Pikajuna Suomessa
Pikajuna Suomessa tarkoitti lähi- ja taajamajunaliikennettä nopeampaa yhteyttä, joka on pysähtynyt pääasiassa vain keskikokoisilla ja sitä suuremmilla asemilla. Asemaväli pikajunilla on tyypillisesti ollut noin 50–100 kilometriä[1]. Aikatauluihin pikajunat merkittiin P-tunnuksella. Vuonna 2024 pikajunat poistuivat Suomen rautateiltä, kun yöpikajunia alettiin kutsua yöjuniksi.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1934 pääradalla Helsingin ja Tampereen välillä käynnistettiin ”Lentävänä Tamperelaisena” tunnettu pikajunaliikenne, jonka suurin sallittu nopeus oli 95 kilometriä tunnissa. Vuonna 1937 pikajunapareja liikennöi kahdesti päivässä väleillä Helsinki–Turku, Helsinki–Tampere ja Helsinki–Viipuri. Kahden seuraavan vuoden aikana pikajunaliikenne ulottui Seinäjoelle ja Iisalmeen.[3]
Ensimmäiset pikajunavaunut saapuivat Saksasta vuonna 1961. Saksassa valmistettiin ensimmäiset 14 vaunua, minkä jälkeen valmistus siirtyi Suomeen Pasilan konepajalle ja Valmetille. Pikajunavaunuja valmistettiin kaikkiaan yli 600 kappaletta. Aina 2000-luvulle asti ne muodostivat VR:n junatarjonnan selkärangan. Vielä 1980-luvulla pikajunissa saattoi olla myös puukorisia päivä- ja makuuvaunuja.
Kokonaan niin sanotuista sinisistä vaunuista muodostetut pikajunat poistuivat liikenteestä maaliskuussa 2016.[4] Kesäkuusta 2017 lähtien pikajunatunnuksella on ajettu vain yöjunia, Tolstoi-junaa ja yksittäisiä erikoisjunia.[5] VR on korvannut pikajunat InterCity-, Pendolino- ja taajamajunilla.
VR-ilmoitti vuonna 2024, että 15. huhtikuuta 2024 alkaen kaikkia junia, joissa on makuuvaunuja, alettiin kutsua pikajuniksi.[6] Myöhemmin kuitenkin ilmoitettiin, että yöjunia tullaan kutsumaan yksinkertaisemmin yöjuniksi.[7] Siten pikajunat jäivät Suomen rautatiehistoriaan.
Päiväpikajuna
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päiväpikajunat eli niin sanotut tavalliset pikajunat muodostuivat päiväkäyttöön tarkoitetuista henkilövaunuista, matkatavaraosastolla varustetusta konduktöörivaunusta sekä tavallisesti myös ravintolavaunusta. Päiväpikajunien suurin sallittu nopeus oli 140–160 km/h. Alle kolmen tunnin pikajunavuorojen vaunumäärä oli yleensä 5–7. Pidemmän matkan pikajunat vähentyivät huomattavasti 2010-luvulla InterCity-kaluston lisääntymisen myötä. Pidemmän matkojen pikajunien junapituus saattoi olla yli kymmenen vaunua.
Vuodesta 2004 kaikkien päiväpikajunien vaunut olivat toisen luokan vaunuja, sillä ensimmäisen luokan vaunut muutettiin toiseen luokkaan vuonna 2004. Päiväpikajunien palveluihin kuuluivat ravintola- ja invapalvelut, lemmikki- ja allergiaosasto sekä matkatavaran, polkupyörien ja lastenvaunujen kuljetus matkatavaravaunussa[1].
Päiväpikajunien keskeisin reitti oli 2010-luvun lopussa Kuopio–Kontiomäki–Oulu–Rovaniemi.
Vaunukuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viiden vaunun junakokoonpano:
- Vaunu 2, Eko-luokan matkustajavaunu, lemmikkipaikkoja
- Vaunu 3, Eko-luokan matkustajavaunu, matkatavaravaunu
- Vaunu 4, ravintolavaunu
- Vaunu 5, Eko-luokan matkustajavaunu
- Vaunu 6, Eko-luokan matkustajavaunu
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b http://www.vr.fi/fin/palvelut/tietoa_junista/pikajunat.shtml (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Resiina - Artikkeli resiinalehti.fi. Viitattu 25.10.2024.
- ↑ Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 147. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-34742-3
- ↑ Tasoristeys 2/2016 Resiina-lehti. Viitattu 22.4.2024.
- ↑ Tasoristeys 3/2017 Resiina-lehti. Viitattu 22.4.2024.
- ↑ Tasoristeys 1/2024 Resiina-lehti. Viitattu 16.8.2024.
- ↑ Resiina - Artikkeli resiinalehti.fi. Viitattu 25.10.2024.