Autoharp
Autoharp eli sointusitra on kielisoitin, joka muodostuu vaimentimiin kiinnitetyistä sointurimoista, jotka painettuna vaimentavat kaikki muut kielet paitsi ne joita tarvitaan halutun soinnun muodostamiseen. Nimestään huolimatta autoharp ei ole harppu vaan otenauhaton sitra.[1][2]
Vuonna 1882 Philadelphiaan muuttanut saksalainen siirtolainen Charles F. Zimmermann sai patentin soittimelle, jossa oli tiettyjä kieliä soiton aikana vaimentava mekanismi. Hän kutsui keksintöään autoharpiksi. Patentin soitin poikkesi rakenteeltaan myöhemmistä autoharpeista. Ei ole tiedossa valmistiko Zimmermann yhtään alkuperäisen patentin mukaista soitinta kaupallisesti. Saksan Markneukirchenissä Karl August Gütter valmisti soittimen, jota hän kutsui nimellä Volkszither (”kansansitra”), joka muistutti nykyisiä autoharpeja. Gütter sai brittiläisen patentin soittimelleen noin vuonna 1883–1884. Zimmermann alkoi vierailtuaan Saksassa, valmistaa Gütterin mallin mukaisia soittimia vuonna 1885. Zimmermann käytti soittimestaan autoharp-nimeä ja omaa patenttinumeroaan. Gütterin mallista tuli hyvin suosittu ja näin Zimmermannia pidetään usein virheellisesti autoharpin keksijänä.[3]
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyaikaisessa autoharpissa on 36 tai 37 kieltä, vaikkakin joissakin voi olla jop 47 tai 48 kieltä. Ne on järjestetty joko diatonisen tai kromaattisen asteikon mukaisesti. Vakiomalleissa on 15 tai 21 sointurimaa ja -painiketta, joista voi valita duuri-, molli- tai dominanttiseptimisointuja.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Gregg Miner and Kelly Williams: Fretless Zithers minermusic.com. www.minermusic.com. Viitattu 6.11.2013.
- ↑ http://urn.fi/urn:nbn:fi:au:seko:00952
- ↑ Ivan Stiles: The True History of the Autoharp ivanstiles.com. Autoharp Quarterly, Volume 3, Number 3. Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 6.11.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]