Bantut

Bantut
Merkittävät asuinalueet Afrikan suuret järvet Keskinen Afrikka Eteläinen Afrikka
Kielet	bantukielet (yli 535)
Uskonnot	kristinusko alkuperäisuskonnot islam
Sukulaiskansat	muut nigeriläis-kongolaisia kieliä puhuvat
Infobox OK

Bantukielten puhuma-alue näkyy kartassa vaaleanpunaisella.

Bantut ovat koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa elävä ihmisryhmä, johon kuuluu yli 400 erilaista kansaa ja heimoa. Pääasiallisesti bantuja yhdistää kuuluminen samaan nigeriläis-kongolaisten kielten bantukielten ryhmään. Bantukieliä on noin 500 ja arvioiden mukaan niitä puhuu noin 200 miljoonaa henkilöä.

Ensimmäistä kertaa sanaa ”bantu” käytti saksalainen kielitieteilijä Wilhelm Bleek vuonna 1862 teoksessaan Eine vergleichende Grammatik der südafrikanischen Sprachen (suom. ”Eteläafrikkalaisten kielten vertaileva kielioppi”). Hän esitti hypoteesin, että koska eteläisen, itäisen ja läntisen Afrikan kielillä on niin paljon yhteisiä piirteitä, niiden on kuuluttava samaan kieliryhmään. Teoria on yhä voimassa, vaikka siihen onkin lähes puolentoista vuosisadan aikana tehty joitakin muutoksia.

Termin ”bantut” käyttö on jossain määrin ongelmallista, koska yleisesti ottaen bantuilla käsitetään bantukielten puhujia, mutta näitä kieliä puhuvat myös jotkin kansat, jotka eivät ole etnisesti sukua bantuille, ja vastaavasti osa etnisistä bantuista on omaksunut jonkin muun, yleensä eurooppalaisen kielen. Näissä tilanteissa bantut määritellään yhteisen historiansa perusteella.

Bantujen historia ja muuttoliike

Pääartikkeli: Bantuekspansio

Indianapolisin lastenmuseon pysyvään kokoelmaan kuuluva ntwana-kansan helmillä päällystetty nukke.

Bantut asuttavat nykyään valtaosaa päiväntasaajan eteläpuolisesta Afrikan mantereesta. He ovat kuitenkin suhteellisen uusia tulokkaita lähes koko tällä alueella. Bantujen ja bantukielten levittäytyminen on seurausta laajamittaisesta muuttoliikkeestä, yhdestä ihmiskunnan historian laajimmista.

Bantujen alkukoti oli Guineanlahden pohjukassa, alueella joka muodostaa nykyisen Kamerunin lounaisosan ja Nigerian kaakkoisosan. Tämä on voitu todistaa niin geneettisillä kuin kielitieteellisilläkin tutkimuksilla. Kaikki bantukielet kuuluvat yhteen ainoaan nigeriläis-kongolaisten kielten alaryhmään, ja niiden lähimmät sukukielet ovat edelleen Nigerian ja Kamerunin alueilla. Alkuperäiset bantut asuivat vain tällä alueella vielä niinkin äskettäin kuin 4 000 vuotta sitten.

Afrikan eteläpuoliskon alkuperäiset asukkaat olivat khoisan-kansoja eli saneja ja khoita sekä pygmejä ja muita kääpiökansoja. Khoisanien ja bantujen välillä on selviä eroja, mikä osoittaa päiväntasaajan kahden puolen eläneiden ihmisryhmien olleen erossa toisistaan melko pitkään ennen viimeisimpien vuosituhansien kansainvaelluksia.

Bantujen nopea levittäytyminen khoisanien asuttamille alueille oli mahdollista elinkeinojen eroavuuksien takia. Päiväntasaajan pohjoispuolisesta Afrikasta löytyi luonnonvaraisena useita viljelykelpoisia kasveja sekä myös joitakin eläimiä jotka oli mahdollista kesyttää. Päiväntasaajan eteläpuolella ei ollut mitään näistä. Niinpä negridit päätyivät jo varhain viljelemään maata tai paimentolaisiksi ja kehittivät heimoyhteiskuntia, johon liittyi myös varsin kehittynyt aseistus. Khoisanit taas pysyivät alkukantaisina metsästäjä-keräilijöinä, jotka myöhemmin bantujen levittäytyessä yksinkertaisesti siirtyivät syrjään karummille maille, tai joskus sulautuivat laajenevaan bantuväestöön.

Bantuekspansion ensimmäinen vaihe oli heidän levittäytymisensä alkukodistaan keskisen Afrikan sademetsiin toisella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua. Tämä vaihe oli suhteellisen hidas, ja vasta noin tuhatta vuotta myöhemmin, vähän ennen ajanlaskun alkua, bantukansoja alkaa ilmaantua idässä suurten järvien alueelle ja etelässä Sambiaan. Heidän tuloaan ulos sademetsistä pidetään ekspansion toisena vaiheena. Joskus ajanlaskun alun jälkeisen ensimmäisen vuosituhannen aikana Itä-Afrikkaan ja Sambiaan tuli idästä uusia viljelykasveja, ilmeisesti Madagaskarin malaijien Kaakkois-Aasiasta tuomia. Näiden hyödyntäminen mahdollisti bantujen levittäytymisen edelleen Kenian rannikolle ja toisaalla Zimbabween saakka. Tämä ekspansion kolmas vaihe lähti Sambiasta ja tapahtui nähtävästi vasta vuoden 600 jälkeen.

Zimbabwen valtakunta

Vuoden 1000 paikkeilla sisämaahan lähelle Sambesi-jokea kehittyi Zimbabwen valtakunta, kenties ensimmäinen eteläisen pallonpuoliskon suuri valtio. Tansanian ja Mosambikin rannikoilla liikkui tuohon aikaan paljon Lähi-idän merenkulkijoita, arabeja, jotka perustivat kauppa-asemiaan ja siirtokuntiaan hyviin satamapaikkoihin. Vielä tuohonkaan aikaan rannikoilla ei ollut lainkaan bantuja, ensimmäiset bantukansat saapuivat Mosambikiin vuoden 1000 jälkeen. Heidän saapumisensa merkitsi arabien kaupan kasvua, khoisaneilla kun ei juuri kauppatavaroita ollut. Zimbabwen valtakunta pääsi nopeasti mukaan kaupankäyntiin ja seuraavien vuosisatojen aikana se keräsi mittavat tulot myymällä jalometalleja, norsunluuta ja muita tuotteitaan rannikon kauppiaille. Tässä vaiheessa syntyi myös ehkä tunnetuin bantukieli, Kenian ja Tansanian swahili, eräänlaiseksi bantujen yhteiseksi kauppakieleksi merenkulkijoiden kanssa. Suahilin sanavarastosta suurin osa onkin lainasanoja Aasian kielistä, enimmäkseen arabiasta, mutta myös persiasta ja intialaisista kielistä.

Zimbabwe romahti viimeistään 1400-luvulla luonnonvarojensa vähenemiseen, ja valtakunnan kaupungit hylättiin. Seuraavalla vuosisadalla bantut levittäytyivät edelleen syvemmälle Etelä-Afrikkaan, kunnes Kapmaassa eivät päässeet enää pidemmälle, bantujen hyödyntämät afrikkalaiset viljelykasvit kun eivät kasva Kapmaan ilmastossa, joka on välimerenilmaston aluetta. Samoin bantut eivät menneet Kalaharin autiomaahan tai sitä ympäröiville alueille, jotka käsittävät suurelta osin nykyisen Namibian ja Botswanan, osia Angolasta ja Kapmaan pohjoisosan. Näillä alueilla khoisanit saivat edelleen olla rauhassa. Muuten bantut olivat levittäytyneet koko mantereen eteläpuoliskolle, joskin Tansaniassa säilyi eristyksissä muutamia khoisan-kansoja, jotka edelleen puhuvat omia kieliään. Muualla khoisanit varmaankin sulautuivat kokonaan bantuihin, lisäksi eräillä eteläisen Afrikan alueilla on khoisaneita jotka ovat vain omaksuneet jonkin bantukielen. Samoin keskisen Afrikan sademetsien pygmit, jotka ovat olleet paljon pidempään bantujen vaikutuspiirissä, puhuvat nykyään vain bantukieliä, mutta ovat säilyneet geneettisesti erilaisina kääpiökansoina, vaikkakin enemmän tai vähemmän bantuihin sekoittuneina.

Kongon kuningaskunta

Länsi-Afrikassa Kongojoen suistoon syntyi 1300-luvulla pienehkö Kongon kuningaskunta. Täällä tapahtui myös ensimmäinen kohtaaminen eurooppalaisten ja bantujen välillä, kun portugalilaiset vuonna 1483 purjehtivat jokisuistoon, ja ryhtyivät vähän myöhemmin säännölliseen yhteydenpitoon kongolaisten kanssa. Portugalilaisten tuella Kongon valtakunta alkoi kasvaa ja siitä tuli 1500-luvun kuluessa alueen merkittävä mahti, ennen kuin se sitten alkoi heiketä sisällissotiin. Portugalille Kongo ja lähiseudut tulivat pian merkittäväksi orjakaupan lähtöalueeksi, kun Amerikka oli valloitettu ja sinne tarvittiin työvoimaa. Portugalilaiset perustivat siirtokuntia länsirannikolle Angolaan ja itärannikolle Mosambikiin, ja olivat pitkään ainoita eurooppalaisia näissä osissa maailmaa.

Eteläinen Afrikka

Kun alankomaalaiset, joista myöhemmin polveutuivat buurit ja heistä afrikaanerit, perustivat siirtokuntansa Kapkaupunkiin 1652, ei viljavassa ja hedelmällisessä Kapmaassa ollut bantuja, joten alueella selvittiin yli vuosisadan ajan ilman suurempia konflikteja, khoisanien siirtyessä eurooppalaisten tieltä. Kuitenkin jo 1500-luvulta alkaen oli sotaisien niililäis-saharalaisten maasaiden ja muiden pohjoisen Afrikan kansojen levittäytyminen Itä-Afrikkaan aina Tansaniaan saakka ajanut alueen bantuja etelään päin. Tämä synnytti väestöpainetta Zimbabwen alueella ja itäisen Etelä-Afrikan kansat alkoivat liikehtiä. Näistä merkittävimpiä olivat Nguni-alaryhmään kuuluvat, kuten xhosat, zulut ja swazit. Ensimmäiset varsinaiset kohtaamiset itään ja koilliseen levittäytyvien buurien ja xhosien välillä lienevät olleet vasta 1700-luvun loppupuolella.

Britannia puuttui Etelä-Afrikan asioihin saman vuosisadan lopussa. Ranska oli valloittanut Alankomaat, ja britit katsoivat oikeudekseen suojella siirtomaita miehittämällä ne. Kapmaasta tulikin pian pysyvästi brittiläinen siirtomaa. Buureja tämä ei miellyttänyt, ja osa heistä lähti koilliseen 1800-luvun alkupuolella. Kun zulut olivat samoihin aikoihin Shaka Zulun johdolla perustaneet lyhytaikaisen sotilasvallan, johti tämä ensimmäisiin suuriin sotiin eurooppalaisten ja bantujen välillä. Pian buurit perustivat valtionsa bantujen alueille, jotka britit myöhemmin vuorostaan valloittivat. Vähemmistönä olevien eurooppalaisten valta johti Etelä-Afrikassa myöhemmin Apartheid-rotuerotteluun, vastaava järjestelmä oli käytössä myös Rhodesiassa.

Euroopan suurvallat jakoivat Afrikan mantereen keskenään 1800-luvun lopun valloituksissaan. Tämä johti bantukansojen alistamiseen, mutta 1900-luvun puolella he pääsivät myös osallisiksi länsimaisen teknologisen kehityksen saavutuksista, ja vuoden 1960 molemmin puolin jälleen itsenäistyneissä Afrikan maissa ovat bantut päässeet hallitsemaan, viimeisenä Etelä-Afrikassa 1994.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bantut Wikimedia Commonsissa