Bantuekspansio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Bantujen kansainvaellus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bantuekspansio kesti noin 3000 vuotta. Kartassa ekspansion vaiheet numerojärjestyksessä. Ensimmäinen muuttoaalto (2) alkoi noin vuonna 1500 eaa. Toinen muuttoaalto (4–7) tapahtui ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Kolmas muuttoaalto (10) tapahtui ensimmäisellä vuosituhannella jaa.

Bantuekspansio oli noin vuosien 1500 eaa. – 1500 jaa. välillä tapahtunut vähittäinen ja monivaiheinen muuttoliike, jossa Länsi-Afrikan eteläosista kotoisin olleet bantukansat levittäytyivät itään ja etelään aina Afrikan eteläosiin saakka. Bantut levittivät uusille asuinalueilleen kielensä ja uudenlaista teknologiaa, kuten raudanvalmistusta ja tehokkaita maanviljelysmenetelmiä. Ekspansion loputtua bantukansoista oli tullut eteläisen Nigerian ja Kenian välisen linjan eteläpuolisen Afrikan valtaväestöä, lukuun ottamatta Etelä-Afrikkaa ja Namibian aavikkoa. Tällä alueella puhutaan nykyisin noin 500 kieltä, jotka ovat kehittyneet protobantusta.[1]

Bantut asuivat toisen vuosituhannen eaa. alussa Nigerjoen seudun savanneilla ja sademetsissä, missä he viljelivät maata, metsästivät, paimensivat karjaa ja kävivät kauppaa. He osasivat valmistaa rautaa, ja rautatyökalut ja -aseet tekivät heistä tehokkaita maanviljelijöitä ja sotureita.[1]

Toisella vuosituhannella eaa. pieni bantuväestö alkoi levittäytyä kohti Keski-Afrikkaa ja sieltä Itä-Afrikan järviseudulle. Tämä ensimmäinen muuttoaalto on päätelty bantukielten levinneisyyksistä. Muuttoaallon syitä ei tiedetä varmasti. Joitain ehdotettuja syitä ovat viljelysmaan ja muiden resurssien hupeneminen, liikakansoitus, nälänhätä, tautiepidemiat, sodat, ilmastonmuutos tai seikkailunhalu.[1]

Levittäydyttyään myös Afrikan itärannikolle bantut perustivat sinne asutuksia, joista kehittyi myöhemmin Swahilirannikko. Toisessa muuttoaallossa ensimmäisen vuosituhannen eaa. alkupuoliskolla Länsi-Afrikan bantut ja Itä-Afrikan hautavajoaman bantut alkoivat tahoillaan levittäytyä kohti etelää.[1]

Kolmannessa muuttoaallossa ensimmäisellä vuosituhannella jaa. itäiset bantut levittäytyivät nykyisten Zimbabwen, Botswanan, Mosambikin ja itäisen Etelä-Afrikan alueille.[1] Bantukieliä puhuvaa väestöä alkoi saapua nykyisen Transvaalin alueelle 300-luvulla. Nguni-tsongat asuttivat 1500-luvulla jo Natalin rannikkoalueita ja sotho-tswanat Oranje- ja Vaaljoen yhtymäkohdan pohjoispuolta.[2] Bantumaanviljelijät eivät levittäytyneet Etelä-Afrikan länsiosien autiomaahan eivätkä lounaisosien talvisateiden alueelle. Näillä alueilla sanien ja khoikhoiden kulttuurit säilyivät, kunnes eurooppalaiset siirtolaiset asettuivat Kapmaahan. Tämän vuoksi bantut joutuivat aluksi myös vain vähäiseen tekemiseen eurooppalaisten siirtolaisten kanssa.[3]

Bantukielten nykyinen puhuma-alue.

Bantut muuttivat harvaan asutuille maille ja toivat mukanaan muun muassa bantukielet, raudanvalmistuksen taidon, keramiikkansa, viljelymenetelmänsä ja joitain viljelyskasveja kuten keittobanaanin ja jamssin. He ryhtyivät myös hakkaamaan metsiä saadakseen puuta raudan valmistukseen. Bantut ottivat samalla vaikutteita kulttuurinsa alkuperäiskansoilta, kuten paikallisten kasvien viljelyn ja kalastustekniikoita. Bantut perustivat kyliä, joiden seurauksena syntyi kuningaskuntia. Jotkin alkuperäiskansat hyväksyivät bantuvallan, mutta toiset väistivät bantuja syrjäseuduille: pygmit Keski-Afrikan sademetsiin ja sanit Kalaharin autiomaahan.[1]

  1. a b c d e f Mark Cartwright: Bantu Migration Ancient History Encyclopedia. 11.4.2019. Viitattu 19.4.2019.
  2. Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 165. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4
  3. D Burger. Government Communication and Information System: History Government Communication and Information System (GCIS). Viitattu 9.8.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]