li, J. & Tseng, Q: Geographical extent of the global surface monsoons Lasg.ac.cn. 2005. Arkistoitu 7.2.2018. Viitattu 16.6.2019 (englanniksi).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Beringia&oldid=21677875”